Covent Garden tarjoaa oopperalippuja alennuksella

  • Teema
  • Ooppera
  • Hannu Korhonen

The Royal Opera House Covent Garden ilmoitti tiistaina myyvänsä suurimpaan osaan maanantain esityksistä parhaita paikkoja noin 10 punnalla (noin 15 eurolla) ja torjuvansa näin syytöksiä elitismistä. Tämä alennusmyynti on mahdollinen vastikään tehdyn kolmivuotisen sponsorointisopimuksen ansiosta. Äskettäin oopperatalo ja valuutan vaihdolla rikastunut Travelex tekivät miljoonan punnan arvoisen yhteistyösopimuksen.

Oopperatalo ei ole vielä tarkkaan suunnitellut miten näiden edullisten oopperalippujen jakaminen yleisölle tapahtuu, mutta ainakin toistaiseksi riittää että maanantain näytökseen haluavat ilmestyvät paikalle puolitoista tuntia ennen näytöksen alkua, ja saavat tällöin ostaa halvan liput. Kesään mennessä Covent Gardenin on tarkoitus saada aikaan kunnon pelisäännöt asiasta.

Oopperan ystävät pääsevät nauttimaan mm. Plácido Domingon, Cecilia Bartolin, Bryn Terfelin ja muiden maailmantähtien esityksistä. Aikaisemmin näistä paikoista on saanut pulittaa huippuhintoja. Travelexin tarkoitus on tuoda loistavat esitykset myös tavallisten työssäkäyvien ulottuville, Travelexin toimitusjohtaja sanoo että kaikki ovat tervetulleita ovat he sitten pukeutuneet viimeisen päälle, tai ihan tavallisesti.

(Lähde: The Financial Times, 07.04.2004)

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

Kommentoi jutun aihetta

Sinun tulee kirjautua sisään voidaksesi aloittaa uuden keskustelun

Ei vielä tunnusta? Liity nyt!