Joulukuun 10. päivänä 1991 teatteri- ja elokuvaohjaaja Rosa von Praunheim paljasti RTL:n ”Piinapenkki”-ohjelmassa, että kaksi mediasta tunnettua julkkista on homoja. Bild-lehti otsikoi tuoreeltaan: ”Homopetos tv:ssä”.
Tämä tv-skandaali aiheutti sen, että suosittu nuori, hauskanäköinen juontaja Hape Kerkeling ja vanhempi ja arvokkaampi keskusteluohjelmien vetäjä ja entinen tv-johtaja Alfred Biolek pakolla ”outattiin” eli paljastettiin heidän yksityiselämänsä. Samanlaista pakko-outtaamista oli tapahtunut aikaisemmin USAssa. Radikaalit homojärjestöt vaativat tällä tavoin julkkiksilta enemmän solidaarisuutta muita samassa yhteiskunnallisessa tilanteessa olevia kohtaan. Outattujen ihmisten yksityisyydestä oltiin vähemmän kiinnostuneita. Esim. Hape Kerkeling oli jo etukäteen saanut von Praunheimilta puhelun ja kehotuksen tulla julkisesti kaapista, mutta oli torjunut ehdotuksen. Hape Kerkeling kertoi myöhemmin, että aluksi häntä kauhistutti, että tieto joutuu hänen tätinsä Lisbethin, nunnan, korviin. Alfred Biolek oli vanha mediakettu, jonka homoseksuaalisuudesta monet tiesivät, mutta siitä ei puhuttu, Vasta yli 10 vuotta näiden tapahtumien jälkeen hän pystyi itse vahvistamaan asian, ja silloin se ei enää herättänyt kovin suurta hälinää. 2000-luvulla Biolekistä tuli tv-kokki ja suosittujen ruokakirjojen tekijä.
Rosa von Praunheimille tämä tapahtumasarja oli merkittävä. Muistelmateoksensa vuodelta 1993 hän aloittaa luvulla: Verräter des Jahres (Vuoden petturi). Siinä hän myöntää pitävänsä sensaatioista, prvokaatioista ja hävettömyyksistä. Bild-Zeitung (iltapäivälehti) kirjoitti: ”Pfui Rosa” (hyi Rosa). Bunte-lehti valitsi hänet vuoden petturiksi, Stern kirjoitti Rosa von Praunheimin tekopyhyydestä. Muistelmiensa alkuluvussa hän itse perustelee tekoaan. Hän vaati, että show-bisneksessä pyörivät olisivat solidaarisia, tulisivat kaapeistaan ja auttaisivat homoihin kohdistuvien ennakkoluulojen purkamisessa.
Praunheim kirjoittaa, että homoseksuaalisuus ei ole yksityisasia niin kauan kuin homoja ja lesboja homouden takia hakataan, irtisanotaan töistä ja vuokra-asunnoista ja nuoret homot joutuvat taistelemaan itsemurha-ajatusten keskellä. Seksuaalisuus ei ole yksityisasia niin kauan kuin kaikki maailman lehdet, kaikki maailmankirjallisuuden romaanit ja kaikki modernit mediat suurella mielenkiinnolla seuraavat heteroiden yksityiselämää, mutta torjuvat täysin homoseksuaalisuuden.
Viimevuotisessa haastattelussa Praunheim sanoo, hän joutui melkoisen homo- ja heteroviha-aallon kohteeksi. Enää hän ei lähtisi outtaamaan ihmisiä. Nyt sellainen toiminta jää muille. Aihetta olisi outata ne, jotka käyttäytyvät hyvin epäsolidaarisesti, esim. homovastaiset poliitikot tai hurskastelevat kirkonmiehet.
Praunheim oli jo 20 vuotta aikaisemmin aiheuttanut mediahälyn, kun Westdeutsche Rundfunk tilasi häneltä elokuvan homojen elämästä. Elokuvan nimeksi hän ehdotti: ”Onni löytyy toiletista”, mutta se hylättiin ja nimeksi tuli virkamiesslangia muistuttava: ”Ei homoseksuaali ole perverssi vaan tilanne, jossa hän elää” (1971). Elokuva näytettiin kaikkialla Saksassa paitsi Baijerissa, jossa sattui tulemaan jotain muuta ohjelmaa samaan aikaan. Elokuva on oudontuntuinen julistus ja siinä esitetyt homot hyvin stereotyyppisiä, sellaisia, jotka jokainen pihtiputaalainenkin tunnistaisi oudoiksi tyypeiksi tai ”varmaan homoiksi”. Nyt elokuvan loppupuolta voi katsella youtubesta, jossa se on noin 5 minuutin pätkinä. Elokuvan alku puuttuu tekijänoikeussyistä. Nykykatsojasta kohtaukset ovat luultavasti vastenmielisiä, mutta Praunheim perusteli, että homot pakotetaan tällaisiksi, kun he eivät voi elää vapaasti sellaisten ihmisten kanssa, joita he rakastavat. On syntynyt epätodellinen kaksoiselämä. Viimeisessä jaksossa homot haaveilevat tulevaisuudesta samaan tapaan kuin Helsingissä homot haaveilivat avoimesti kadun varrella olevista homoterasseista. Praunheimin viesti 1971 oli: Ulos käymälöistä näkyviin kaduille (Raus aus den Toiletten rein in die Strassen).
https://www.youtube.com/watch?v=RrTE78RXTT0
2000-luvulla Praunheim kiinnostui homoista uusnatseina. Hän teki aiheesta pitkän elokuvan, ja sekin löytyy youtubesta. Tässä voisi nostaa esiin yhden oudon yksityiskohdan. Naisia uusnatsien liikkeessä on aikaisemmin ollut vain kourallinen. Illanvietot ovat miesten juhlaa. Diskokin on kuin suuri joukkotappelu (alkaa kohtasta 12 min 55 sek).
https://www.youtube.com/watch?v=bj8HYUVOLxQ&t=118s