Viimeiset kiusaukset Temppeliaukion kirkossa

  • Teema
  • Ooppera
  • Hannu Korhonen

Suomen Kansallisooppera esittää Joonas Kokkosen Viimeiset kiusaukset Temppeliaukion kirkossa neljästi 16.4. alkaen. Esitykset ohjaa Jussi Tapola ja johtaa Kari Tikka. Paavo Ruotsalaisen roolissa kuullaan Jyrki Korhosta ja Riitan osan laulaa Satu Vihavainen. Juhanan roolissa on Aki Alamikkotervo, seppä Högmanina laulaa Ilkka Vihavainen ja puherooleissa ovat Liisamaija Laaksonen ja Kaija Pakarinen.

Paavo Ruotsalaisen elämästä kertova Viimeiset kiusaukset on ollut yleisön suosikki ensiesityksestään vuonna 1975 asti ja sitä on esitetty jo lähes 300 kertaa erilaisina tulkintoina. Sakari Puurusen alkuperäisen ohjauksen mukainen tuotanto palasi Suomen Kansallisoopperaan 2001 Jussi Tapolan ohjaamana. Temppeliaukion kirkossa nyt nähtävässä esityksessä käytetään samaa puvustusta ja osittain samoja lavasteita. Ohjaus on kuitenkin uusi, sillä tila aiheuttaa muutoksia eikä tanssiryhmää nyt käytetä.

”Visuaalisia poistoja korvaan useissa kohdin valoilla, tällä kertaa myös Puurusen yksivärisen valon periaatteita vastaan”, ohjaaja Jussi Tapola sanoo. ”Ohjaus on uusi, mutta koska en saa kolmenkymmenen vuoden mittaista kiusaus-muistiani pimeäksi, joukkoon tihkuu aineksia kaikista työstämistäni versioista.”

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

Edellisen kerran Viimeisiä kiusauksia esitettiin Temppeliaukion kirkossa sekä kirkoissa eri puolella Suomea kaudella 1979–1980 oopperatalon ollessa remontissa. Viimeiset kiusaukset nähdään Temppeliaukion kirkossa 16.4., 19.4., 23.4. ja 26.4.


(Suomen Kansallisooppera, lehdistötiedote 30.03.2007)

Kommentoi jutun aihetta

Sinun tulee kirjautua sisään voidaksesi aloittaa uuden keskustelun

Ei vielä tunnusta? Liity nyt!