Herätyskristilliset kaappaavat jälleen itselleen tulkinnan suhtautumisessa homoseksuaalisuuteen

Suomen perustuslaissa sanotaan, että jokainen ihminen on yhdenvertainen lain edessä. Yhdenvertaisuuslain kuudes momentti kieltää syrjinnän iän, etnisen tai kansallisen alkuperän, kansalaisuuden, kielen, uskonnon, vakaumuksen, mielipiteen, terveydentilan, vammaisuuden, sukupuolisen suuntautumisen tai muun henkilöön liittyvän syyn perusteella. Syrjinnästä on laissa sanottu, että syrjintä on "sitä, että jotakuta kohdellaan epäsuotuisammin kuin jotakuta muuta kohdellaan, on kohdeltu, tai kohdeltaisiin vertailukelpoisessa tilanteessa. (välitön syrjintä)". Rekisteröityä parisuhdetta koskeva laki on nykyisellään eriarvoinen avioliittolain kanssa.

Suomessa on tällä hetkellä voimassa kolme erilaista tapaa virallistaa parisuhde: kirkollinen vihkiminen avioliittoon, siviilivihkiminen avioliittoon sekä rekisteröity parisuhde. Viimeisin sisältää samat velvollisuudet kuin kaksi edellistä, mutta ei samoja oikeuksia.

Parisuhteen rekisteröimisen yhteydessä ei automaattisesti saa yhteistä sukunimeä, vaan se pitää erikseen maksullisesti hakea. Yhdistetty sukunimi ei ole ollenkaan mahdollinen. Virallisissa lomakkeissa kumppanin sukupuoli tulee väkisin esille, koska niissä usein erotellaan siviilisäätyä kysyttäessä toisistaan avioliitto ja rekisteröity parisuhde. Lainsäädännössä ja yhteiskunnan toiminnassa on tilanteita, joissa on mielivaltaista, kohdellaanko rekisteröityjä pareja yhdenvertaisesti avioparien kanssa. Esimerkiksi jotkut työnantajat tulkitsevat työsuhde-etuuksia ja työmarkkinaosapuolten solmimia työehtosopimuksia niin, etteivät puolisoa koskevat oikeudet automaattisesti koske rekisteröityä puolisoa, jos vain aviopuolisot mainitaan. Rekisteröidyssä parisuhteessa adoptiomahdollisuus on rajattu vain sisäiseen adoptioon. Pariskunnan valmiuksia ulkoiseen adoptioon ei edes tutkita nykyisen lainsäädännön perusteella. Transsukupuolisten kohdalla nykyinen laki pakottaa purkamaan avioliiton, mikäli toinen puolisoista korjaa sukupuolensa. Parisuhteiden luokittelu altistaa syrjinnälle ja on yhteiskunnan viesti siitä, että parisuhteet ovat keskenään eriarvoisia.

Muun muassa näihin edellä mainittuihin konkreettisiin tilanteisiin Seta ja muut asiaa ajavat tahot haluavat muutoksen yhdenvertaisen avioliittolain muodossa. Lainmuutoksen jälkeen jokaisella on oikeus solmia avioliitto valitsemansa kumppanin kanssa. Kumppanin sukupuolta ei myöskään tarvitse enää kertoa vastoin tahtoaan. Avioliittolain muuttaminen kaikkia parisuhteita koskevaksi korjaa parisuhteen rekisteröintiä koskevan lain ongelmia, vähentää merkittävästi turhaa byrokratiaa ja yhtenäistää kaikkien suhteensa virallistaneiden parien kohtelun. Yleinen avioliittolaki suojaa myös avioliittoja, joissa toinen puolisoista korjauttaa sukupuolensa: avioliitto voi puolisoiden halutessa jatkua normaaliin tapaan, eikä puolisoita pakotettaisi avioeroon, kuten nykyisin. Homoilla ja lesboilla on jo adoptio-oikeus – yksin. Yhdenvertainen avioliittolaki mahdollistaisi parin tulemisen adoptiovanhemmiksi yhtä aikaa, eikä niin kuin nyt, että toinen joutuu adoptoimaan ensin yksin ja toinen sitten adoptoi kumppaninsa lapsen. Lapsen edun mukaista on, että molemmat hänen kanssaan arkea elävät henkilöt voivat tulla lapsen vanhemmiksi yhtä aikaa. Ja kuten jo aiemmin mainittua, tämä muutos tulee osaltaan vaikuttamaan positiivisesti myös yhteiskunnan asenteisiin.

