Petri...

“Yame!” opettaja huusi keskeyttääkseen peruslyöntien harjoittelun. Oikea lyöntitapa piti iskostaa selkärankaan. Punaisia naamoja näkyi monella ja hiki virtasi. “Mennään riviin.” Loppukumarrukset hoidettiin tuttuun tapaan ja hengitykseni alkoi tasaantua. Joitakin oppilaita jäi harjoitusten jälkeen keskustelemaan opettajan kanssa, minä ja muut tytöt laahustettiin pukuhuoneeseen. “Miksi noitakin piti harjoitella niin pitkään? Emmekö me tosiaan osaa edes lyödä oikein?” valitti Saara, kaksi vuotta harjoitellut, yhdeksäntoista vuotias, minua vuoden vanhempi tyttö. Hän veti hiuksensa auki ja ravisti päätään. “Äh, älä nyt. Paikalla oli moni vähemmän harjoitellut ja heidän tekniikassaan oli parantamista. Ja eikä sinun perustekniikkasikaan häikäisevän hyvää ole”, ilmoitti Hanna hymyillen. “Et valittaisi, itsehän halusin Petrin harjoituksiin.”

Petri oli kuusi vuotta harjoitellut ja saanut mustan vyön puoli vuotta sitten. Mikä tekee hänestä niin erikoisen, on hänen hyvä ulkonäkönsä, joka houkutteli tyttöjä aina lajinäytöksissä harjoittelemaan. Tosin hän ei vetänyt peruskurssia, vaan vähän sitä ylempiä vyöarvoja. Saara oli ollut ihastunut Petriin avoimesti siitä asti kun Petri tuli Suomeen vuosi sitten oltuaan vaihto-oppilaana Japanissa. Kiinnostus oli tosin yksipuolista.

Kävelimme yhtä matkaa tyttöjen kanssa bussipysäkille. Joku huikkasi takaa. “Odottakaa tytöt!” Saara katsoi jännittyneenä taakse mutta muuttuikin pettyneen näköiseksi huomattuaan että huutaja ei ollut Petri. “Ai, hei Ripe.” Ripe juoksi rinnallemme ja juttelimme sitten hänen ja Hannan kanssa harjoituksista. Ripe oli samanikäinen, tavallinen kiltti “naapurinpoika”, joka aloitti samaan aikaan Saaran kanssa. Saara käveli vaisuna. “Mikäs Saaralla on? Masensiko harjoitukset? Kunhan Sakke tulee harjoitusmatkaltaan niin saamme taas “parempaa opetusta” vai mitä?” Ripe sanoi yrittäen saada hymyä irtoamaan Saaralta. “Ei tämä sitä ole... Miksi Petri ei osoita mitään kiinnostusta minua kohtaan? Miksi hän ei vain sano suoraan ettei kiinnosta jos häntä ei oikeasti kiinnosta? Miksi...” Saara vaahtosi. “Huh, taas se alkaa”, Ripe mutisi hiljaa suupielestään. “Parempi että ollaan vain hiljaa ja annetaan valittaa.” Saara esitelmöi miehistä loppumatkan ja suunnitelmistaan jotka voisivat saada Petrin kiinnostumaan hänestä meidän lasittuneista katseista ja väsyneestä olomuodosta huolimatta.

