Soijapaloista saa maukasta syötävää. Jos ei syö lihaa, kalaa eikä kanaa, se on oiva vaihtoehto. Ja voi siitä muutenkin saada kulinaristisia elämyksiä. "Lihapullakastikkeen" tekeminen onnistuu varsin vähällä vaivalla. Ja kastikkeen kanssa voi tarjota pastaa tai perunaa.
Kastikkeeseen tarvitset:
- 4 + 2 dl vettä
- 2 - 3 dl soijapaloja
- 1 sipulin
- 150 g Herne-maissi-paprika -sekoitusta
- 3 ruokalusikallista jauhoja
- mausteita maun mukaan
Tee kasvisliemi 4 dl:sta vettä ja yhdestä kasvisliemikuutiosta. Voit vielä maustaa lientä oman makusi mukaan, vaikkapa chilillä, pippurilla, paprikajauheella jne. Anna liemen jäähtyä ja laita sekaan pari-kolme desilitraa soijapaloja. Anna palojen olla nesteessä reilun vartin. Sekoittele niitä varovasti aina välillä. Sen jälkeen voit onkia kostuneet soijapalat pois nesteestä vaikkapa lautaselle.
Sekoita jäljelle jääneeseen liemeen 3 ruokalusikallista jauhoja ja sekoita hyvin. Suurustetusta liemestä tulee kastike. Jauhot saavat vähän aikaa olla nesteessä. Sekoittele aina välillä, ettei jauho laskeudu pohjalle.
Pilko sipuli aivan pieneksi hakkelukseksi ja kullota sitä vähässä öljyssä. Sen jälkeen voit lisätä soijapalat mukaan ja paistaa niitä niin kauan, että palat saavat hieman väriä pintaan. Laita mukaan herne-maissi-paprika -sekoitus ja sekoita hieman. Lisää 2 desilitraa vettä, sekoittele hetki. Kun neste alkaa kiehua, kaada koko ajan sekoittaen valmistamasi suurustettu liemi sekaan.
Anna kiehua hiljaa ja sekoittele muutaman minuutin verran.