Syntyi 07.06.1908 - kuoli 10.01.2005.
Oopperalaulajatar Margherita Carosio, joka kuoli 96 vuotiaana, oli yksi Milanon La Scalan johtavista sopraanoista yli 20 vuoden ajan. Hän lauloi oopperaa epätavallisen nuorella iällä, jo 14 vuotiaana ja lauloi yhä tärkeitä oopperarooleja vähän yli 60 vuotiaana. Häntä pidettiin Italian johtavana bel canto sopraanona Maria Callaksen ilmestymiseen saakka.
Vuonna 1928 Carosio lauloi Musettan roolia Puccinin La Bohèmessa, ja Feodorin roolia Musorgskin Boris Godunovissa Lontoon Covent Gardenissa, mutta hän ei palannut Lontooseen kuin vasta toisen maailmansodan jälkeen. 1946 San Carlon oopperatalo vieraili Covent Gardenissa ja
Carosio lauloi hyvin vaikuttavan Violettan Verdin oopperassa La Traviata.
Carosio syntyi Genovassa lauluopettajan ja säveltäjä Natale Carosion tyttärenä, hän paitsi ohjasi tyttärensä opintoja, mutta myöskin toi hänet julkisiin konsertteihin jo 14 vuotiaana. Hän sanoi kerran isästään: "On isäni ansiota että minusta on tullut se mikä minusta on tullut. Minulla oli tapana sanoa hänelle: 'Olen hyvää villaa, mutta sinä olet erityislaatuinen kutoja.'"
Vuonna 1924, vain 16 vuotiaana, hän teki oopperadebyyttinsä Lucia di Lammermoorin vaativassa roolissa Novi Liguressa. Pian tämän jälkeen irlantilainen sopraano Margaret Sheridan suositteli häntä Covent Gardenille. Feodorin roolin hän lauloi italiaksi kun taas Chaliapin lauloi
Boriksen roolin venäjäksi ja kuoro puolestaan lauloi ranskaksi. Myöhemmin Carosio sanoi, että tämän suuren venäläisen basson kanssa työskenteleminen sai hänet tajuamaan, että roolin esittäminen ei ole vain sen esittämistä, vaan roolihenkilöksi pitää tulla.
Pian Margherita Carosio lauloi joka puolella Italiaa rooleja joissa vaadittiin hänen kevyttä koloratuuriääntään - Amina (Vincenzo Bellinin oopperassa La Sonnambula), Norina (Gaetano Donizettin oopperassa Don Pasquale) ja Konstanze (W.A.Mozartin oopperassa Die Entführung aus dem Serail). Giuseppe Verdin oopperan Un Ballo in Maschera Oscar oli hänen debyyttiroolinsa Milanon La Scalassa, sitä seurasi viehättävä Philine Ambroise Thomas'n oopperassa Mignon.
Hän kokeili myös uhkarohkeasti erilaista repertuaaria, kuten Shemakhanin kuningattaren rooli Rimsky Korsakoffin oopperassa Le Coq d'ôr ja Igor Stravinskin Satakieli -oopperan nimirooli. Hän myöskin lauloi Amintan roolin ensimmäisissä italialaisissa Richard Straussin oopperan Die Schweigsame Frau esityksissä, sekä Eglogen roolin vuonna 1935 Mascagnin oopperan
Nerone ensi-illassa - kaksi viimeksimainittua Milanon La Scalassa.
Hänet tunnettiin myös lyyrisemmistä rooleista kuten Mimì ja Violetta, hänen äänensä puhtaus ja kyky esittää roolihenkilön haurautta tekivät rooleista hänen omiaan. Niinkin myöhään kuin vuonna 1954 hän palasi La Scalaan esiintymään Menottin oopperan Amelia al Ballo ensi-illassa, hän myös levytti tämän roolin.
Carosiolla oli myös lyhyt ura italialaisissa elokuvissa, ja hän sai myös tarjouksen Hollywoodista MGM:ltä, mutta hän hylkäsi tarjouksen Italiassa olevien sitoumustensa takia.
Margherita Carosion ääni ei ollut suuri, mutta hän tiesi miten käyttää sitä omaksi edukseen. Hän vaikutti aina olevan vaistonvarainen laulaja. Hänen laulunlahjansa tekivät hänen Luciasta sydäntäsärkevän, hänen Adinastaan nasevan, sukkelasanaisen ja hauraan, ja hänen Violettastaan täysin uskottavan kaikkine traagisine käänteineen.
(Lähde: The Guardian, 20.01.2005)