Vincenzo Bellinin ooppera Norma ensimmäistä kertaa Suomen Kansallisoopperan ohjelmistossa

  • Teema
  • Ooppera
  • Hannu Korhonen

Vincenzo Belliniä ihailivat niin Verdi kuin Wagnerkin, joten hän vaikutuksensa koko oopperataiteen kehitykseen on ollut suuri. Niinpä on jo nähdä Bellinin suosituin ooppera nyt Suomen Kansallisoopperassa.

Kaarlo Bergbomin Suomalainen ooppera esitti Normaa jo 1873, mutta Kansallisoopperaan teos tulee nyt ensimmäistä kertaa, 172 vuotta kantaesityksensä jälkeen. Belliniä on Suomen Kansallisoopperassa kuultu varsin vähän, sillä ainoastaan Unissakävijä, La Sonnambula, on ollut
ohjelmistossa vuosina 1935-36.
Norman ensi-ilta on lauantaina 27.3.2004 päänäyttämöllä.

Oopperan ohjaa kuuluisa italialainen sopraano Renata Scotto, joka itsekin on laulanut oopperan nimiosassa. Kapellimestarina vierailee Alberto Hold-Garrido. Lavastuksen ja puvut suunnittelee Carlo Diappi.

Pääosissa laulavat:
Norma: Cynthia Makris / Gabriella Morigi
Pollione: Raimo Sirkiä / Salvatore Fisichella
Adalgisa: Serena Farnocchia / Riikka Rantanen.

Norma ei kantaesityksessään Teatro alla Scalassa Milanossa 26.12.1831 saanut kovinkaan suurta suosiota. Norma vakiinnutti kuitenkin pian asemansa ja ensimmäinen Norma Giuditta Pasta sai mainetta aarialla Casta diva, joka on yksi oopperan historian tunnetuimpia ja kauneimpia sopraanoaarioita.

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

Oopperan tapahtumat sijoittuvat roomalaisten miehittämään Galliaan vuonna 50 eKr. Druidipapitar Normalla ja roomalaisella Pollionella on salainen rakkaussuhde ja sen seurauksena kaksi lasta, vaikka Norma on tehnyt selibaattilupauksen. Gallialaiset ovat ryhtymässä sotaan roomalaisia vastaan ja odottavat Normalta merkkiä. Pollione on löytänyt uuden rakastetun, Adalgisan, ja kun Norma kuulee tästä, hän uhkaa surmata lapsensa. Hän julistaa sodan alkaneeksi, Pollione pidätetään ja Norma saa hänet tuomittavakseen. Hän tunnustaakin kaikkien edessä tekonsa ja nousee itse roviolle, jonne Pollione seuraa häntä.

Oopperasta järjestetään yleisölle avoin Tutustu ensi-iltaan -tilaisuus perjantaina 19.3. klo 17.15. Alminsalin lämpiössä. Tilaisuudessa ovat läsnä ohjaaja, kapellimestari sekä solisteista Cynthia Makris ja Raimo Sirkiä.

Kommentoi jutun aihetta

Sinun tulee kirjautua sisään voidaksesi aloittaa uuden keskustelun

Ei vielä tunnusta? Liity nyt!