Kansallisooppera vähentää yli 50:llä henkilöstöään

  • Teema
  • Ooppera
  • Hannu Korhonen

Suomen Kansallisooppera vähentää henkilökuntaansa 54 työntekijällä. Potkut saa näillä näkymin 12 henkilöä. Irtisanottavien määrä on jonkin verran vähemmän kuin oopperan johto oli ennen neuvotteluja kaavaillut. Irtisanottavien määrä voi vielä pienentyä, koska irtisanottavat voivat ensi keskiviikkoon mennessä irtisanoutua itse, jolloin he saavat oopperan tarjoaman tukipaketin. Irtisanomisuhan alaisista suurin osa on näytäntötyöntekijöitä. Taiteilijoista ei irtisanota ketään.

Riippumatta irtisanottavien lopullisesta määrästä, henkilökunta vähenee vuoteen 2010 mennessä 54 työntekijällä. Oopperassa oli viime vuoden lopussa 584 työntekijää.

Baletista, kuorosta, orkesterista ja solistikunnasta vähennetään yhteensä noin 20 henkilöä tai tarkemmin sanottuna henkilötyövuotta. Suurin osa vähennyksistä koskee siis näyttämöhenkilökuntaa, tekniikkaa ja hallintoa. Henkilöstön vähennykset hoidetaan niin, että esimerkiksi eläkkeelle jääneiden tilalle ei välttämättä palkata uusia työntekijöitä.

Kansallisoopperan hallintojohtaja Pekka Kauranen myöntää Helsingin Sanomien saamat tiedot vähennyksistä. Kauranen uskoo, että tervehdyttämisohjelmalla oopperan talous saadaan nyt kuntoon.

"On kulunut vasta päivä päätöksistä, joten en osaa yhtään arvioida, moniko lopulta ottaa tukipaketin", Kauranen sanoo.

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

Henkilökunnan määrän supistamisella ooppera säästää vuosittain 2,8 miljoonaa euroa eli saman verran kuin oopperan hallitus on asettanut säästötavoitteeksi. Toiminnan kulut olivat viime vuonna noin 46 miljoonaa euroa. Säästöohjelmasta päätettiin viime vuoden alkupuolella. Alun perin tarkoitus oli vähentää väkeä 40:llä, mutta oopperan keväällä valittu uusi hallitus nosti tavoitteen noin viiteenkymmeneen.

Irtisanomiset olivat näytäntötyöntekijöiden luottamusmiehen Panu Sirkiän sanoin "erittäin kipeä ratkaisu".

"Tämä on ollut raskas vuosi. Jos tässä nyt jokin on helpottavaa, se on se, että epävarmuus nyt vähenee."

Sirkiän mukaan irtisanomiset kohdistuivat eniten juuri näyttämö- ja kiinteistöpuolella työskenteleviin ilmeisesti sen takia, että oopperassa ollaan heidän osaltaan siirtymässä niin sanottuun moniosaajamalliin. Jatkossa kaikki tekevät jokseenkin kaikkia tehtäviä. Näin ooppera uskoo selviävänsä aikaisempaa vähemmällä työtekijämäärällä.

Oopperassa on päätetty myös uudesta hallintomallista. Syksyllä valittu uusi pääjohtaja Päivi Kärkkäinen aloittaa joulukuun alussa, jolloin hallintojohtaja Pekka Kauranen siirretään pääjohtajan alaiseksi asiantuntijaksi. Kauranen saa pitää hallintojohtajan tittelin ja ilmeisesti nykyisen palkkansa, mutta jokseenkin kaikki hänen vanhat tehtävänsä siirtyvät pääjohtajalle ja muille johtajille. Vain balettikoulun rehtori raportoi enää Kauraselle. Kaurasen kausi päättyy kesällä 2009. Jatkosta ei ole päätöksiä. "Olen itse kovasti ajanut oopperaan nyt toteutuvaa toimitusjohtajamallia, joten ei tämä minulle mitenkään yllätyksenä tullut", hän sanoo.

"Kauteni päättymiseen on vielä pitkä aika, joten turha tässä on lähteä mitään tulevaisuudesta spekuloimaan. Nyt keskitytään lähikuukausien tehtäviin."


(Lähde: Helsingin Sanomat, 15.11.2007)

Kommentoi jutun aihetta

Sinun tulee kirjautua sisään voidaksesi aloittaa uuden keskustelun

Ei vielä tunnusta? Liity nyt!