Kansallisoopperan La Traviatalla jo 153 000 katsojaa

  • Teema
  • Ooppera
  • Hannu Korhonen

Kansallisoopperan La Traviatalla jo 153 000 katsojaa
Rooleissa ensi kertaa Tiina Vahevaara ja Jaakko Kortekangas

Giuseppe Verdin suosikkiooppera La Traviata valloittaa yhä uusia katsojia Kansallisoopperan kevään ohjelmistossa. Giancarlo del Monacon ohjaama produktio on esitetty jo 156 kertaa sitten ensi-iltansa vuonna 1988, ja sen on nähnyt yhteensä 153 000 katsojaa. La Traviatan lavastuksen ja puvut on suunnitellut Michael Scott.

Koskettavassa La Traviatassa Verdin kaunein musiikki yhdistyy kurtisaani Violettan ja nuoren Alfredon herkkään rakkaustarinaan. Alfredon isä ei hyväksy poikansa suhdetta huonomaineiseen naiseen, ja Violetta joutuu luopumaan Alfredosta. Rakastavaiset kohtaavat uudestaan vasta keuhkotautiin riutuvan Violettan kuolinvuoteella.

Violettana vuorottelevat Ritva-Liisa Korhonen, Corinna Mologni sekä ensimmäistä kertaa Violettan roolissa esiintyvä Tiina Vahevaara (1.3. ja 9.3.). Alfredon osassa vuorottelevat Juha Riihimäki ja Mika Pohjonen ja Germontin osassa Sauli Tiilikainen sekä Jaakko Kortekangas, joka laulaa roolin Kansallisoopperassa ensi kertaa. Kevään esitykset johtaa Kari Tikka.

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu


La Traviata
Uusintaensi-ilta 30.12.
Muut esitykset 5.1., 12.1., 17.1., 25.1., 10.2., 14.2., 1.3., 9.3.


(Suomen Kansallisooppera, lehdistötiedote 11.01.2007)

Kommentoi jutun aihetta

Sinun tulee kirjautua sisään voidaksesi aloittaa uuden keskustelun

Ei vielä tunnusta? Liity nyt!