Avioliittolain muuttaminen kumppanien sukupuolesta riippumattomaksi koskisi ennen kaikkea siviilivihkimystä. Se ei aiheuta muutoksia kirkkojen oikeuteen asettaa lisäehtoja sille, keitä ne vihkivät avioliittoon. Lakimuutoksen jälkeen kirkolla on edelleen yhtäläiset oikeudet hyväksyä tai olla hyväksymättä samaa sukupuolta olevien avioliittoon vihkiminen. Yhdenvertainen avioliittolaki ei myöskään tarkoita avioliittoinstituution perustan kyseenalaistamista. Päinvastoin.
Avioliitto koetaan tärkeäksi instituutioksi, joka halutaan säilyttää ja jota halutaan vaalia, se vain avattaisiin myös vähemmistölle, jolta se on aiemmin evätty. Yhteiskunnassa pitäisi tukea nimenomaan niitä ihmisiä, jotka haluavat sitoutua ja kantaa vastuuta puolisostaan ja perheestään.Yhdenvertainen avioliittolainsäädäntö itse asiassa lisää avioliiton arvostusta instituutiona, sillä yhä suuremmalla joukolla ihmisiä on mahdollisuus sitoutua siihen. Samaa sukupuolta oleville pareille tämä tarkoittaisi mahdollisuutta tiiviimpään sitoutumiseen yhteiskunnallisia ihanteita ja normeja ajatellen.

Minut on kutsuttu tähän tilaisuuteen ottamaan kantaa ja keskustelemaan yhdenvertaisesta avioliittolaista omalla suullani ja omana itsenäni. Haluan tässä kohtaa tähdentää, että mielipiteet, joita esitän, ovat omiani. Saimaan SETA ry:hyn liittyviin asioihin voin puheenjohtajan ominaisuudessa kommentoida vain jäsenten hyväksymien sääntöjen ja toimintasuunnitelman pohjalta. Kannanotot ovat siis aina omiani. Pyydän myös paikalla olevaa mediaa huomioimaan tämän.

Yhdenvertaisen avioliittolain kysymyksistä keskusteltaessa unohdetaan helposti se, että kyse on oikeiden, olemassa olevien ihmisten arjesta. Nämä pariskunnat ovat jo olemassa, toisilla on myös lapsia. Nämä perheet elävät jo arkeaan. Perimmäinen kysymys on, kuinka takaamme myös näiden perheiden ja ihmisten hyvinvoinnin tässä yhteiskunnassa. Näiden perheiden suurimpia haasteita on ympäröivän yhteiskunnan asennoituminen. Jokaiselle lapselle oma perhe on tärkeä, luonnollinen ja normaali. Jos lapsen perhe ei tule kohdatuksi, lapsi ei tule kohdatuksi. Perheiden moninaisuus nähdään usein haasteena, mutta sen voi yhtä hyvin nähdä yhteiskuntamme vahvuutena, ilona ja riemuna. Kukin perhe on ainutlaatuinen, ja lapsi tässä perheessä kehittyvä helmi. Nimenomaan pienillä lapsilla on kyky oivaltaa, kuinka moninaisia perheet voivat olla ja he osaavat kohdata ne aivan luonnollisina asioina. Meille aikuisille moninaisuuden kohtaaminen voi olla joskus haastavampaa. Yhdenvertainen avioliittolaki antaisi näiden perheiden lapsille, heidän vanhemmilleen ja heidän lähiympäristölleen selkeän viestin siitä, että heidän perheensä on yhtä arvokas ja hyvä kuin muutkin perheet.

Adoptiosta puhuttaessa kyse ei ole perheen oikeudesta lapseen, vaan lapsen oikeudesta perheeseen. Lapsen etu on merkityksellisin asia, ei vanhempien sukupuoli tai suuntautuminen, ei edes yhdenvertaiset oikeudet. Maailmassa on paljon hädänalaisia lapsia, joilta puuttuvat rakastavat, huolehtivat vanhemmat. Adoptio edellyttää aina lakisääteistä adoptioneuvontaa, jossa käsitellään adoption hakijan vanhemmuutta koskevia edellytyksiä, odotuksia, motiiveja, taloudellista tilannetta, parisuhdetta ja muita vanhemmuuteen liittyviä tekijöitä. Adoptioneuvonnalla pyritään varmistamaan adoptiolapsen turvallisuus ja etu. Tämä tutkimus koskee kaikkia adoptiota hakevia perheitä. Vanhemmuus on rakkautta, rajojen asettamista, vastuuta, esimerkkinä olemista, opettamista, tukea, huolenpitoa, hyväksymistä, kasvattamista. Siis aivan jotain muuta kuin sukupuolia ja suuntautumisia. En väitä, että kaikki homot ovat täydellisiä vanhempia, tai edes hyviäkään. Mutta sellaisia eivät ole kaikki heteroseksuaalitkaan. Suuntautuminen tai sukupuoli eivät ole tae mistään, ja lapsen etua tutkittaessa on tutkittava hyvin tarkkaan, minkälainen koti lapselle on tarjolla. Samaa sukupuolta oleville pareille on melko hankalaa syntyä ns.vahinkolapsia, heidän perheissään lapsi on yleensä aina tarkoin harkittu. Huomautan myös, että miesparien ja naisparien oikeus adoptioon ei ole mitenkään pois heteroseksuaaleilta, vaan se takaa maailman hädänalaisille lapsille enemmän mahdollisuuksia saada perhe.

