Myöhässä

  • Teema
  • Runous
  • - PihQ

Kirjoitan kuluneelle paperille kuluneita
lauseita kärsivillä käsilläni.

Ulkona hautaudun paksuun usvaan,
ja se tuntuu vain pelastukselta.

En pysty enää hengittämään,
unohdukseen hetkeksi jään.
Ja vain ikuisuus huokaa ihollani.

Peilityyni lampi,
hiuksistani putoilevat pisarat ja
kosteat kyyneleet silmistäni.
Niistä vielä rakennan tieni kauas vapauteen.

Kun en enää tiedä oletko tosissasi vai
kaipaatko menneisiin.
Se sekoittaa minut pyörryksiin.

Ja vain aika on ystäväni,
ja sekin kuluu liian hitaasti jotta sinä
unohtaisit entisesi.

Oksat raapivat jalkani verille,
ja minä painan kynteni itseeni.
Tunnen sen kivun
ja vuotavan veren.

Ja se antaa minun hengittää vapaasti
viatonta ilmaa.
Ja se kysyy miksi,
miksi en luota,
ja miksi epäilen.
Mutta mitä vastaan
kun en tiedä itsekään.

Ja katkenneet ovat köytemme,
ne joihin olisimme hirttäneet itsemme.
Me unohdetut...
Me joita on joskus satutettu niin ettei
olisi ollut syytäkään.

Ja juuri kun tuska kuristaa minut niin
kalpeaksi ja kuolleeksi,
sinä palaatkin takaisin luokseni.

On myöhäistä.
Olen poissa.

Kommentoi jutun aihetta

Sinun tulee kirjautua sisään voidaksesi aloittaa uuden keskustelun

Ei vielä tunnusta? Liity nyt!