Homoilla ja romaneilla on historiassaan jotain yhteistä. He olivat Saksan ja Puolan keskitysleireissä kaikkein halveksituimpia. He kantoivat rinnassaan merkkiä, joka kertoi muille heidän asemansa. Sodan jälkeen homojen lainsuojattomuus ja "rikollisuus" jatkui. Heille Saksa ei suostunut maksamaan hyvitystä kärsimyksistä ennen kuin vasta 2000-luvulla, jolloin leireistä pelastuneita ei enää paljon ollut jäljellä. Muistomerkkejä keskityleirien homouhrit saivat 1900-luvun viimeisinä vuosina ja 2000-luvulla.
Romanien kohtaloista tiedetään paljon vähemmän. Muistomerkkien saaminen romaniuhreille on kangerrellut.
Homouhrit
Keskitysleirien homouhreistä suuri osa oli Saksan kansalaisia. Heidän henkilötietonsa kirjattiin muistiin ja sodan jälkeen on voitu selvittää monen homouhrin kohtalo. Tyypillistä oli, että homot jäivät kiinni, kun joku ilmiantoi heidät. Kuulusteluissa tutkittiin ystäväpiiri, ja tällä tavoin saatiin kiinni kavereita. Rangaistuksena oli yleensä vankilarangaistus. Monet joutuivat kastroitaviksi. Sen jälkeen heille luvattiin vapaus. Näin ei läheskään aina käynyt, vaan heidät siirrettiin keskitysleirehin. On arvioitu, että 5 000 - 15 000 homoa kuoli keskitysleireissä, useimmat sairauksiin ja nälkään. Lesboja leireissä ei ollut.
Romanien joukkotappamiset
Romaneja tapettiin aktiivisesti. Romanit kuuluivat assosiaalisiin, ja heiltä oli kielletty lokakuussa 1939 asuinpaikan muuttaminen. Suuri osa Itävallan ja Saksan romaneista kerättiin leireihin. Sodan myöhemmissä vaiheissa heidät kuljetettiin Puolaan tuhoamisleireille. Kaikkiaan internoitiin noin 40 000 romania. Heistä noin 25 000 tapettiin.
Vielä surkeammin kävi vallattujen Itä-Euroopan alueiden romaneille. Heitä tuotiin myös keskitysleireille, esim. Serbiasta. Mutta kaikkein julminta oli kokonaisten romanikyläkuntien joukkotappamiset. Jonoon ja teloituspaikalle! Tappamiseen osallistuivat sekä SS-tuhoamisprikaatit että Wehrmacht. Viime syksynä tv-dokumenttisarja kertoi kammottavalla tavalla surmakoneiston toiminnasta. Kaikkiaan surmattiin 220 000 - 500 000 romania, joten mittaluokka on aivan erilainen kuin homojen kuolemissa. Näistä romaneista useimmat tapettiin tuntemattomina. Vain suullista tietoa jäi jäljelle.
Saksalaisille itselleen on ollut vaikea hyväksyä sitä, että Saksan sota-ajan armeija, Wehrmacht oli mukana joukkosurmissa. Tavallisista sotilaista oli tullut tappajia. Aikaisemmin oli uskottu, että vain kiihkomieliset natsien SS-joukot murhasivat. Ensimmäisen kerran näitä joukkosurmia esiteltiin laajassa näyttelyssä 1996, ja näyttely aiheutti niin paljon porua, että välillä sitä uhattiin jopa pommeilla. Näytelyssä oli valokuvia ja videoita joukkosurmista, ja siellä oli myös kuvia romanien kuljetuksista joukkoteloituspaikoille. 1990-luvulla julkaistiin myös useita kirjoja, joissa pohdittiin tavallisten saksalaisten osuutta julmuuksissa.
Arvottomat ihmisryhmät
Natsijohto Saksassa määritteli, minkälaisia ihmisiä ei voida pitää elossa. Kuoleman ansaitsivat hyödyttömät syöjät. Ruokaa oli vähän, joten hyödyttömille ihmisille sitä ei sopinut jakaa. Tähän ryhmään kuuluivat mm. maankiertäjät, juutalaiset ja romanit.
Varkaat ja rosvot oli myös lopetettava. Jos jokin joukko hankkii elantonsa kiertelemällä ja varastelemalla, heidät on otettava kiinni. He levittävät ympärilleen epävarmuutta ja ovat vaarana yleiselle järjestykselle ja turvallisuudelle. Romanit ovat sisäisen rakenteensa takia sopimattomia yhteisön jäseniksi. Kierteleviä romaneja epäiltiin myös vakoilijoiksi ja sanansaattajiksi, ja sen vuoksi heitä käsiteltiin julmalla tavalla.
Romanimuistomerkki
Vuonna 1992 Saksan parlamentti teki periaatepäätöksen, että Berliiniin pystytetään muistomerkki romanien kansanmurhan muistolle. Asia on venynyt ja vanunut, ja vasta joulukuussa 2008 aloitettiin rakennustyöt Berliinin valtiopäivätaloa vastapäätä. Useissa keskitysleireissä on romaneille muistomerkkejä. Lehtikuvassa pormestari Wowereit rakennustöiden alkaessa Berliinissä.
http://www.morgenpost.de/berlin/article1002512/Mahnmal_Bau_startet_16_Jahre_spaeter.html
Kansanmurhaa selvittelevä seminaari Helsingissä
Kansallissosialistisen Saksan historia on kansanmurhien historiaa. Helsingissä järjestetään torstaina ja perjantaina tieteellinen seminaari, jossa selvitellään romanien tuhoamista toisen maailmansodan aikana.
Katukiviä uhrien muistoksi, "Stolpersteine"
Berliinissä asuva taiteilija Gunther Demnig sai ideansa ns. Stolpersteine-projektiin vuonna 1990. Hän merkitsi Kölnissä liidulla katuun reitin, jota romanit joutuivat kulkemaan heidän keskitysleiriin siirtonsa alkaessa. Kolme vuotta myöhemmin reittille valettiin messinkisiä katukiviä. Joku paikallinen asukas, vanha nainen, kertoi, ettei hänellä ollut aavistustakaan, että naapurissa asui silloin natsiaikana romaneja. Taiteilija Demnig kertoi, että siitä syntyi idea. Hän alkoi tutkia keskitysleireillä kuolleiden ihmisten elämänvaiheita ja näiden ihmisten entisen kodin eteen katuikiveykseen valettiin messinkisiä kiviä, Stolpersteine", joissa on uhrin nimi ja syntymä- ja kuolinaika.
Jotkut romanit suhtautuivat ideaan kielteisesti. Ihmiset ja koirat tallovat näitä katukiviä ja se on loukkaus. Kuitenkin katukiviprojekti on tehnyt sota-ajan kansanmurhan konkreettiseksi. Siinä on myös huomattu, miten vähän tiedetään eism. romaniuhreista. Projekti jatkuu eri kaupungeissa.
