Ei sen kauniimpaa, voi täällä ollakaan,
Kuin sun hymys ja silmät tuikkivat vaan,
En koskaan helppoa elämää odottanutkaan,
Vain elämää kanssa ihmisen rakkaan,
Sua täällä odottelen, lämpöäsi kaipaan,
Sitä lämpöä, joka sisimpääni polttaa.
On kumma miten eteen voi sattua sellainen,
Jonka luota kiire ei ole minkäänlainen,
Ja mielessä ainoastaan pyöriä voi yksi mies,
joka ei ehkä tiedäkään sitä, kuka ties,
Että en ole koskaan näin paljon hymyillyt,
Koska mieheni hymyyn mahtuu kaikki maailman syleilyt.