(syntyi 28.05.1943 - kuoli 4.12.2004)
Kreikkalaisen sopraanon Elena Souliotisin (joskus sukunimi on kirjoitettu muotoon Suliotis) ura oli todella lyhyt, hän nousi kuuluisuuteen nopeasti, mutta hänen uransa jäi vain vajaan kymmenen vuoden mittaiseksi.
1960-luvulla monet, ehkäpä harkitsemattomasti, julistivat hänen olevan uusi Callas. Alkuun vertailut Callaksen kanssa olivat varsin järkeviä ja aiheellisia, sillä hänen äänensä sävy ja persoonallisuus muistuttivat varsin pitkälle legendaarisen edeltäjänsä ääntä, mutta Souliotis käytti voimavarojaan varsin häikäilemättömällä tavalla, ja hänen äänensä turmeltui aivan liian nopeasti. Hän yritti uutta tulemista, ei kovinkaan menestyksekkäästi, mezzosopraanorooleissa, mutta 1970-luvun puoleen väliin mennessä hän oli käytännöllisestikatsoen uransa lopussa.
Souliotis syntyi Ateenassa kreikkalaisen äidin ja venäläisen isän tyttärenä. Hän sairasti aivokalvontulehduksen kahden vanhana, tästä syystä hän oli puoliksi kuuro. Elenan ollessa viisivuotias, he emigroituivat Buenos Airesiin. Buenos Airesissa hän aloitti lauluopintonsa, mutta jatkoi niitä arvostetun opettajan Mercedes Llopartin johdolla Milanossa. Elena Souliotis teki debyyttinsä Napolin San Carlo-oopperassa vuonna 1964 Santuzzan roolissa oopperassa Cavalleria Rusticana. Hänen uransa kehittyi tästä hyvin nopeasti.
Souliotis aiheutti vuonna 1966 sensaation tehdessään La Scalan debyyttinsä Giuseppe Verdin oopperan Nabucco Abigaillena. Samana vuonna hän aiheutti samat reaktiot New Yorkin Carnegie Hallissa Gaetano Donizettin oopperan Anna Bolena nimiroolissa, Souliotis myöhemmin levytti
tämän roolin.
Ensimmäisen kerran hän esiintyi Lontoossa Nabuccon konserttiversiossa vuonna 1968 yhdessä Boris Christoffin ja Piero Cappuccillin kanssa. Tässä roolissa hän esiintyi uudelleen Covent Gardenissa 1972. Tähän mennessä hän oli myöskin jo tehnyt debyyttinsä Lady Macbethinä 1969 Metropolitan Operassa New Yorkissa.
Ennen esiintymistään Metropolitanissa hän oli laulanut jopa Vincenzo Bellinin Norma-oopperan nimiroolin konserttiesityksessä 1967. Myöhemmin hän toi tämän roolin Italiaan ja esitti sitä kaikissa tärkeimmissä italialaisissa oopperataloissa, lisäksi hän levytti Norman Decca- levy-yhtiölle,
jonka kanssa hänellä oli levytyssopimus yksinoikeudella. Noin 25 vuotiaana Norma oli roolina aivan liian vaikea vielä hänelle uran siinä vaiheessa, mutta kuitenkin sooloresitaalilevy jonka hän levytti samoihin aikoihin, osoitti Souliotisin olevan arvostettu laulajana ja näyttelijänä.
Souliotisin ääni oli aito spintoääni, kykenevä äänelliseen ilmaisuvoimaan yhdistettynä voimaan ja joustavuuteen. Hänen äänirekisterinsä ylä- ja alapäähän kohdistunut paine olivat todennäköisesti pääsyy hänen varhaiseen katoamiseensa oopperalavoilta.
Elena Souliotis oli naimisissa, mutta eronnut. Häntä jäi kaipaamaan tytär Barbara.
(Lähde: The Guardian, 10.12.2004)