Nousimme bussiin ja Saaran paapattaessa keskityin ajattelemaan omiani. Petri tosiaan on hyvännäköinen ja todella mukava. En ihmettele Saaran ihastustaan yhtään, mutta en voisi ajatellakaan tekeväni mitään. Petri opetti kun salimme pääopettaja, Sakke, oli Japanissa itse harjoittelemassa. Näin saisimme itsekin uutta opittavaa. Itse aloitin Saaran ja Ripen kanssa samaan aikaan ja olemme hyviä kavereita harjoitusten ulkopuolellakin. Saara on myös samassa lukiossa kuin minä, ylemmällä luokalla ja joskus vietämme aikaa yhdessä muuallakin. Saara on hurjan suosittu koulussa, niin tyttöjen kuin poikien keskuudessakin. Päinvastoin kuin minulla, blondit kauniit luonnonkiharaiset hiukset ja mallin kasvot, puhumattakaan vartalosta. Ripe on kauppaopistossa merkonomi-linjalla. Hän on käytökseltään ja asenteeltaan erilainen muihin poikiin nähden, kiltti, ja äänekäs vain minun ja Saaran seurassa. Hänen ulkonäöstään voisin sanoa, että hän on suloinen ja hänellä on kauniit silmät, mutta kurittomat ja vähän pitkähköt hiukset, vanhat farkut ja valkoinen villapusero tekivät hänestä tavallisen näköisen. Suloinen naapurinpoika. Itse olen samanlainen, naapurintyttö. Minulla on tummat ruskeat hiukset ja en meikkaa kovinkaan usein sinisiä silmiäni, joista saan kuulla niiden olevan kauniit vain humalaisilta nuorilta. Ja ai niin. Nimeni on muuten Tiia.

Se minusta ja muista. Jäimme Ripen kanssa omalla pysäkillämme ja kävellessäni omakotitaloamme kohti huomasin muuttoauton lähestyvän jonkin aikaa tyhjillään ollutta taloa, meistä vähän matkan päässä. Hienoa, uusia naapureita, ajattelin. Erosin Ripestä ja juoksin lopun matkaa kotiin.

Seuraavana päivänä ennen harjoitusten alkua huomasin uuden lapun ilmoitustaululla. Seuramme bileet. Kuulin kirkaisun takanani. Se oli Saara. “Tiedätkö mitä tämä tarkoittaa? Pääsen isk...” “Hienoa Saara” rykäisin ja tuuppasin kyynärpäällä häntä kylkeen. Petri oli tullut. “Aih! Mitä sinä...? Ai jaa...” hänkin huomasi sitten ja ryntäsi Petrin luokse. Hän puhui jotain nopeasti ja Petri vastaili lyhyesti laittaen samalla tabeja jalkaansa. Saaran suu vain kävi enkä voinut olla hymyilemättä. “Moi, mikäs noin hymyilyttää?” Ripe kysyi tullessaan. “Katso” sanoin viitaten Saaraan. Hihittelimme hiljaa venytellen samalla ja sitten käskettiinkin riviin.

“Hän suostui! Hän tulee bileisiin! Saara hehkutti pukuhuoneessa harjoitusten päätyttyä. Hanna pyöritteli silmiään. “Totta kai hän tulee” sanoin. “Ei monikaan jätä tulematta ja mustien vöiden läsnäolo on itsestään selvää.”
“Pyh, nyt haavemaailmani mureni”, Saara voihkaisi. “Olisit antanut minun edes hetken elää siinä uskossa että hän tulisi Minun vuokseni, isolla M:llä.”
“Sinut tuntien, olisit uskonut niin Oikeasti, isolla O:lla.”

Poistuessamme pukuhuoneesta Petri oli eteisaulassa odottamassa. Saaran silmät pyöristyivät ja hän katsoi minuun. “Tiia, etkös sinä asu Karhutiellä?”
“Asun, kuinka niin?”
“Katselin tässä yhtenä päivänä jäsenrekisteriä ja huomasin että meistä tulee melkein naapureita.”
“Älä? Muutitteko te siihen tyhjillään olevaan taloon?”
“No onko siellä muita tyhjiä taloja?” hän kysyi hymyillen ja tunsin itseni typeräksi. Alueella missä asun, on vain kolme taloa lähekkäin ja yhdessä niissä asuu Ripe.
“Äh, ei.”
“Haluatko kyydin? Kysyin Ripeltäkin, mutta hän oli menossa tänään eri suuntaan.”
“Ilman muuta, kiitos.”
Saara katsoi myrkyllisesti ja lähti niskojaan nakellen Hannan kanssa bussia odottamaan. Katsoin epätoivoisena perään. Mitä muka tein?

