Kansallisoopperan Figaron häillä jo 100 000 katsojaa

  • Teema
  • Ooppera
  • Hannu Korhonen

Merja Wirkkala viettää Susannan roolissa 30-vuotistaiteilijajuhlaansa

Feodaaliyhteiskunnan rakenteet natisevat liitoksissaan, kun Figaro on menossa naimisiin Susannansa kanssa, ja kreivi Almaviva haluaisi käyttää morsiameen ensiyönoikeuttaan. Susanna, Figaro ja Kreivitär juonivat kuitenkin tilanteen niin nokkelasti edukseen, ettei Kreivin auta kuin tunnustaa kirvelevä tappionsa. Mozartille tyypilliseen tapaan lopussa vallitsee kuitenkin harmonia ja anteeksianto.

W. A. Mozartin hersyvä parisuhdekomedia Figaron häät palaa Suomen Kansallisoopperan kevään ohjelmistoon 08.04. alkaen. Rakastetusta produktiosta on luvassa kaikkiaan 8 esitystä.

Jussi Tapolan ohjaama ja Seppo Nurmimaan lavastama ja puvustama produktio sai ensi-iltansa Bulevardin vanhassa oopperatalossa vuonna 1983. Sittemmin se on esitetty 131 kertaa, ja sen on nähnyt lähes
100 000 katsojaa.

Kymmenet kerrat Susannan roolissa esiintynyt Merja Wirkkala viettää kevään esitysten myötä 30-vuotistaiteilijajuhlaansa. Juhlanäytäntö on 19.05., jolloin juhlan kunniaksi Kreivinä laulaa Jorma Hynninen. Wirkkala ja Hynninen hurmasivat samoissa rooleissa jo produktion ensi-iltavuonna 1983.

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

Susannan roolissa Merja Wirkkalan kanssa vuorottelee Tiina Vahevaara, ja Kreivinä esiintyvät Jorma Hynnisen lisäksi Markus Nieminen ja Hannu Niemelä. Kreivittären roolissa vuorottelevat Tove Åman ja Raili Viljakainen, ja Figaron roolissa Hannu Forsberg ja Jouni Kokora. Cherubinon osan laulaa Riikka Rantanen. Muissa rooleissa laulavat mm. Jyrki Korhonen / Ilkka Vihavainen, Maria Kettunen / Raija Regnell sekä Jussi Miilunpalo / Tom Nyman. Kevään esitysten kapellimestareina ovat Muhai Tang, Nils Schweckendiek ja Kari Tikka.

W. A. Mozart: Figaron häät
Suomen Kansallisooppera
08.04., 19.04., 29.04., 10.05., 12.05., 16.05., 19.05. ja 25.05.
Teosesittely 19.04. klo 18.15 (vapaa pääsy)
Kysy esityksestä 19.04. (vapaa pääsy)


(Suomen Kansallisooppera, lehdistötiedote 29.03.2006)

Kommentoi jutun aihetta

Sinun tulee kirjautua sisään voidaksesi aloittaa uuden keskustelun

Ei vielä tunnusta? Liity nyt!