Lakivaliokunnassa käsiteltiin ennen joulua adoptioasiaa. Terveyden ja hyvinvoinnin
laitos, Helsingin kaupunki, Lastensuojelun Keskusliitto, Mannerheimin Lastensuojeluliitto, Seta ry, Sateenkaariperheet ry ja Suomen Asianajajaliitto ovat katsoneet, että yhteisadoptio tulisi sallia myös rekisteröidyille pareille. Myös lapsiasiainvaltuutettu on esittänyt, että lapsen oikeuksien näkökulmasta ei ole estettä sille, että rekisteröidyssä parisuhteessa elävät voisivat hakea adoptiota yhdessä.

Minulle ihmiset ovat yhdenvertaisia. Jokainen meistä on yksilönä arvokas ja ansaitsee kasvaa omaksi kokonaiseksi itsekseen. Ympäristön tulisi tukea tätä potentiaalia, eikä tukahduttaa sitä pitämällä yllä eriarvoisuutta ja ahtaita sukupuoliroolimalleja. Ihmisyys on se, mikä meitä kaikkia yhdistää. Onko tarpeellista jakaa meitä ryhmiin esimerkiksi sukupuolen, suuntautumisen tai muunkaan ulkoisen asian takia näinkin tärkeässä asiassa, kuin esimerkiksi avioliitto on? Etenkin, kun sekä sukupuoli että suuntautuminen ovat jokaisen oma henkilökohtainen kokemus.

En ole täällä tulkitsemassa Raamattua, minulla ei ole siihen asiantuntemusta, eikä minua siinä roolissa ole tänne pyydettykään. En siis ota kantaa siihen, mikä on Raamatun mukaan syntiä ja mikä ei, sillä tulkintoja on aivan yhtä monta, kuin on tulkitsijaakin. Hengellisten lihasten pullistelun sijaan minä puhun yhdenvertaisuuden ja ihmisoikeuksien puolesta yhteiskunnallisesta näkökulmasta katsottuna. Uskonnollisuudesta ja tästä laista puhuttaessa ymmärrän kuitenkin, että uskonnollisissa piireissä tätä lakimuutosta voidaan pitää vääränä ja jopa loukkaavana.

Uskonnonvapaus takaa jokaiselle meistä suomalaisista vapauden ajatella niin, että avioliitto kuuluu vain miehelle ja naiselle. Uskonnonvapaus ja vapaan yhteiskunnan kansalaisoikeudet takaavat meille jokaiselle mahdollisuuden päättää siitä, kenen kanssa avioidumme vai avioidummeko ollenkaan. Kukaan lainsäätäjä ei voi pakottaa ketään meistä menemään naimisiin vastoin tahtoaan sellaisen ihmisen kanssa, jota ei itse halua ottaa avioliittoon. Mutta vastaavasti vapaassa maassa kenelläkään meistä ei ole oikeutta sanella toisille, minkälaisia valintoja he omassa parisuhteessaan tekevät. Kenelläkään meistä ei ole oikeutta kieltää toista ihmistä menemästä naimisiin rakastamansa ihmisen kanssa vain sen takia, että itse katsoo, että haluaa olla naimisissa vastakkaisen sukupuolen edustajan kanssa. Vapaassa yhteiskunnassa meillä jokaisella on oikeus meidän omaan vakaumukseemme, mutta meillä kenelläkään ei ole oikeutta pakottaa muita ihmisiä toimimaan vain meidän oman henkilökohtaisen vakaumuksemme mukaisesti. Mielestäni eduskunnan säätämiä lakien nimiä tai termejä ei kuulu määritellä uskonnollisesti, vaan valtiollisesta näkökulmasta, enkä näe valtiollisesta näkökulmasta relevanttia eroa eri ja samaa sukupuolta olevien parien välillä. Siksi molempien parien täytyy olla yhdenvertaisia lain edessä ja siksi myös samaa sukupuolta oleville pareille on oltava yhtäläinen oikeus avioliittoon.