“Kaverisi taisi loukkaantua?” Petri kysyi työntäessään avaimen virtalukkoon. “Siis kun joutui lähtemään ilman sinua?”
“Saara on Saara. Kai hän vähän,” sanoin.
“Aika lapsellista minusta. Olisin hänetkin heittänyt mutta hän asuu toisella puolella kaupunkia. Toivottavasti hän leppyy. En haluaisi sinulle hankaluuksia vain sen takia että halusin matkaseuraa.”
“Ei se mitään, tunnen hänet ja hän on huomenna unohtanut” sanoin tietäen kuitenkin ettei se ole totta. Saara ei suuttunut siitä että joutui menemään Hannan kanssa. Ihan muusta, mutta sitä en sanoisi Petrille.
“Kuinkas kauan olet harjoitellut? Sen aikaa kun olen Suomessa ollut niin sinua on näkynyt treeneissä kuin treeneissä.”
“Kaksi vuotta. Käyn tosiaan useasti harjoituksissa.”
“Sen kyllä huomaakin”, Petri sanoi hymyillen. “Olet jo sen ajan kun olen täällä ollut kehittynyt huimasti. Ja sinulla on hienoa perustekniikkaa. Jatka vain samaan malliin”.
“Kiitos.”
Puhuimme taukoamatta ja utelin häneltä asioita harjoituksiin liittyen ja hän kertoi hyviä neuvoja. Hän toi kotiovelle asti. Siis tosiaan kotiovelle asti. “Kiitos, oli mukava jutella”, hän hymyili. Ja aloin huomata tosiaan mitä Saara näki hänessä. Petri pörrötti hiukseni ja läpsäisin häntä käteen, hän vain naurahti ja käveli autolleen. Näytin kieltä hänelle ja hän näytti takaisin. Avasin hymyillen ulko-oven ja astuin sisälle.

Lauloin hyväntuulisena lastenlauluja tehdessäni iltapalaa.
“Mikäs sinuun on mennyt? Etkö ollut harjoituksissa? Yleensä olet väsynyt niiden jälkeen”, äitini uteli iloisen hämmästyneenä.
“Ei mikään, ei kerrassaan mikään”, virnuilin ottaen maitoa samalla jääkaapista. “Vain todella hyvännäköinen opettaja treeneissä toi kotiin ja on hurjan mukava. Ei ihmeempää. Muuten, viikonloppuna on seuran bileet, olen menossa. Voinko ostaa jotain hyvää päälle pantavaa?”

Seuraavana päivänä koulussa Saara tuli äkeänä puhumaan. “Miksi et vastannut kännykkääsi? Mitä ihmettä oikein tapahtui eilen?” Saara raivosi. Muistin juuri silloin, ettei minulla ollut nytkään kännykkää mukana. Kauhistuin ja Saarankin ilme pehmeni huomatessaan hätäni. “Kännykkäni! Sitä ei ole minulla!” Mietin nopeasti. Se oli taskussa, joka oli auki ja se tippui varmasti... Petrin autoon. “Voi ei! Se on varmasti tippunut jonnekin...” sanoin voimattomana. Saara sääli minua ja mietti olisiko se jäänyt pukuhuoneeseen. En jostain syystä uskaltanut puhua Petristä. “Toivottavasti sitä ei varasteta, sinä huolimaton hölmö”, Saara sanoi hellästi. “Nähdään tänään treeneissä.”

Harjoitukset sujuivat hyvin. Muilta paitsi minulta. Mikään tekniikka ei sujunut ja olin kokoajan ajatuksissani. Harjoitusten jälkeen tytöt menivät pukuhuoneeseen ja menin Petrin luokse.
“Tuota, jäikö kenties kännykkäni eilen autoosi?” kysyin kun ihmiset yksi toisensa jälkeen poistuivat tatamilta. “Itse asiassa kyllä. Se on nytkin siellä, hansikaslokerossa.”
Mieli huojentuneena vaihdoin vaatteet ja Ripe odotteli ulkona. “Petri lupasi kyydin. Tuletko sinäkin Tiia?”
“Kyllä. Nähdään Saara.”
“Nähdään”, hän sanoi vähän vaisuna. Hän näytti puhelinta kädellään peukalo ja pikkusormi pystyssä.

