Suomen Kansallisoopperaa uhkaa lakko

  • Teema
  • Ooppera
  • Hannu Korhonen

Suomen Kansallisoopperaa uhkaa työehtosopimuskiistaa koskeva lakko. Oopperan näytäntötekniset työntekijät jättivät perjantaina lakkovaroituksen, kun neuvotteluissa ei kuluneen viikon aikana saavutettu tyydyttävää ratkaisua. Jos lähiaikojen neuvotteluissa ei tapahdu edistystä, lakko alkaa 26 helmikuuta. Perjantaina astui voimaan ylityökielto.

Lakkovaroituksen ovat jättäneet STTK:laiseen Erityisalojen toimihenkilöliittoon Ertoon kuuluvat näytäntötekniset työntekijät. Ertolaisia oopperassa on 120 ja he työskentelevät muun muassa näyttämö-, valaistus- ja ääniosastoilla, tarpeistossa, pukuhuollossa, kampaamossa, maskeerausosastolla sekä kiinteistöosastolla.

Erton ja Suomen Teatteriliiton välinen työehtosopimus umpeutui tammikuun lopussa. Työtaistelu-uhkaan johtanut kiista koskee palkankorotusvaatimuksia. Työnantajan mukaan Erton esittämät palkkavaatimukset ovat olleet kustannusvaikutuksiltaan yli 10 prosenttia. Teatteriliitto on tarjonnut keskitetyn tulosopimuksen mukaisia 3,33 prosentin korotuksia.

Alkaessaan lakko aiheuttaisi muutoksia Kansallisoopperan ohjelmistoon. Osa esityksistä saatetaan joutua peruuttamaan ja osassa muuttamaan visuaalisia ratkaisuja. Mikäli esityksiä peruuntuu, Kansallisooppera lunastaa niihin ostetut pääsyliput takaisin.

Vastaava sopimuskiista oli neljä vuotta sitten, jolloin Kansallisoopperan näytäntötekninen henkilöstö järjesti lyhyitä lakkoja ja ylityökiellon. Kiistan aiheena ovat työaikamääräykset ja -korvaukset.

Lähde: STT / 06.02.2004

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

Kommentoi jutun aihetta

Sinun tulee kirjautua sisään voidaksesi aloittaa uuden keskustelun

Ei vielä tunnusta? Liity nyt!