Iiro of the Opera -konsertissa Kansallisoopperan lavalla kohtaavat Robin ja Matti Salminen

  • Teema
  • Ooppera
  • Hannu Korhonen

Iiro Rantalan luotsaama uusi konserttisarja tuo yhteen yllättäviä artisteja Kansallisoopperassa. Sarjan avauskonsertti kuullaan sunnuntaina 27.11. kahdesti, klo 16 ja 19.

Pianotaiteilija Iiro Rantalan isännöimissä Iiro of the Opera -konserteissa lavalla kohtaavat artistit, jotka eivät muuten törmäisi. Sarjan ensimmäisessä konsertissa Kansallisoopperan päänäyttämölle nousevat Rantalan kanssa basso Matti Salminen ja poptähti Robin .

?Valitsin ensimmäisen Iiro of the Opera -konsertin vieraat periaatteella, ketkä kaksi olisivat kaikista epätodennäköisin artistiyhdistelmä?, Iiro Rantala kertoo. Hän on halunnut konsertoida legendaarisen Matti Salmisen kanssa jo pitkään. 18-vuotias poptähti Robin on puolestaan tuttu parin aiemman yhteissoiton ja levytyksen kautta.

?Aavistin, että näillä kahdella turkulaisella muusikolla synkkaa varmasti, ja näin kävi. Jo heti ensimmäisessä harjoituksessa oli erittäin lämmin ja välitön tunnelma. Ilman tulevia konsertteja nämä kaksi tuskin olisivat päätyneet samalle lavalle?, Rantala iloitsee.

Konsertissa kuullaan Iiro Rantalan soolopianonumeroita, Matti Salmisen bassoaarioita ja Robinin hittikappaleita pianosäestyksellä. Lisäksi artistit laulavat yhdessä duettoja. Konserttisarja saa jatkoa keväällä 2017.

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu


Iiro of the Opera
Kansallisoopperan päänäyttämö
Sunnuntai 27.11.2016 klo 16.00 ja 19.00
Liput 32?47 e


(Suomen Kansallisooppera, lehdistötiedote 08.11.2016)

Kommentoi jutun aihetta

Sinun tulee kirjautua sisään voidaksesi aloittaa uuden keskustelun

Ei vielä tunnusta? Liity nyt!