Petri vei ensin Ripen kotiinsa ja sitten minut. Ennen kuin avasin oven hän kysyi jotain.
“Tuletko viikonloppuna bileisiin?”
“Tulen kyllä.”
“Älä unohda kännykkääsi.”

Hämmästyin hiukan hänen kysymystään, mutten antanut sen enempää häiritä. Puhuin Saaran kanssa sitten puoli tuntia, tai oikeastaan hän puhui, minä kuuntelin. Petri Petri Petri... Nyt oli vaikeaa sanoa mitään kun olin alkanut tuntea häntä kohtaan jotain. Mutta en voisi kilpailla Saaran kanssa. Hän on sellaista mistä pojat, kuten Petri, pitävät. Petri saattoi olla ujo, minkä vuoksi hän ei osoittanut suoraa kiinnostusta Saaraan. Minuun hän suhtautuu enemmän kaverina. Mutta silti hän kysyi tulenko bileisiin...

“Hienoa Tiia, tuletko ukeksi?” Petri näytti tekniikan muille harjoittelijoille ja minun piti lyödä häntä. Hän teki tekniikan pehmeästi ja vain vähän kipua aiheuttaen selittäen samalla eri vaiheita. Mukauduin tekniikkaan hänen opettaessaan muille sitä aistien samalla hänen hyväntuoksuisen partavetensä. “Kokeilkaa.” Saara oli tänään poissa harjoituksista, huomasin onnekseni ja menin Hannan pariksi. Hän katsoi hivenen happamena minua. “Mitä tuo nyt oli?” hän kuiskasi nopeasti. “Mistä minä tiedän” vastasin närkästyneenä hänen utelustaan. “Näytätkö nyt miten tekniikka tehtiin?”

Pukuhuoneessa alkoi kuulustelu. “Tiia, mitäs tuo meinasi? Petrihän katseli sinua pitkään... Siis muutakin kuin opetusmielessä”, Hanna tokaisi ottaessaan paitaa yltään. “Eikä katsellut, tai sitten tein jotain niin hullusti että oli pakkokin katsoa”, vastasin.
“Saarahan on ihastunut häneen kuten tiedät. Tai eihän se minulle kuulu. Mutta ystävältä tuo olisi karua”, Hanna sanoi.
“Mikä niin?”
“Älä nyt, varmasti kaikki huomasi sen miten katselit häntä myös itse.”
“Mutta... Äh, olen ehkä vähän ihastunut. Mutta en todellakaan yrittäisi ennen Saaraa. Hän saa nähdä sitten kiinnostaako Petri häntä todella. Tuletko muuten kaupungille kanssani? Vaatteita bileisiin katsomaan?”
“Sopii.”

Kotona kokeilin löytämääni hametta ja seksikästä toppia. Ne olivat yhtä hienot kuin kaupassa sovittaessani. Hintakin oli kohdallaan. Vaihdoin tavalliset vaatteet ylleni ja soitin Ripelle. “Tiia tässä hei. Voinko tulla käymään teillä?”

“Hei Tiia, Risto on yläkerrassa. Yritin huutaa hänelle, mutta hän popittaa musiikkia niin kovalla että voisi kuvitella hänen olevan puolikuuro,” sanoi Ripen isoäiti avatessaan oven. Ripen vanhemmat olivat kumpikin ulkomailla ja Ripe asui isoäitinsä kanssa. Häntä ei uskoisi ensi näkemältä kuin neljäkymmentä vuotiaaksi. “Kiitos, käsken laittamaan musiikkia vähän pienemmälle.” Nousin rappusia ylös katsellen ohimennen Ripen kuvia vauvaiästä tähän asti. Viimeisin kuva oli minun ottamani viime kesän leiriltä. “Ripe! Kuolleet heräsivät juuri hautausmaalla ja he pyysivät pienentämään volyymia”, huusin hakatessani pari kertaa oveen ja avaten oven. “Levottomia sieluja.” Poika luki vyökoe vaatimuksia maaten sängyllä ja sammutin musiikin. Tönäisin hänen jalkansa syrjään ja istuin hänen viereensä. “Hmm... Graduoit Saken tultua?”
“Jep, eiköhän viime kerrasta ole jo tarpeeksi pitkä aika?”
“Pari viikkoa sitten ei ole tarpeeksi pitkä aika.”
“Heh, eikö sinusta? Katselen oikeastaan näitä vain että ei olisi ihan tuntemattomia. Oli vain niin tylsää ja ehdin tehdä läksytkin. Mutta sinä tulit sitten pelastamaan illan.”
“Niin... tulin oikeastaan puhumaan. Saarahan on ihastunut Petriin? Pelkään että...” Ja selostin hänelle ihastuksestani ja Petrin suhtautumisestaan minuun.
“Vaikuttaa pulmalliselta. Vaihtoehdot ovat torjua Petri tai sitten suututtaa Saara. Mutta jos ei kerran ole tapahtunut Petrin kanssa mitään kummempaa niin älä elättele turhia toiveita.”
“Kiitos, tuo helpottaa vähän.” Halasin häntä lujasti ja lähdin hänen saattelemanaan ulko-ovelle. “Nähdään huomenna treeneissä” huikkasin hänelle. Ripe katsoi minua hymyillen. “Nähdään.”

