Musorgskin mahtava Boris Godunov Kansallisopperassa

  • Teema
  • Ooppera
  • Hannu Korhonen

Valtataistelun inhimillinen ulottuvuus

Modest Musorgskin suurooppera Boris Godunov palaa Kansallisoopperan näyttämölle osana Kansallisoopperan Venäläistä talvea. Teos nähdään 28.1.2005 alkaen yhteensä 6 kertaa. Vuonna 1997 ensi-iltansa saaneen oopperan johtaa nyt ensimmäistä kertaa Kari Tikka. Boriksen osan, yhden oopperakirjallisuuden suurimmista bassorooleista, tulkitsee Jaakko Ryhänen.

Venäjän kuohuvaa historiaa kuvaavan Boris Godunovin tapahtumat sijoittuvat Iivana Julman jälkeisiin sekasortoisiin vuosiin 1600-luvun alussa. Boris Godunov kruunataan tsaariksi, mutta menneisyys vainoaa häntä, sillä hän on murhauttanut kruununperijä Dmitrin.

Friedrich Meyer-Oertelin ohjaus käsittelee yhtä lailla nykyajan kuin 1600-luvunkin maailmaa, ikuista ristiriitaa kansan ja hallitsijan, rikkaiden ja köyhien välillä. Paitsi eeppinen tarina vallanhimosta, valtataistelusta ja kansan kärsimyksestä, Boris Godunov on myös syvän inhimillinen kertomus vallanpitäjän yksinäisyydestä, syyllisyydentunteista ja pelosta.

Grigori Otrepjevin osassa laulaa ensimmäistä kertaa Jyrki Anttila. Boriksen pojan Feodorin osan laulaa Riikka Rantanen ja Marina Mnishekin osan Anna-Lisa Jakobsson. Ruhtinas Vasili Shuiskin roolissa on Seppo Ruohonen ja Munkki Pimenin roolissa Petri Lindroos. Muissa rooleissa esiintyvät mm. Merja Wirkkala, Irene Parkkinen, Sauli Tiilikainen, Hannu Niemelä, Kalevi Olli ja Lassi Virtanen. Oopperan lavastuksen ja puvustuksen on suunnitellut Maren Christensen.

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

Ohjelmistossa 28.01.2005 alkaen
Muut esitykset 31.01., 03.02., 11.02., 16.02. ja 23.02.2005


(Lähde: Suomen Kansallisooppera, lehdistötiedote 18.01.2005)

Kommentoi jutun aihetta

Sinun tulee kirjautua sisään voidaksesi aloittaa uuden keskustelun

Ei vielä tunnusta? Liity nyt!