Suomen Kansallisooppera vaihtamassa työnantajaliittoa

  • Teema
  • Ooppera
  • Hannu Korhonen

Suomen Kansallisooppera on maan ainoa ammattimainen ooppera- ja balettilaitos. Sen työnantajaliitto on pitkään ollut Suomen Teatterit ry, joka ei kuulu mihinkään työmarkkinoiden keskusjärjestöön. Suomen Teatterit ry on tarjonnut Kansallisoopperalle yhteistyökanavan muun suomalaisen teatterimaailman kanssa ja se on myös edustanut Kansallisoopperaa kulttuuriyhteistyön ja kulttuuripalvelujen edunvalvonnan alueilla.

Suomen Kansallisoopperan hallitus on tänään tehnyt päätöksen siirtymisestä Suomen Teatterit ry:n jäsenyydestä Erityispalvelujen Työnantajaliiton jäsenyyteen. Kansallisoopperan osana toimiva Balettioppilaitos on jo viime vuoden alusta ollut jäsenenä tässä Elinkeinoelämän Keskusliittoon kuuluvassa liitossa, johon kuuluu myös muita kulttuurialan oppilaitoksia, sekä mm. museo-, elokuva- ja äänilevyalan toimijoita.

Työehtosopimustoimintaan liittyvien palvelujen lisäksi Erityispalvelujen Työnantajaliitto tarjoaa Kansallisoopperan kannalta tarpeellisia ja tärkeitä asiantuntija-, neuvonta- ja koulutuspalveluja. Vaihto ei vaikuta sopimusasioihin eikä henkilöstön työehtoihin.

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

Suomen Kansallisooppera tulee tiivistämään omaa suoraa yhteistyötään suomalaisten teattereiden, kulttuurialan oppilaitosten ja muiden kulttuurialan toimijoiden kanssa samalla, kun se vahvistaa osallistumistaan ooppera- ja balettialan kansainväliseen yhteistyöhön.


(Suomen Kansallisooppera, lehdistötiedote 17.04.2008)

Kommentoi jutun aihetta

Sinun tulee kirjautua sisään voidaksesi aloittaa uuden keskustelun

Ei vielä tunnusta? Liity nyt!