Saariahon menestysoopperalla yhdeksän uutta esitystä Kansallisoopperassa

  • Teema
  • Ooppera
  • Hannu Korhonen

Tove Åman ja Jaakko Kortekangas debytoivat meditatiivisen teoksen pääosissa

Syksyllä 2004 täysin loppuunmyyty Kaija Saariahon Kaukainen rakkaus palaa Suomen Kansallisoopperaan yhdeksän uuden esityksen voimin. Osassa esityksiä laulaa uusi solistijoukko, kun Tove Åman ja Jaakko Kortekangas debytoivat kreivittären ja trubaduurin rooleissa. Uusintaensi-illassa 03.02. pääparina laulavat Pia Freund ja Hans-Christoph Begemann. Pyhiinvaeltajana vuorottelevat Lilli Paasikivi ja sveitsiläinen Maria Riccarda Wesseling, jolle rooli on samalla ensiesiintyminen Kansallisoopperassa. Esitykset johtaa Susanna Mälkki.

Kaukainen rakkaus on meditatiivinen näyttämöteos, jossa soljuva musiikki, teksti, ohjaus ja näyttämökuva ovat kitkattomasti yhtä. Meren yli toisiaan rakastavaa paria erottaa näyttämölläkin vesi, jonka heijastukset vahvistavat esityksen unenomaista ja rauhoittavaa pulssia. Meri on näyttämökuvan keskeinen ja vaikuttava elementti, mutta myös tekninen haaste – näyttämöllä on vettä peräti 8000 litraa.

Suomalaisista oopperoista kautta aikojen Kaukainen rakkaus on saanut eniten kansainvälistä huomiota ja ylistäviä arvioita. Salzburgin kantaesityksen jälkeen vuonna 2000 ooppera on nähty mm. Pariisissa ja Santa Fessä, ja lisäksi Suomen Kansallisoopperan edellisistä esityksistä tehtiin DVD-levytys, jonka Deutsche Grammophon julkaisi elokuussa. Kaukainen rakkaus toi säveltäjälleen myös arvostetun Grawemeyer-musiikkipalkinnon 2003.

Oopperan tekijät ovat Kaija Saariahon luottomiehiä: kansainvälisesti merkittävä oopperaohjaaja Peter Sellars, libretisti Amin Maalouf, lavastaja George Tsypin, puvustaja Martin Pakledinaz sekä valaistussuunnittelija James F. Ingalls ovat luomassa myös Saariahon seuraavaa oopperaa. Adriana Mater saa kantaesityksensä Pariisin Opéra Bastillessa 30.3. Uuden teoksen esittämisestä Kansallisoopperassa neuvotellaan parhaillaan.

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

Näytökset:
03.02. (loppuunmyyty), 06.02., 10.02., 15.02., 17.02., 25.02., 01.03., 04.03., 09.03. klo 20.00

Teosesittely 06.02. ja 01.03. klo 19.15.

Kysy esityksestä -tilaisuus 06.02. näytännön jälkeen, paikalla kapellimestari Susanna Mälkki sekä solistit Tove Åman ja Jaakko Kortekangas


(Suomen Kansallisooppera, lehdistötiedote 25.0.2006)

Kommentoi jutun aihetta

Sinun tulee kirjautua sisään voidaksesi aloittaa uuden keskustelun

Ei vielä tunnusta? Liity nyt!