Tänään on siis perjantai ja bileet ovat harjoitusten jälkeen salia vähän kauempana sijaitsevalla koululla. Menisimme sinne kaikki yhtä matkaa kahdella autolla ja muita ihmisiä tulisi bileiden alkamisen myötä. Minä, Saara, Ripe ja kaksi muuta harjoittelijaa menisimme Petrin kyydillä ja muut erään Jaanan, viime peruskurssin vanhimman tytön kyydissä. Ennen harjoitusten alkua monet keskustelivat innoissaan bileistä, varsinkin ensi kertaa seuramme juhliin tulevat ihmiset. Katselin Saaraa joka venytteli erillään muusta porukasta. Menin seuraksi. “No, oletko innoissasi? Pääset varmaankin nyt tutustumaan paremmin Petriin” ilmoitin hilpeänä yrittäen saada häntä hymyilemään. Hän mulkaisi minuun. “Mitä turhaa, tiedän että sinä tulet hänen kanssaan paremmin toimeen”, hän mutisi yrittäen kuulostaa välinpitämättömältä. “Älä viitsi, me olemme vain jutelleet muutaman kerran. Kyllä sinäkin saat nyt paremman tilaisuuden tutustua häneen paremmin.”
“Anteeksi, mutta olen kyllä kuullut sinusta ja Hänestä!” hän sanoi jo vihaisemmin. “Luuletko etteivät ihmiset huomaa mitä teidän välillänne on?”
Menetin puhekykyni hetkeksi. Enkä edes hetkeksi. Mielialani laski ja en keksinyt enää mitään sanottavaa, kunnes Ripe tuli. “Hei tytöt, eikö olekin kivaa kun on taas kunnon juhlat pitkästä aikaa? Kumpi lupaa ensimmäisen tanssin?” hän kysyi virnuillen. Katsoin häntä yrittäen saada häntä huomaamaan Saaran. Ja onneksi hän tajusi. Sitten Petri tuli ja oli aloittelemassa. ”Puhutaan myöhemmin”, kuiskasin hänelle.

Pukuhuoneeseen tuli kiire, ainakin tytöillä. Piti käydä suihkussa, meikata, laittaa hiukset ja vaihtaa vaatteet. Saara rajasi silmiään tottuneesti ja levitti ripsiväriä. Olin itsekin ostanut meikkejä samalla kun ostin vaatteet. Onneksi opettelin jo yläasteella niiden “käytön”. Harjasin vielä hiukset ja pistin tyylikkäälle nutturalle. “Ihana paita, mistä ostit?” Saara kysyi. Olimme siis vielä puheväleissä, hienoa.

“No niin, kaunokaiset. Ei odoteltu kuin neljäkymmentä minuuttia. Oletteko varmoja ettei vielä jotain puutu?” Petri vitsaili.
“Naama umpeen, Petri”, sanoin hänelle. Petri hymyili huvittuneena. Siirryimme autolle.
“Onko takapenkillä tarpeeksi tilaa? Siirtäkää tavaroita jos on liian ahdasta? Hyvä, lähdetään.” Petri käynnisti auton ja hymyili vieressään istuvalle Saaralle.
“Kaikki hyvin?”
“On”, Saara vastasi. “Eikös nämä olekin ensimmäiset bileet joihin sinä tulet? Osaatko koululle?”
“En, siksi saatkin neuvoa minua.”

