Tenori Petrus Schroderus voitti Timo Mustakallio -laulukilpailun 2004

  • Teema
  • Ooppera
  • Hannu Korhonen

Tenori Petrus Schroderus (s. 1973) voitti Timo Mustakallio -laulukilpailun ensimmäisen palkinnon, 6 000 euroa.

Tuomariston toinen jäsen, basso Matti Salminen muistutti puheessaan, että Timo Mustakallio -kilpailussa on haettu, ei parasta ja valmista laulajaa, vaan parasta mahdollista äänipotentiaalia. Petrus Schroderuksella on Salmisen mukaan harvinainen ääni.

Toisen palkinnon, 1 350 euroa, sai sopraano Sirkka Lampimäki (s. 1973), jonka jatkomahdollisuuksia Salminen piti myös erittäin hyvinä.

Eero Rantala -palkinto, 3 500 euroa, annettiin bassobaritoni Mika Karekselle (s. 1978), jonka Salminen halusi heti lähettää professori Tom Krausen oppiin.

Tuomaristo, eli Savonlinnan Oopperajuhlien taiteellinen johtaja Raimo Sirkiä ja basso Matti Salminen korostivat koko kilpailun korkeatasoisuutta.

Kilpailussa oli 15 osanottajaa, joista seitsemän sopraanoa, kolme mezzosopraanoa, kaksi tenoria, kaksi baritonia ja yksi bassobaritoni.

Oopperalaulaja Timo Mustakallion lahjoittamasta apurahasta on kilpailtu jo vuodesta 1974 lähtien. Kilpailun tarkoituksena on auttaa nuoria lahjakkaita suomalaisia laulajia kehittämään kykyjään, rahapalkinnot on tarkoitettu käytettäväksi laulunopiskeluun.

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

Kommentoi jutun aihetta

Sinun tulee kirjautua sisään voidaksesi aloittaa uuden keskustelun

Ei vielä tunnusta? Liity nyt!