Sopraano Tiina Vahevaaralle vuoden 2003 Karita Mattila-palkinto

  • Teema
  • Ooppera
  • Hannu Korhonen

Sopraano Tiina Vahevaara sai tämänvuotisen Karita Mattila -palkinnon. 13 000 euron suuruinen palkinto luovutettiin laulajattarelle perjantai-iltana Kansallisoopperassa järjestetyn konsertin yhteydessä. Konsertin solistina lauloi viime vuonna palkittu Juha Uusitalo.

Tiina Vahevaaran palkitessaan palkintolautakunta halusi tuoda esiin sen, kuinka monella tavalla taiteilija voi edetä urallaan. Joillakin se on yhtäkkinen nousu kuuluisuuteen. Vahevaara on edennyt pitkäjänteisen työn tuloksena pienemmistä rooleista aina päätehtäviin asti.

Vahevaara on valmistunut musiikin maisteriksi Sibelius-Akatemian esittävän säveltaiteen ja oopperakoulutuksen linjoilta vuonna 1995. Ensikonserttinsa hän piti kaksi vuotta myöhemmin. Suomen kansallisoopperassa Vahevaara on laulanut vuodesta 1994 alkaen.

Palkintolautakuntaan kuuluivat sopraano Karita Mattila, Kansallisoopperan pääjohtaja Erkki Korhonen ja palkinnon rahoittavan Senaatti-kiinteistöjen edustajana toimitusjohtaja Aulis Kohvakka.

Aiemmin palkinnon ovat Uusitalon lisäksi saaneet Gabriel Suovanen ja Johanna Rusanen.

(Lähde: STT, 28.11.2003)

Kommentoi jutun aihetta

Sinun tulee kirjautua sisään voidaksesi aloittaa uuden keskustelun

Ei vielä tunnusta? Liity nyt!