Oopperassa avoimet ovet lauantaina 19.3.2016

  • Teema
  • Ooppera
  • Hannu Korhonen

Oopperassa on Avoimien ovien päivä lauantaina 19.3. klo 10?15. Tapahtumassa on tarjolla runsaasti maksutonta koettavaa kaiken ikäisille.

Kansallisoopperan ja -baletin Avoimien ovien päivänä voi l aulaa oopperoiden kuorohittejä sing-along-tilaisuudessa, kokeilla baletin alkeita balettimestari Jarmo Rastaan johdolla ja osallistua musiikki-, draama- ja lavastustyöpajoihin Taikahuilun hengessä. Kulissien takaista elämää pääsee näkemään tutustumiskierroksilla, joissa esitellään muun muassa näyttämötekniikkaa.

Kuoron laulajat ja orkesterin muusikot musisoivat minikonserteissa, ja perheen pienimmille räätälöity versio Taikahuilusta koetaan Taaperoiden taidetuokiossa . Päivän aikana nähdään myös miten teatterimaskeeraus syntyy, rakennetaan mobilepäähineitä ja tehdään pikamaskeja lapsenmielisille. Ohjausassistentti Jere Erkkilä kertoo miten oopperatuotanto syntyy, ja lavastus- ja pukusuunnittelija Anna Kontek kertoo työstään.

Lisäksi Avoimien ovien päivänä voi seurata, miten mm. Kenneth Greve harjoittaa Pieni merenneito -balettia Kansallisbaletin tanssijoiden kanssa. Myös Balettioppilaitoksen työskentelyä pääsee seuraamaan. Yleisölle esittäytyy niin ikään nuorten musiikkiteatteriryhmä Par(ra)svaloissa, joka esittää otteen tulevasta, Indigo -oopperan innoittamasta esityksestään .

Aivan uusi tapahtuma on tarpeiston kirpputori klo 10?15. Myynnissä on tarpeistoa kymmenien vuosien varrelta: kilpiä, miekkoja, vanhoja matkalaukkuja, kannuja, naamioita, isoja tyynyjä ? kaikkea tarpeellista teattereille, roolipelaajille ja sisustajille! Esineiden hinnat vaihtelevat 10 sentistä kymmeniin euroihin.

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

Osaan tapahtumista tarvitaan maksuton pääsylippu, joita jaetaan Mannerheimintien puoleisessa eteishallissa. Aamupäivän tapahtumien liput ovat jaossa klo 10 alkaen ja iltapäivän tapahtumien klo 11.45 alkaen. Avoimien ovien päivän ohjelma sopii kaiken ikäisille, erityisen hyvin yli 4-vuotiaille. Päivän koko ohjelma löytyy Oopperan ja Baletin verkkosivuilta.


(Suomen Kansallisooppera, lehdistötiedote 10.03.2016)

Kommentoi jutun aihetta

Sinun tulee kirjautua sisään voidaksesi aloittaa uuden keskustelun

Ei vielä tunnusta? Liity nyt!