Olisin toki toivonut, että myös kirkon liberaalimpi kanta olisi ollut täällä puhujien osalta tasa-arvoisesti edustettuna. On sääli, että järjestäjät, jotka siis ymmärtääkseni itsekin kaikki edustavat konservatiivista kantaa, ovat jättäneet huomioimatta kirkon moniäänisyyden tai koettaneet laittaa sanoja liberaalimmin ajattelevien suuhun. Olisin mielelläni halunnut esiin esimerkiksi Yhteys -liikkeen edustajan sekä perheneuvojana toimineen Matti J. Kurosen kannan. Valitettavasti tämä ei kuitenkaan järjestäjille sopinut. Katson siis olevani Emilia Nikkisen kanssa täällä aikalailla järjestetysti altavastaajana. Myöskään koulutoimesta täällä ei ole puhujia edustamassa, vaikka tilaisuudessa on käsittääkseni tarkoitus ilmeisesti käsitellä myös Saimaan SETAn tulevia kouluvierailuja.

Paikalla on myös eheytysliike Aslanin väkeä. Sinänsä en edes ymmärrä, miksi he ovat paikalla, jos tarkoitus on keskustella yhdenvertaisesta avioliittolaista tai Saimaan SETAn kouluvierailuista. Koska minua henkilökohtaisesti ei ole koskaan yritetty ”eheyttää”, en voi omakohtaisesti ottaa kantaa asian toimivuuteen. Taustatyötä tehdessäni törmäsin kuitenkin Jusu Vihervaaran kirjoittamaan ja hengellisen kotimaa24.fi -sivuston 16.4 2012 julkaisemaan tekstiin, jossa käy ilmi Aslanin pohjalla vaikuttavien suurempien tahojen myöntäneen itsekin, ettei ihmisen suuntautumista voi käännyttämällä tai terapialla muuttaa. Myös tutkimustulokset, joihin Aslanilaisten toiminta perustuu, ovat myös tutkijoiden itsensä toimesta kumottu paikkansa pitämättöminä ja tehottomina, jopa potentiaalisesti tuhoisina. Tässä hieman lyhennettynä otteita Jusu Vihervaaran kirjoittamasta tekstistä: Tennesseeläinen John J. Smid toimi vuosikymmenet johtajana Love In Action -järjestössä, jonka tarkoituksena on eheyttää homoja heteroseksuaaleiksi. Vuonna 2011 Smid antoi lausunnon, jonka mukaan hän ei ollut monikymmenvuotisen uransa aikana koskaan tavannut yhtään homoseksuaalia, joka olisi muuttunut heteroksi. Lisäksi hän pyysi anteeksi ”potilailleensa” aiheuttamia henkisiä kärsimyksiä. Smidin epäonnistumisesta huolimatta ex-gay järjestöt ja eheyttämisen puolustajat vetoavat usein Jonesin ja Yarhousen vuonna 2007 valmistuneeseen tutkimukseen 'A Longitudional Study of Religiously Medicated Change in Sexual Orientation'. Tutkimuksessa haastateltiin noin sataa Exodus Internationalin ex-gay järjestöissä ”hoidettavana” ollutta homomiestä. Tutkimuksen lopputulos on yhtä karua luettavaa: kukaan potilaista ei ollut muuttunut hoidon aikana heteroksi. Jones ja Yarhouse ovat itsekin jälkikäteen myöntäneet, ettei heidän tutkimuksensa osoita, että seksuaalisuuden muuttaminen homosta heteroksi olisi mahdollista. Suurin osa nykyisistä eheytysjärjestöistä perustelee toimintaansa psykiatri Robert Spitzerin vuonna 2001 tekemällä tutkimuksella. Spitzer esitti tutkimuksessaan, että terapioilla saattaa olla vaikutusta ihmisen seksuaali-identiteettiin. Amerikkalainen NARTH perustaa terapiansa spitzeriläisiin ajatuksiin. NARTH on myös taustavaikuttajana Suomessa toimivassa Aslan liikkeessä.
Spitzerin tutkimusta on kritisoitu voimakkaasti ja pidetty pätemättömänä sen julkaisemisesta lähtien. Spritzer myöntää nyt, että suurin osa tästä kritiikistä on täysin perusteltua. Antamassaan lausunnossa Spitzer toteaa, ettei hän usko, että eheytysterapioilla voisi muuttaa ihmisen seksuaalista suuntautumista. Lisäksi hän sanoo, että terapiat voivat olla potilaalle vahingollisia ja että eheytystä tarjoavat järjestöt ovat käyttäneet hänen tutkimustaan hyvin tarkoitushakuisesti ja vääristellen puolustellessaan tarjoamiaan hoitoja ja hoitokeinoja. Länsimaissa terveydenhuollon ammattilaiset ovat jo vuosia sitten lopettaneet seksuaalisen suuntautumisen muuttamiseen tähtäävät hoidot. Viimevuosina useat valtiot ovat ryhtyneet lainsäädäntötyöhön, jotta myös uskonnollisten yhteisöjen ylläpitämät ”homouden parantamiseen” keskittyvät terapiakeskukset saadaan suljettua. Spitzerin antama lausunto on poikkeuksellisen merkittävä. Kaikki merkittävät eheytyksen tukijat, tutkijat ja taustavoimat ovat yksi toisensa jälkeen myöntäneet toiminnan mahdottomuuden. On oletettavaa, että seuraavan vuosikymmenen aikana eheytystoiminta kuihtuu entistä marginaalisemmaksi pienen piirin taikauskoksi. Jäljelle jää vain se ahne joukko, joka haluaa pelotella kadotuksella ja rahastaa tehottomilla ja tarpeettomilla terapioilla. (Tämä siis Jusu Vihervaaran mielipiteenä.)
Uskonnollisella puolella on jo näkyvissä seuraava trendi. Monet eheytystoiminnassa aikanaan olleista uskonnollisista vaikuttajista ovat eronneet ex-gay järjestöistä ja perustaneet kristillisiä keskuksia, joissa tuetaan eheytysterapian uhreja sekä autetaan nuoria hyväksymään oman seksuaalisen identiteettinsä. Esimerkkinä toimikoon vaikka australialainen Freedom 2 b. Sen viesti seksuaalivähemmistöön kuuluville nuorille on, ettei kenenkään tarvitse muuttua kelvatakseen.

