Oopperan teemaviikot esittelevät Straussia monipuolisesti

  • Teema
  • Ooppera
  • Hannu Korhonen

Suomen Kansallisoopperan suosittu tammikuun teema omistetaan suurelle laulumusiikin säveltäjälle Richard Straussille. 12.–24.01. järjestettävien teemaviikkojen ohjelmisto piirtää monipuolisen kuvan sointivärien ja orkesterikudoksen mestarista. Teemaviikoilla esitetään Straussin neljää oopperaa, Salomea, Arabellaa ja Ruusuritaria sekä suurteosta Nainen vailla varjoa, joka ensi-ilta 20.01. on teeman sydän. Alminsalissa kuullaan neljän konsertin sarja Straussin liedejä, ja lisäksi päänäyttämöllä vierailee ruotsalainen sopraano Nina Stemme, joka niin ikään osallistuu Strauss-juhlaan resitaalikonsertillaan. Teemaviikoilla järjestetään myös kaksi ilmaista yleisötilaisuutta.

Teemaviikkojen oopperat Arabella ja Ruusuritari edustavat Straussin wieniläisen maltillista puolta, psykologinen draama Salome taas käänsi aikanaan tuoreita lehtiä oopperan historiassa. Symbolien täyttämä fantasiateos Nainen vailla varjoa (Die Frau ohne Schatten) sinetöi Straussin maineen suurena oopperasäveltäjänä.

Alminsalin liedkonserteissa 15.–18.01. esiintyvät Kansallisoopperan solistit. Neljänä iltana kuullaan yhteensä yli 50 liediä ja jokaisen konsertin aluksi Kansallisoopperan päämusiikkijärjestäjä, FM Erkki Tammela kertoo Straussin liedtuotannosta. Sarjassa esiintyvät Anna-Kristiina Kaappola, Merja Wirkkala, Kaisa Hannula, Lilli Paasikivi, Riikka Rantanen, Ritva-Liisa Korhonen, Satu Vihavainen, Tuija Knihtilä, Tove Åman, Päivi Nisula, Juha Uusitalo, Mika Pohjonen, Aki Alamikkotervo, Sauli Tiilikainen, Hannu Forsberg, Juha Riihimäki, Ari Grönthal, Lassi Virtanen, Raimo Sirkiä ja Ilkka Vihavainen. Pianisteina vuorottelevat Kansallisoopperan pääjohtaja Erkki Korhonen ja Hans-Otto Ehrström.

Teemaa syventävät myös Strauss-aiheiset yleisötilaisuudet. Musiikkitoimittaja Jan Granberg kertoo 12.01. oopperasäveltäjän elämästä vallanpitäjien kynsissä, ja 14.01. ohjaaja Michael Hampe ja kapellimestari Muhai Tang keskustelevat Tutustu ensi-iltaan -tilaisuudessa oopperasta Nainen vailla varjoa. Yleisötilaisuuksiin on vapaa pääsy.


Strauss-viikot Suomen Kansallisoopperassa

Esitykset
12.01. klo 20.00 Salome
13.01. klo 19.00 Arabella
14.01. klo 18.30 Ruusuritari
19.01. klo 20.00 Salome
20.01. klo 18.00 Nainen vailla varjoa, ensi-ilta
23.01. klo 18.30 Ruusuritari
24.01. klo 18.00 Nainen vailla varjoa

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

Yleisötilaisuudet
12.01. klo 18.30 Jan Granberg: Richard Strauss – oopperasäveltäjä vallanpitäjien kynsissä
14.01. klo 14.15 Tutustu ensi-iltaan: Nainen vailla varjoa
Tilaisuuksiin on vapaa pääsy.

Konsertit
15.–18.01. klo 19.00 Straussin liedejä -konserttisarja Alminsalissa
21.01. klo 19.00 Sopraano Nina Stemmen resitaalikonsertti päänäyttämöllä


(Suomen Kansallisooppera, lehdistötiedote 02.01.2006)

Kommentoi jutun aihetta

Sinun tulee kirjautua sisään voidaksesi aloittaa uuden keskustelun

Ei vielä tunnusta? Liity nyt!