Savonlinnan Oopperajuhlien onnistunut kesä 2015 päättyy sunnuntaina 2.8. Sibelius 150 -juhlavuoden konserttiin

  • Teema
  • Ooppera
  • Hannu Korhonen

Oopperajuhlien kokonaiskävijämäärä oli yli 71 000. Kauden lipunmyynti ylitti viime vuoden myynnin. Myös ensi kauden 2016 liput ovat käyneet hyvin kaupaksi. Oopperajuhlien omat tuotannot ja vierailevat oopperatalot löysivät yleisönsä. Ohjelmiston oma uutuusteos oli Boris Godunov. Kauden alussa Oopperajuhlilla vieraili kaksi oopperataloa, Volksoper Wien ja Semperoper Dresden.

?Olemme erittäin tyytyväisiä kesän 2015 tulokseen taiteellisesti ja taloudellisesti. Viime vuonna tehtiin lipunmyynnin ennätys ja tänä kautena sekin on ylittynyt. Iloitsen myös siitä, että ensi kauden ohjelmisto on otettu innostuneesti vastaan. Kolmannes ensi kauden 2016 lipuista on jo mennyt kaupaksi?, kertoo festivaalijohtaja Jan Strandholm.

?On koettu monia unohtumattomia hetkiä. Kesän uutuustuotantomme Boris Godunovin onnistumiseen satsasimme paljon. Kaksi emeritustaiteilijaa, maestro Leif Segerstam ja basso Matti Salminen, kohtasivat Olavinlinnassa?, summaa taiteellinen johtaja Jorma Silvasti.

?Molemmat vierailevat oopperatalot olivat menestys. Oli mukava huomata, miten hyvin yleisö otti operetin vastaan. Tämä on ollut työntäyteinen kesä koko organisaatiolle ja olen ylpeä siitä, miten täällä on toimittu ja mitä olemme yhdessä saaneet aikaiseksi?, tarkentaa Strandholm.

Savonlinnan Oopperajuhlien neljän viikon juhlakausi sisälsi 33 maksullista näytöstä, joista 25 oli oopperanäytöstä, neljä konserttia ja neljä lasten oopperaesitystä. Tarjontaa lapsiyleisölle pidettiin yllä Taideyliopiston Sibelius-Akatemian oopperakoulutuksen kanssa yhteistyössä toteutetussa Pikku Taikahuilussa. Timo Mustakallio -laulukilpailussa voittajaksi nousi nuori bassolupaus Markus Suihkonen.

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

?Olen tyytyväinen kesän solistikuntaan ja kokeneisiin kapellimestareihin Oopperajuhlakuoroa ja -orkesteria unohtamatta. Taiteilijoiden ja organisaatioiden välille syntyi hyvää vuorovaikutusta. Laulajat ja ohjaajat ovat pystyneet verkostoitumaan hyvin, kun samaan aikaan oman väen ohella Savonlinnassa oli ulkomaisten oopperatalojen esiintyjiä?, tarkentaa Silvasti.

Oopperajuhlien tarjontaan sisältyvät myös oopperanäytöksiä edeltävät Savonlinnan Kesäyliopiston kanssa yhteistyössä toteutetut 26 teosesittelyä, jotka pidettiin Maakuntamuseossa. Esittelijöinä toimivat viime vuosien tapaan Minna Lindgren, Jan Granberg, Tapani Länsiö ja Uljas Pulkkis.

Maksullisten tilaisuuksien lisäksi Oopperajuhlat tarjosi jokaisena juhlakauden aamuna PR-päällikkö Aarno Cronvall juontamat suositut Oopperapäivän avaukset Savonlinnan satamapuistossa. Vieraina kävi liki 100 pääosin juhlien taiteilijakuntaan kuuluvaa laulajaa ja asiantuntijoita kulttuurin, talouden ja politiikan alalta.


Kauden 2016 italialaista oopperaa ja Shakespearea esiin nostava ohjelmisto innostaa yleisöä

Savonlinnan Oopperajuhlien kesän 2016 pääteemana on italialainen ooppera ja Shakespeare. Oopperajuhlien kesäkausi siirtyy vajaan viikon myöhemmäksi 8.7.?6.8.2016. Olavinlinnassa esitetään seitsemän oopperatuotantoa.

Juhlakauden omat oopperatuotannot ovat kesän uutuusteos Verdin Otello, Mozartin Don Giovanni ja taiteellista särmää ohjelmistoon tuova Janá?ekin myöhäisteos Kuolleesta talosta.

Oopperajuhlille saadaan ensi vuonnakin kaksi vierailijaa, Ravenna Festival ja Teatro Regio Torino Italiasta. Torinolaiset tuovat Savonlinnaan La bohème ja Norma ?oopperat. La bohème kantaesitettiin vuonna 1896 Torinossa, ja nyt se esitetään ensi kertaa Olavinlinnassa. Samoin ensi kertaa Oopperajuhlilla esitetään Bellinin bel canto -ooppera Norma.

?Ravenna Festival tuo Olavinlinnan lavalle Verdin Shakespeare-oopperat Macbeth ja Falstaff. Oopperajuhlien oman, perinteikkään Långbackan ohjaaman Macbethin jatkoksi saamme kuulla italialaisen version Macbethistä?, luonnehtii Silvasti.

Ravennan vierailu huipentuu aikamme legendan, maestro Riccardo Mutin, johtamaan päätöskonserttiin 17.7. Orchestra Giovanile Luigi Cherubinin kanssa.

Kerimäen kirkon konsertit jatkuvat 24.7. Schubertin Messu As-duurilla. Oopperajuhlien entiset taiteelliset johtajat Jorma Hynninen ja Ralf Gothóni konsertoivat 30.7. Savonlinnasalissa. Konsertin ohjelmana on Schubertin Winterreise. Timo Mustakallio -laulukilpailun 2015 palkitut esiintyvät perinteisessä voittajien konsertissa 9.7.


(Savonlinnan Oopperajuhlat, lehdistötiedote 01.08.2015)

Kommentoi jutun aihetta

Sinun tulee kirjautua sisään voidaksesi aloittaa uuden keskustelun

Ei vielä tunnusta? Liity nyt!