Perillä muutama harjoittelija, jotka olivat tulleet toisella kyydillä jo aiemmin, polttivat savukkeita ulkona ja joivat olutta. Matkamme kesti vähän kauemmin, kun Petri oli ajanut vahingossa väärään suuntaan ymmärrettyään väärin Saaran ohjeet. Nousimme autosta ja astuimme sisälle. Kävelimme aulasta liikuntasaliin johtavalla käytävällä. Seiniä koristivat peruskoululaisten hiilipiirustuksia. Tanssimusiikin basso kuului jo selvästi. Tiskijukka oli nähtävästi tuonut omat laitteensa paikalle. Ihmisiä oli enemmän kuin osasin odottaa ja he tanssivat vauhdikkaasti. Salin toiselle seinustalle oli koottu iso pöytä jossa oli juomista ja pientä syömistä. Joillakin oli omia juomiaan mukana.

“Hyvin on täällä juhlat alkaneet”, Ripe selosti. “Tuletko tanssimaan?” Menin hänen seurakseen heilumaan muiden joukkoon tarkkaillen samalla ympäristöä. Saliin oli raahattu muutamia hiekkatyynyjä ja kaksi tyttöä pelasivat shakkia niille osoitetussa nurkassa. Saara puhui Petrin kanssa, luultavasti yritti pyytää tanssimaan, mutta Petri pudisti vain päätään. Saara näytti loukkaantuneelta ja käveli muiden harjoittelijoiden luo.
“Sinäkin taisit huomata. Saara tajuaa toivottavasti että hänen pitäisi unohtaa Petri.” Katsoin Ripeä. “Niin, mutta...”
“Älä pelkää, ei hän voi suuttua sinulle siitä enää. Hän tietää ettet sinä voi sille mitään jos Petri on kiinnostunut sinusta.”

