Homopingviinien pakkoero

  • Uutinen
  • Sattumat
  • Sami Mollgren
  • 1

Homopingviinit ovat taas tapetilla, tällä kertaa Toronton eläintarhan Buddyn (20) ja Pedron (10). Pariskunta viettää päivänsä yhdessä muun 12 päisen lauman kanssa, mutta illan tullen kaksikko vetäytyy yhteen. Kaksikon toimissa näkyy merkkejä parittelukäyttäytymisestä. On koskettelua ja reviirin puolustamista.

Pari tutustui toisiinsa jo aiemmassa paikassaan Toledossa, USA:n Ohiossa.

Afrikanpingviinit ovat kuitenkin uhanalainen laji ja eläintarhan pitäisi noudattaa suojelusuunnitelmaa, johon kuuluu se, että tämäkin kaksikko pitäisi saada jatkamaan sukua naaraspingviinien kanssa, joten pariskunta aiotaan erottaa toisistaan.

Buddy ja Pedro eivät ole ainutlaatuisia, sillä samaa sukupuolta olevien eläinten välisiä pareja on ollut ennenkin. Esimerkiksi New Yorkin Central Parkin eläintarhassa pari vuotta sitten urospari hautoi munan ja kasvatti Tango-poikasen sen kuoriuduttua. Muissakin eläintarhoissa pingviiniurokset ovat muodostaneet pareja.

Tutkimuksen mukaan linnut voivat solmia elämänmittaisen suhteen samaa sukupuolta olevan lajitoverinsa kanssa. Jos linnut elävät urosten kesken, yli puolet linnuista pariutuu keskenään, ja kun sitten naaraita tuodaan mukaan, viisi kahdeksasta jäävät yhä uroskumppaninsa kanssa yhteen.

Kirahvien, delfiineiden ja apinoiden tiedetään myös muodostavan parisuhteen samaa sukupuolta olevan lajikumppaninsa kanssa. Samoin ihmisten.

Daily Mail: A right pair of love birds: Are Buddy and Pedro the African penguins more than just friends?

1 kommenttia

  • 1 / 1
  • AAA
  • 8.11.2011, 10.13
"Afrikanpingviinit ovat kuitenkin uhanalainen laji ja eläintarhan pitäisi noudattaa suojelusuunnitelmaa, että tämäkin kaksikko pitäisi saada jatkamaan sukua naaraspingviinien kanssa"

Jos kerran kalkkunoitakin keinohedelmöitetään, niin miksei sitten pingviinejä. Taitaa uhanalaisuus olla vain tekosyy sille, ettei vain järkytetä herkkiä konservatiivejä homopingviineillä.