Ainutlaatuisen Aikalisä-oopperan sävelsi yhteisvoimin 14 nuorta

  • Teema
  • Ooppera
  • Hannu Korhonen

Vuodesta 2011 käynnissä ollut Kuule, minä sävellän! -hanke on johdattanut Suomessa jo lähes 100 tavallista lasta ja nuorta säveltämisen pariin. Nyt nähdään ensi kertaa kokonainen ooppera, jonka on yhteisvoimin säveltänyt 14 suomalais- ja yhdysvaltalaisnuorta. Ainutlaatuinen kantaesitys on Alminsalissa 13.4.

Vuodesta 2011 käynnissä ollut, New Yorkin filharmonikkojen Very Young Composers -koulutusohjelmaan perustuva Kuule, minä sävellän! -hanke on ennättänyt uuteen vaiheeseen. Taideyliopiston Sibelius-Akatemian , Radion sinfoniaorkesterin , Helsingin kaupunginorkesterin , Musiikkitalon , Suomen kansallisoopperan ja New Yorkin filharmonikkojen yhteishankkeessa jo lähes 100 suomalaista lasta ja nuorta on säveltänyt musiikkia ammattilaisten johdolla, ja sävellyskonsertteja on kuultu kaikkiaan 12. Nyt ensimmäistä kertaa nuorten voimin on syntynyt kokonainen ooppera.

Ainutlaatuisen oopperan on kirjoittanut ja säveltänyt ryhmä 13?17-vuotiaita, hankkeessa aiemmin mukana olleita nuoria. 10 suomalaisnuoren lisäksi mukaan projektiin lähti 4 nuorta säveltäjää New Yorkista. Aikalisä -ooppera kantaesitetään Kansallisoopperan Alminsalissa 13.4. Viidestä esityksestä kaksi on varattu koululaisryhmille.

Oopperaprojekti alkoi syksyllä 2015. Nuoret ideoivat aiheen ja kirjoittivat libreton näyttelijä Jemina Sillanpään ja päädramaturgi Juhani Koiviston johdolla. Aihetta ja tarinaa lähestyttiin mm. teatteri- ja musiikki-improvisaation kautta. Oopperamainen kerrontatapa voimakkaine tunteineen, asiaankuuluvine konflikteineen ja loppukuoroineen löytyi prosessin aikana kuin luonnostaan. Nuoren pojan kasvutarinassa Joel kipuilee erilaisuuden ja yksinäisyyden kokemusten kanssa. Äiti on kuollut ja yksinhuoltajaisä tahtoo pojastaan jääkiekkoilijaa ? voiko oma tie löytyä lätkä- vai sittenkin graffitijengistä?

Varsinainen sävellystyö tapahtui Olli Kortekankaan ja Riikka Talvitien ohjauksessa. New Yorkissa työtä ohjasivat Jon Deak ja Molly Herron . Kukin nuorista säveltäjistä tai työpareista sai työstettäväkseen tietyn osan tarinasta. Kuule, minä sävellän! -hankkeen lähtökohta on antaa tilaa nuorten omille visioille, ja ammattilaiset auttavat vain sävellysteknisissä asioissa. Ohjaajina toimivat myös Sibelius-Akatemian musiikkikasvatuksen koulutusohjelman opiskelijat Juha Aalto-Setälä, Jussi Hongisto, Virva Immonen, Aili Järvelä ja Riku Vartiainen.

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

Aikalisä -oopperan esittävät yhteistyöorkesterien ammattimuusikoista koottu yhtye, Tuula Tikkasen valmentama Tapiolan lukion kamarikuoro sekä solistit Jarno Lehtola ja Sibelius-Akatemiasta juuri valmistuneet Saara Kiiveri ja Sampo Haapaniemi . Kapellimestarina on Sibelius-Akatemiassa opiskeleva Kara Koskinen. Esityksen on ohjannut Jere Erkkilä Kansallisoopperasta, ja lavastus ja puvut ovat Aalto-yliopistossa opiskelevien Tinde Lappalaisen ja Joona Huotarin käsialaa, Taina Relanderin ohjauksessa. Valaistuksen on suunnitellut Vesa Pohjolainen. Aikalisä -oopperan valmistumista on tukenut Alfred Kordelinin säätiö sekä New Yorkin Suomen pääkonsulaatti.

Kuule, minä sävellän! -ooppera: Aikalisä
Oopperatalon Alminsalissa 13.4., 14.4. ja 15.4.2016 klo 18
Liput 7?9e (sis. palvelumaksun), Oopperan lipunmyynti ja Lippupiste.


(Suomen Kansallisooppera, lehdistötiedote 06.04.2016)

Kommentoi jutun aihetta

Sinun tulee kirjautua sisään voidaksesi aloittaa uuden keskustelun

Ei vielä tunnusta? Liity nyt!