Hymyilin hermostuneesti ja laahustin hiekkatyynyille katselemaan tyttöjen pelaamista. Yhtäkkiä kuului kiljaisu. “Sakke! Mitä sinä täällä teet? Kyllästyitkö japanilaisiin?” Saara ryntäsi halaamaan juuri saliin astunutta opettajaamme. Nousin ylös ja ryntäsin hänen kaulaan myös. Sakke oli ollut Japanissa jo kuukauden ja hänen tulostaan ei edes ollut tarkkaa tietoa. Hän oli kolmekymmentäseitsemän vuotias ja harjoitellut pitkään. Jos en selittänyt tarkemmin aikaisemmin, niin Petri oli siis hänen sijaisenaan. “Voisi kylläkin sanoa että japanilaiset kyllästyivät minuun”, Sakke sanoi hymyillen. “Mutta oli vain ikävä Suomeen jo. Ja teitä tytöt”, hän sanoi nauraen puristaen melkein meistä ilmat pihalle. “Tulin oikeastaan vain kertomaan Petrille yhden asian herättämättä huomiota, mutta Saara pitikin huolen, että käy juuri päinvastoin”, hän lisäsi hymyillen.
“Etkö jääkään tänne?” Saara sanoi harmistuneena.
“Eääh, tulin juuri lentokentältä ja taksi odottaa tuolla minua vielä. Paras että kerron asiani Petrille, jotta pääsen lähtemään.” Sakke lähestyi Petriä ja Petri taputti häntä selkään.
He puhuivat jotain ja Sakke lähti sitten nopeasti vilkuttaen muutamalle.
Tiskijukka alkoi soittamaan hitaampaa kappaletta. Ripe raahasi Saaran muiden joukkoon ja alkoi keinua hiljalleen ja minä katselin hetken heitä. “Tanssitko?” kysyi joku takanani. Petri. “Kyllä”, vastasin vähän yllättyneenä. Petri laski kätensä vyötäisilleni ja minä pidin häntä hartioista. Hänen partavetensä tuoksui taas ja hän kuiskasi korvaani jotain mikä sydämeni sykähtämään. “Kuule Tiia, olet todella kaunis.”
“Kiitos.”
“Tuota, olet todella kiva, mitä nyt sinua tunnen. Haluaisin oppia tuntemaan sinua paremmin. Tiedän myös, että ystäväsi Saara on ihastunut minuun, mutta... hän ei oikein ole tyyppiäni. Sinulla on varmaan siksi ollut vähän hankalaa takiani. Hän oppii kyllä ymmärtämään.”
“Öh... niin”, en osannut muuta sanoa. Kappale loppui ja basso alkoi jumputtaa nopeamman kappaleen tahdissa. Petri päästi minusta irti. “Haen juomista, haluatko sinä?” Nyökkäsin vastaukseksi. Saara ja Ripe tulivat luokseni ja siirryimme hiekkatyynyille pelaamaan shakkia. Saara hymyili minulle, ihme kyllä. “Haaveiluni on ollut turhaa”, hän totesi. “Mitä tarkoitat”, esitin tietämätöntä. Ja tulin sitten huomaamaan, että todellakin olin tietämätön. “Näetkö tuon pojan tuolla?” Saara osoitti yhtä Petrin kanssa jutellutta kaveria. “Hän kertoi että Petrillä on ollut tyttöystävä jo kauan.” Pidin ilmeeni peruslukemilla. “Aijaa, no kiva tietää. Pääset toivottavasti yli hänestä sitten”, vastasin.
“Joo, enemmän sinusta olen huolissani. Miten SINÄ pääset hänestä yli?” Saara sanoi hymyillen jo ilkeämmin. Nousin ylös ja kävelin nopeasti ulos. Kyyneleet tulivat väkisin silmiini, mutta pyyhin ne nopeasti. Ei olisi pitänyt antaa Saaralle viimeistä sanaa sanottavaksi. En kyllä voinut muutakaan.

Ulkona oli lämmin kevätilta jo. Aurinko oli laskenut jo mutta ei ollut viileää. Kävelin pientä ympyrää miettien samalla tunteitani. Olin onneksi yksin, koska en halunnut puhua kenenkään kanssa. Yksinäisyyttä ei kestänyt pitkään. Petri, Saara ja Ripe tulivat ulos. Teimme lähtöä. Petrin kasvot olivat lukemattomat ja Saara käveli pää painuksissa. Automatka sujui hiljaisissa merkeissä. Saara vietiin kotiin ensimmäiseksi. “Nähdään treeneissä”, Petri tokaisi rikkoen hiljaisuuden.

Viimeiseksi Petri ajoi jo kohti taloamme. “Ripe kertoi mitä Saara oli sanonut. Luulisin että uskoit mitä hän sanoi?” Katsoin häntä vihaisena.
“Miksen olisi uskonut jos kaverisikin sanoi niin?” “Kuule, Saara teki ilmeisesti kateellisena sellaisen asian jolla halusi satuttaa sinua pahiten. Jos minulla olisi tyttöystävä, en olisi sanonut sinulle sen mitä sanoin. On totta, että minulla on ollut tyttöystävä, mutta hän jätti minut kuukausi sitten. En ole kertonut siitä yleisesti, koska enhän tunne moniakaan teistä. Sakkekin tuli bileisiin vain ilmaistakseen osanottonsa. Ja tarkoitin oikeasti sitä kun sanoin pitäväni sinusta. Haluan tuntea sinut paremmin” Hän silitti käsivarttani ja niskaani. Uskoin häntä ja hymyilin. “Minäkin pidän sinusta. Mutta äiti katsoo jo ikkunasta, että tulenko kotiin sittenkään. Nähdään maanantaina treeneissä.”
Olin jo avaamassa ovea kun hän kysyi: “Mitä teet huomenna? Lähdetkö katsomaan sitä uutta elokuvaa?”
“Mielelläni, nähdään huomenna sitten”, vastasin iloisena.
“Kauniita unia”, hän sanoi hymyillen.