Tenori Luciano Pavarotti alkaa opettamaan nuorta laulajapolvea

  • Teema
  • Ooppera
  • Hannu Korhonen

Entinen oopperalaulaja Luciano Pavarotti, 69, alkaa opettamaan nuoria laulajia kotikaupungissaan Italiassa. Viime vuonna oopperalavoilta eläkkeelle jäänyt tenori opettaa laulunopiskelijoita kahden vuoden mittaisella laulukurssilla Modenan konservatoriossa.

Yhteensä kurssille valitaan 24 opiskelijaa Orazio Vecchin musiikkikoulusta lokakuun loppuun mennessä.

Pavarottin vuotuinen hyväntekeväisyyskonsertti pidetään tänä vuonna Sao Paulossa Brasiliassa hänen kotikaupunkinsa Modenan sijaan. Mitään syytä konsertin pitämiseen nimenomaa Sao Paulossa ei ole annettu. "Pavarotti and Friends" konsertti pidetään joulukuussa.

Pavarotti kertoi maanantaisessa lehdistötilaisuudessa, että hänen opiskelijoitaan kannustetaan aloittamaan laulaminen täysin ammatillisessa mielessä välittömästi jotta heidän kustannuksensa (asuminen ja eläminen) saadaan pidettyä mahdollisimman alhaisina.

"Heidät täytyy laittaa työskentelemään lauluproduktioihin välittömästi jotta he saavat kustannettua olemisensa Modenassa kahden vuoden kurssin ajan," Pavarotti sanoi.

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

Kurssin päättävät opiskelijat saavat musiikin maisterin arvon.

"Tietääkseni Luciano Pavarotti on antanut ohjeita useille nuorille laulajille, ja myös kuunnellut monien koelauluja, mutta hän ei ole koskaan opettanut säännöllisesti konservatoriossa aikaisemmin," sanoi Giovanni Indulti, yksi koulun opettajista.

(Lähde: BBC News, 12.10.2004)

Kommentoi jutun aihetta

Sinun tulee kirjautua sisään voidaksesi aloittaa uuden keskustelun

Ei vielä tunnusta? Liity nyt!