Vuosi 2007 tervehdytti Kansallisoopperan taloutta - Päänäyttämön esityksissä korkea 94 prosentin täyttöaste

  • Teema
  • Ooppera
  • Hannu Korhonen

Suomen Kansallisoopperan tulos oli 2,6 milj. euroa ylijäämäinen vuonna 2007. Hyvään tulokseen johtivat erinomainen täyttöaste ja arvioitua suuremmat lipputulot sekä talouden tervehdyttämisohjelman tuottamat säästöt henkilöstömenoissa ja vierailijakuluissa.

Suomen Kansallisoopperan säätiön hallitus käsitteli vuoden 2007 tilinpäätöksen kokouksessaan 14. maaliskuuta. Hallitus esittää laatimansa toimintakertomuksen ja tilinpäätöksen vahvistettavaksi Kansallisoopperan hallintoneuvostolle, joka käsittelee asian kokouksessaan 23. huhtikuuta.

Yleisö täytti ooppera- ja balettiesitykset 91-prosenttisesti vuonna 2007. Päänäyttämön esitysten täyttöaste oli 94 prosenttia. Edellisvuotiseen verrattuna luku nousi merkittävästi, vuonna 2006 kokonaistäyttöaste oli 78 prosenttia. Kansallisoopperan omat tulot ylittivät budjetoidun yli 3 milj. eurolla ja olivat yhteensä 7,6 milj. euroa, josta lipputulot olivat 5,7 milj. euroa. Vuosi 2007 oli Kansallisoopperalle erityisen haastava päänäyttämön teatteriteknisen peruskorjauksen vuoksi, sillä puoli vuotta kestäneen remontin aikana päänäyttämöllä ei voitu toteuttaa lainkaan esityksiä.

Vuosille 2007–2010 päätetyt talouden tervehdyttämistoimet ja erityisesti päänäyttämön peruskorjauksen yhteydessä toteutettu vakinaisen henkilöstön kahden kuukauden lomautus toivat tavoitteiden mukaisia säästöjä henkilöstökuluissa. Kaikkiaan henkilöstökuluissa (yht. 31,8 milj. euroa), jotka muodostavat valtaosan toiminnan kokonaismenoista, saavutettiin yhteensä 6,1 miljoonan euron säästö verrattuna vuoteen 2006. Tästä 3,1 milj. euroa syntyi pääosin lomautuksen seurauksena oman henkilöstön kuluissa, ja vierailijakulut vähenivät 3,0 milj. euroa edelliseen vuoteen verrattuna.

Kansallisoopperan toiminnan kokonaiskulut alenivat edellisestä vuodesta 7,1 milj. eurolla 38,7 milj. euroon. Toisaalta kuluihin sisältyy 2,2 milj. euron varaus määräaikaisten tanssijoiden ja laulajien kattamattoman lisäeläketurvan hoitamiseen. Tämä eläkkeisiin liittyvä vastuu on edellisenä vuonna esitetty taseen ulkopuolisena varauksena. Yhteensä 6,6 milj. euron ylijäämästä hallitus päätti opetusministeriön suostumuksella muodostaa 4 milj. euron suuruisen käyttörahaston, jonka varat tullaan käyttämään opetusministeriön avustusehtojen mukaisesti Kansallisoopperan strategian kannalta keskeisiin kohteisiin ja toimintaan vuosien 2008–2010 aikana. Käyttörahastosiirron jälkeen Kansallisoopperan tulos oli 2,6 milj. euroa ylijäämäinen.

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

Suomen Kansallisoopperan säätiön hallituksen toimintakertomus ja tilinpäätös julkaistaan Kansallisoopperan verkkosivulla osoitteessa www.ooppera.fi > Info > Vuosikertomus. Painettu Kansallisoopperan vuosikertomus ilmestyy hallintoneuvoston kokouksen jälkeen.


(Suomen Kansallisooppera, lehdistötiedote 14.03.2008)

Kommentoi jutun aihetta

Sinun tulee kirjautua sisään voidaksesi aloittaa uuden keskustelun

Ei vielä tunnusta? Liity nyt!