Täällä ranneliikkeessä käydään jatkuvaa keskustelua uskonnosta, joskus jopa kyllästymiseen asti. Mutta se asia polttaa. On vaikea asia, että yhteiskunnassa merkittävässä asemassa olevassa uskomusjärjestelmässä on aineksia homojen ja lesbojen syrjintään, torjumiseen ja ulkopuolelle jättämiseen. Islamissa tilanne on vielä paljon pahempi. Päivittäin kuullaan, miten uskonnollisin perustein uhataan homoja kuolemalla.
Vaikka ranneliikkeen keskustelu usein jauhaakin samaa rataa, sitä keskustelua kuitenkin käydään. Maaimalla on hyvin vaikea käydä keskustelua islamista.
Tämä kolumni, joka ilmestyi Independentissä 14. elokuuta, kertoo pelkuruudesta – myös kirjoittajan omasta pelkuruudesta. Tässä vain osia kolumnista. Se alkaa tarinalla romaanista Medinan Jalokvi, jonka kirjoitti aikoinaan journalisti Sherry Jones. Kirjassa kuvataan Aishas-nimisen tytön elämää. Hänet naitiin 6-vuotiaan 50-vuotiaalle Mohammed ibn Abdallahille. Hääpäivänä Aisha leikki keinussa talon pihalla. Sisällä hänet vihittiin. Hän kuuli asiasta ensi kerran, kun hänet kutsuttiin pois muiden lasten joukosta. 9-vuotiaana hän joutui muuttamaan miehensä luo. Seksiäkin oli. 14-vuotiaana hänet syyllistettiin toisen, hieman nuoremman miehen aviorikoksesta. Mohammed päätti silloin, että kaikki hänen vaimonsa siitä lähtien peittävät itsensä hunnuilla.
Tätä tarinaa ei voi enää lukea muualla kuin koraanissa ja hadithissa (perimätieto profeetasta). Mies oli profeetta Muhammed. Tarinaa ei voi enää lukea Medinan Jalokivi –kirjasta. Se määriteltiin uhkaksi kansalliselle turvallisuudelle ja kirjankustantaja tuhosi kaiken materiaalin.
Euroopassa ollaan poistamassa lainsäädännöstä viimeisiä rienauspykäliä. Niillä on estetty kristinuskon arvostelu. Mutta toisenlaiset rienausykälät jatkavat elämäänsä. Niitä ei toteuta valtio, vaan pyhää sotaa käyvät jihadistit. Independent-lehden kolumnisti sanoo, että hän joutui pitkään miettimään, voiko hän tätä kolumnia kirjoittaa. Mutta oikeus kirtisoida uskontoa on yhtä tärkeää kuin kritisoida hallitusta. Sitä oikeutta on käytettävä tai häviämme.
Joku heti kysyy: Miksi pitää kritisoida uskontoa, jos se herättää nin paljon ärtymystä. Vastaus kuuluu: On katsottava omaa historiaamme. Kristinusko on menettänyt voimansa terrorioida ihmisiä mielikuvilla helvetistä ja synnistä. Hyvin luonnolliset tarpeet saatiin näyttämään häpeällisiltä: itsetyydytys, esiaviolliset suhteet, homosekusalaisuuss. Uskontokriitikot ovat mietiskelleet ja löytäneet suuria aukkoja uskonnon logiikassa ja moraalissa. Kriirikot esittivät kysymyksiä. Miten enkeli hedelmöitti neitsyen? Miten mies selvisi valaan vatsassa? Miksi vanhan testamentin jumala kehottaa kannattajian tekemään itsemurhan?
Uudelleentulkitseminen ja pilkka ovat avanneet lukkiutuneen uskonnon. Se nähdään yhä enemmän hahmoltaan epämääräisinä metaforina. Vähitellen on tullut epätodennäköisemmäksi, että uskontoa käytetään muiden ihmisten tappamiseen. Mutta islamin suhteen samanlaista kritiikkiä ei voida esittää. Ei voi kysyä, että mitä mieltä olette siitä, että nuori tyttö annnettiin Muhammedin vaimoksi tai että juutalainen kylä tuhottiin, koska he kieltäytyivät seuraamasta Muhammedia.
Ei tarvitse tappaa montakaan Theo van Goghia, kun ihmiset alkavat vaieta näistä asioista. Pahin sensuuri on sisäinen sensuuri. Se elää kaikissa niissä kirjoissa, joita ei ole kirjoitettu tai filmeissä joita ei ole kuvattu, koska pelätään.
Tämä kaksinaismoraali täytyy myöntää. Lopppujen lopuksi se vahingoitta msulimeja. Jos uskontoa ei voi kritisoida, vaan vaaditaan ”kunnioittamista”, se merkitsee, että uskonto joutuu fundamentalistien käsiin. Fiksuimmat ja luonnostaan moraalisimmat muslimit – siis enemmistö – oppivat sulkemaan suunsa ja olemaan hiljaa. Miltä näyttäisi tänään kristinusko, jos Georg Elliot, Mark Twain tai Bertrand Russel olisi vaiennettu. Ehkä se olisi kuin jokin maalaiskirkko Alabamassa ja vielä 100 kertaisesti.
Avataanpa hieman Jonesin teemaa. Miten kritiikki voisi edetä? Tarkastellaan Muhammedin avioliittoa Aishan kanssa. On totta, että silloin elettiin eri aikaa. Silloin aikuisilla miehillä oli seksiä esipuberteetissa olevien kanssa. Tässä kohdassa lähdeaineisto on puutteelista. Mutta varmaankin seksi fyysisesti kehittymättömän lapsen kanssa on ollut hyvin kivuliasta sille lapselle. Vaikka viikinkiaikana oli tavallsiempaa hakata joltain käsi pois, se ei suinkaan tarkoita, etteikö se toimenpide olisi ollut erittäin tuskallista. Jonesin kirja yrittää pehmentää, että Muhammed teki sen hellästi, ja sen takia Aisha nautti siitä.
Miten tästä asiasta pitäisi keskustella? Voidaan ottaa sen ajan olosuhteet huomioon. Ja voidaanko sen ajan moraalaisia ksäityksiä seurata tarkkaan? Vai täytyykö asiaa tutkiskella ja jokainen itse päättää, mikä on hyvä? Tästä ristiriidasta syntyy epäilys – ja se on fanatismin pahin vihollinen.
Mitä olisi tapahtunut, jos Mississipin rannalla asuvat fanaatikot vaatisivat Jeesuksesta kertovan kirjan tuhoamista. Me kaikki suuttuisimme. Islamin osalta on kahdenlaista sensuuriliikettä. Toisaalta kritiikin esittäjät uhataan tappaa ja toisaalta on niitä, jotka syyttävät kriitikoita ”islamofobiasta”.
*****
Vaikea tilanne. Bosniassa homoja uhataan kuolemalla, vaikka he eivät ole sanoneet edes puolta sanaa islamista – ei puolesta eikä vastaan. Pelkkä homojen olemassaolo tuntuu olevan fanaatikoille katkera pala.