EU-vaalit: liberaaleja vai konservatiiveja

  • Uutinen
  • Yhteiskunta
  • vaeltaja2006
  • 3
Töitään lopettelevan europarlamentin kokoonpano, vuosina 2009-2014. Kaaviossa liberaalit tarkoittaa ALDEa eli keskustaliberaaleja. Siihen kuuluvat meiltä keskusta ja RKP. EFD on Vapaa ja demokraattinen Eurooppa, perussuomalaisten ryhmä

Suomessa nähdään vuonna 2014 alkupuolella kaksi tärkeää puheenjohtajakisaa: sosdemit ja kokoomus. Sosialidemokraattien kisan voitti Rinne, ja kokoomuksen kisaan ovat ilmoittautuneet ainakin nämä vahvat: Stubb, Vapaavuori, Risikko.

Eurovaaleissa äänestämällä vaikutetaan myös Euroopan unionin puheenjohtajavalintoihin. Ensi kertaa eniten ääniä saaneet EU-ryhmittymät nimeävät komission puheenjohtajaehdokkaat. Tähän saakka komission puheenjohtajana on ollut portugalilainen José Manuel Barroso.

On merkittävää, paljonko eri poliittiset ryhmittymät saavat paikkoja europarlamenttiin. Viimeisten ennusteiden mukaan keskustaoikeisto EPP on saamassa 217 paikkaa tulevaan EU-parlamenttiin. EPP-ryhmään kuuluvat Suomesta kokoomus ja kristilliset. Vielä helmikuussa uskottiin, että sosialistiryhmittymä voittaa enemmistön parlamenttipaikoista, mutta etumatka on muuttunut ennusteissa kakkossijaksi, paikkoja hieman yli 200.

Keskustaoikeisto EPP on maaliskuussa nimennyt komission puheenjohtajaehdokkakseen luxemburgilaisen Jean-Claude Junckerin. Hän on luxemburgilaisen kristillissosiaalisen kansanpuolueen poliitikko. Eurooppa-neuvosto eli EU-maiden johtajat tekevät ehdotuksen puheenjohtajasta ja Euroopan parlamentin on hyväksyttävä ehdotus enemmistöäänin.

Mikä mies on Jean-Claude Juncker? Onko suosituksia? Juncker on ollut maansa pääministerinä ja valtiovarainministerinä. Angela Merkel kannattaa Junckeria. Eilen saatiin lisää suosituksia, kun Unkarin pääministeri, Fidesz-puolueen johtaja Viktor Orban kertoi, että Juncker on liian liberaali. Unkari tulee vastustamaan häntä ja ehdottaa tilalle Elsassista kotoisin olevaa, paljon enemmän konservatiiviseen suuntaan sijoittuvaa Joseph Daulia. Daul on suuren perheen lapsi ja pitää Elsassissa karjatilaa. Daul on niin konservatiivi, että menestymismahdollisuuksia sanotaan heikoiksi. Europarlamentin äänestyksessä Junckerin on saatava taakseen 376 ääntä, joten hänen on saatava kannatusta myös muista ryhmittymistä. Aivan kuten kokoomuksessa, keskustaoikeistolaisessa EPP:ssäkin on liberaalisiipi ja konservatiivisiipi.

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

Maaliskuussa 2014 Europarlamentin sosialidemokraatit nimesivät Martin Schulzin ehdokkaakseen Euroopan komission puheenjohtajaksi. Sosialidemokraateilla on ennusteissa kakkossija, joten mahdollisuudet ovat huonommat. Schulz on menneellä kaudella toiminut parlamentin puheenjohtajana – ja varsin suorasukaisesti ja määrätietoisesti, tiukalla komennolla.

Hlbti-näkökulmasta on merkittävää, tuleeko Euroopan johtoon liberaaleja vai konservatiiveja. Huippuvirat ovat tässä mielessä tärkeitä. Kaiken kaikkiaan parlamentissa ilmeisesti lisääntyy konservatiivinen ja nationalistinen ilmapiiri

Europarlamentin ryhmiä voi parhaiten kuvata se, mitä puolueita niihin kuuluu. Tässä suomalaisten emopuolueet. Tilanne vuoden 2014 alussa.

3 kommenttia

Vaikkakaan liki 60 % suomalaisista ei saanut edustajaansa EU-parlamenttiin (vaivaisen 40% äänestys"innon" vuoksi), oli tulos kuitenkin hlbt-ihmisoikeuksien kannalta varsin hyvä, sillä:

Vaalikonekysymykseen:

"Homo- ja lesbopareilla pitää olla samat avioliitto- ja adoptio-oikeudet kuin heteropareilla."
(5 = täysin samaa mieltä, 0 = täysin eri mieltä)

Vastasivat valitut näin:

Stubb 5
Pietikäinen 5
Virkkunen 5

Kyllönen 5

Hautala 5

Torvalds 5

Jaakonsaari 5
Kumpula-Natri 5

Rehn 5
Jäätteenmäki 3
Väyrynen 0

Terho 1
Halla-aho 0

Kommenttia muokattu: 25.05.2014 klo 23:34
  • 2 / 3
  • ERKKI - VAASA
  • 26.5.2014, 0.42
Matalasta äänestysprosentista huolimatta tämä osoittaa että Suomessa on nyt mentävä eteenpäin mitä tulee erilaisten vähemmistöjen kuten HLBT - kansan tasa-arvo- ja ihmisoikeuskysymyksien suhteen. Suomi ei saa jäädä jonkinlaiseksi Itä-Euroopan saarekkeeksi jos kerran sanotaan että Suomi kuuluu Länsimaihin. On huomattava että Ukrainan presidentinvaaleissakin voiton peri länsi- ja EU-mielinen Petro Poroshenko. Se jo osaltaan osoittaa että demokratia ja ihmisoikeudet ovat tärkeitä eurooppa-laisia arvoja joita kannaattaa tavoitella.