Näin siis kirjoitti Jusu Vihervaara. Oma ajatukseni asiasta on, että ihminen voi kyllä elää heteroseksuaalista elämää, perustaa perheen ja elää heikossa tai jotenkuten tyydyttävässä parisuhteessa koko elämänsä, vaikka olisi umpihomo. Tunteitaan voi yrittää tukahduttaa ja suuntautumistaan peitellä, mutta sisäistä suuntautumista ei kuitenkaan voi muuttamalla muuttaa. On esimerkkejä siitä, että yksittäinen ihminen kokee elämänsä varrella suuntautumisensa "elävän". Yleensä tällaisia havaintoja kertovat bi-ihmiset; on kausia, jolloin omaa sukupuolta olevat tuntuvat miellyttävän enemmän kuin vastakkaista sukupuolta olevat - ja päin vastoin. Tällaiseen voi törmätä myös täysin heteroseksuaaliksi tai homoksi itsensä kokeva. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että suuntautumistaan voisi tarkoitushakuisesti muuttaa johonkin suuntaan.

Usealta suunnalta olen saanut ihmettelyitä siitä, kuinka rohkenen tulla mukaan tähän tilaisuuteen, onhan vastassa useita eri tahoja jotka vastustavat tätä lakialoitetta, eikä muita puolustavia tahoja puhujissa ole. Tähän tilaisuuteen osallistuminen on myös vaatinut suunnattoman suuren taustatyön, koska ainoana puolustavana tahona asioita on täytynyt tutkia monelta eri kantilta. Pahoittelen, että joudun keskustelupaneelissa turvautumaan suureen määrään muistiinpanoja, mutta tällä varmistan että suuren taustatyömäärän tulos tulee esiteltyä selkeästi ja lyhyen vastausajan huomioiden. Korostan edelleen, että kannanotot ovat kuitenkin omiani. Useita kieltäytymisen paikkoja siis olisi ollut. Mietin itsekin omaa motiiviani osallistumiseeni ja tulin siihen tulokseen, että asia on kuitenkin liian tärkeä vaiettavaksi. Järjestelyistä huolimatta vastakkainasettelun sijaan toivon mahdollisimman tasapuolista, henkilökohtaisuuksiin menemätöntä, asiallista ja mielenkiintoista keskustelua. Kiitos.