Uudet solistit tähdittävät näyttävää Ruusuritaria

  • Teema
  • Ooppera
  • Hannu Korhonen

Uudet solistit tähdittävät näyttävää Ruusuritaria
Kansallisoopperan Strauss-kausi täydessä vauhdissa

Wieniläinen suurteos Ruusuritari palaa Suomen Kansallisoopperan ohjelmistoon uusien solistien tähdittämänä. Marsalkattaren pääroolissa esiintyvät nyt ensi kertaa Ritva-Liisa Korhonen ja Raili Viljakainen. Octavian-nuorukaisena, yhdessä oopperamaailman tunnetuimmista housurooleista, laulavat Lilli Paasikivi ja Riikka Rantanen. Myös maalaiskeikarin huvittava hahmo saa uuden tulkitsijan, kun basso Jyrki Korhonen astuu paroni Ochsin saappaisiin. Niin ikään tuoreen sävyn Ruusuritariin tuovat nuoret kapellimestarit Susanna Mälkki ja Nils Schweckendiek.

Jyrki Korhosen kanssa Ochsina vuorottelee Günther von Missenhardt, muissa rooleissa nähdään mm. Sauli Tiilikainen, Petteri Falck, Tiina Vahevaara, Kaisa Hannula, Juha Riihimäki, Ilkka Hämäläinen, Sari Nordqvist ja Tiina Penttinen sekä Leipzigin oopperassa työskentelevä korealaissyntyinen Eun-Yee You, joka esiintyy Kansallisoopperassa nyt ensimmäistä kertaa. Ruusuritari esitetään Oopperan päänäyttämöllä kahdeksana iltana 16.12. alkaen.

Vuosi sitten ensi-iltansa saanut Ruusuritari kuuluu Kansallisoopperan visuaalisesti näyttävimpiin ja teknisesti haastavimpiin teoksiin. Richard Straussin säveltämä ooppera pohtii ajan kulumisen vääjäämättömyyttä, minkä ohjaaja ja lavastaja Marco Arturo Marelli nerokkaasti visualisoi: koko näyttämö liikkuu hiljaa oikealta vasemmalle niin kuin salavihkaa ohi kulkeva aika.

Kansallisoopperan talven Richard Strauss -teema pääsee Ruusuritarin myötä täyteen vauhtiinsa. Aiemmin syksyllä ohjelmistoon ovat palanneet mestarin teokset Salome ja Arabella, ja teemavuosi huipentuu tammikuussa, kun uutuusooppera Nainen vailla varjoa (Die Frau ohne Schatten) saa ensi-iltansa. Tammikuun Strauss-viikoilla on tarjolla myös teemaan liittyviä yleisötilaisuuksia sekä neljän konsertin sarja Straussin liedejä. Kuhunkin konserttiin sisältyy lisäksi lyhyt Strauss-aiheinen alustus.

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu


Richard Strauss: Ruusuritari
Suomen Kansallisoopperassa
16.12., 22.12., 28.12., 30.12., 03.01., 14.01., 23.01., 04.02. klo 18.30
joht. Susanna Mälkki, Nils Schweckendiek (14.01.)


Richard Strauss -teema tammikuussa:

Esitykset:
12.01. Salome
13.01. Arabella
14.01. Ruusuritari
19.01. Salome
20.01. Nainen vailla varjoa, ensi-ilta
23.01. Ruusuritari
24.01. Nainen vailla varjoa

Yleisötilaisuudet:
12.01. Jan Granberg: Richard Strauss – oopperasäveltäjä vallanpitäjien kynsissä
14.01. Tutustu ensi-iltaan: Nainen vailla varjoa
Tilaisuuksiin on vapaa pääsy.

Konsertit:
15.–18.01. Straussin liedejä -konserttisarja Alminsalissa
21.01. Sopraano Nina Stemmen resitaalikonsertti päänäyttämöllä


(Suomen Kansallisooppera, lehdistötiedote 08.12.2005)

Kommentoi jutun aihetta

Sinun tulee kirjautua sisään voidaksesi aloittaa uuden keskustelun

Ei vielä tunnusta? Liity nyt!