

1980-luvulla ensimmäisissä vapautuspäivien kulkueissa oltiin hyvin äänekkäitä. Jotkut osasivat tehdä osuvia iskulauseita.
Savonlinnan Oopperajuhlien 100-vuotisjuhlakausi alkaa 5.7.2012, mutta on myös aika suunnata katseet seuraavan kauden ohjelmistoon.
Tiistai-illan sateenkaarikävely johdatti paikkoihin, jotka menneinä vuosikymmeninä oli otettu haltuun kohtaamis- tai mielenilmauspaikoiksi. Reitti johti Kiasmalta Kaivopuistoon.
Viimeinen tiedossa oleva homomies, joka selvisi hengissä juutalaisten joukkotuhosta, saksalais-israelilainen Glad Beck on kuollut 89-vuotiaana. Muistelmissaan hän hyvin konkreettisesti kuvailee natsien juutalaisvihaa.
Suomen Kulttuurirahaston ja Suomen Kansallisoopperan yhteinen koululaishanke osoitti, että elitistisenä pidetty ooppera kiinnostaa myös nuoria.
Savonlinnan Oopperajuhlat uusii toimintamalliaan ? oopperanjohdon muodostavat festivaalijohtaja ja taiteellinen johtaja.
Although a small Christian party has caused inhibition at the cabinet level in Finland, the Foreign Ministry appears to be unaffected. It published criteria for funding that conservative Christian organizations may have difficulty to meet.
Ruotsalainen veteraani Geurt Staal, myöhemmin Gerard Holm, on kuollut 80-vuotiaana Ranskassa. Suomessa tunnetaan paremmin hänen puolisonsa Michael Holm. Yhdessä he julkaisivat mm. Revolt-lehteä.
Queer.de kertoo kirjailija Hugh Brewsteristä ja hänen tutkimustyöstään. Brewster selvittelee Titanicin uhrien taustoja.