Saksalainen queer.de-homouutissivusto oli ensimmäisten joukossa kertomassa Utøyan saaren tapahtumista. Jostain he kaivoivat esiin, että saaresta oli pelastunut sosiaalidemokraattien nuorisojärjestön puheenjohtaja, Eskil Pedersen, joka on avoimesti homo. Helsingin Sanomat teki jutun naisparista, joka pelasti 40 veteen paennutta nuorta. Uutinen meni heti myös queer.de-sivulle. Päivää myöhemmin naispari oli Spiegel-tv:ssä, tosin vain kahtena naisena. Homomedia puhui lesboparista.
Jotkut queer.de:n lukijat ovat ärtyneet siitä, että suuren katastrofin yhteydessä homous nostetaan tällä tavalla esiin. Eihän sillä ole mitään tekemistä surmien tai pelastustöiden kanssa. Queer.de puolustautuu. He ovat HLBT-media, joka tarkastselee maailmaa tietystä näkökulmasta. Aivan samalla tavalla joku paikallislehti etsii valtakunnallisista uutisista ne, jotka koskettavat sen paikkakunnan asioita. Valtakunnallinen media ei mainitse Eskilsenin homotaustaa eikä naisparin lesboutta. Se on kuitenkin homomedialle kiinnostava näkökulma, vaikka tärkeintä onkin se, mitä nämä ihmiset ovat tehneet, ei heidän suuntautumisensa.
Monista suurista uutistapahtumista löytyy kaivelemalla homoyhteyksiä. Esim. 2001 New Yorkin terrori-iskun jälkeen kerrottiin, miten United 93:n lentokoneen matkustajien joukossa homomies kävi muutaman muun kanssa hyökkäykseen terroristeja vastaan. Kone tuhoutui pellolle. Homomediassa nousi uutisaiheeksi myös pappi Mychal Judge. Hän oli raunioissa auttamassa loukkaantunutta ja kuoli itse lohkareista saamiinsa vammoihin. Hän oli New Yorkissa tunnettu ja aika avoimesti homo ja Clinton kävi hautajaisissa. Kuitenkaan valtalehdistö, esim. Spiegel, ei maininnut sanaakaan hänen homotaustastaan.
Saksassa homo- ja lesbojournalistien järjestö on julkaissut vajaat kymmenen vuotta sitten ns. Kölnin vetoomuksen. Media älköön tarkoituksellisesti vaietko ihmisten sekusaalisesta suuntutumisesta. Homo- ja lesboasiat on saatava arkipäiväisiksi niin, ettei niihin liity mitään erityistä dramatiikkaa.
http://www.blsj.de/projekte/outing/koelner-appell/
Hieman ranneliikkeen uutisnäkökulmaa
On outoa, jos maailmassa tapahtuu erittäin mullistavia asioita, eikä niihin täällä reagoida millään tavalla. Japanin maanjäristys oli yksi sellainen asia. Homomaailman kommentteja ei löytynyt. Jotkut HLBT-sivut maailmalla ovat ratkaisseet asian niin, että heillä pyörivät sivussa tärkeimmät uutiset uutistoimiston tarjontana.
Vaikeita ovat olleet mm. suomalaiset kouluampumiset. Moni kysyy edelleen: millaiset oppilaat joutuivat surmaajan uhreiksi. Nämä perimmäiset kysymykset jäävät ikuisesti selvittämättä.
Toisinaan ollaan hyvinkin varhain mukana. Kun Puolan presidenttiä kuljettanut kone murskaantui, etsittiin heti vanhat uutiset presidentin homovihamielisyydestä. Julkisuuden ihmisten menestyksestä tai kuolemasta kertominen on aina vaikea asia. Kun jonkun maan entinen johtaja kuolee, se voi olla iso uutinen, mutta homonäkökulmaa ei löydy muulla tavoin kuin katselemalla, millainen oli yhteiskunnan ilmapiiri hänen aikanaan. Entä kun tiedämme, että he ovat homoja tai lesboja, mutta sitä ei ole missään aikaisemmin sanottu ääneen. Kaapista ulos pakottaminen ei varmaankaan ole HLBTI-median tarkoitus muulloin kuin hyvin räikeissä tilanteissa.
Kun suomalainen kulttuurihenkilö ja tv-toimittaja kuoli, hänen yksityisyydestään löytyi tietoja wikipediasta ja keväisestä haastattelusta. Mutta on myös niitä julkisuuden henkilöitä, jotka moni tuntee ja tietää, mutta jotka pitävät tiukasti kiinni yksityisyydestään. Näistä ihmisistä voidaan puhua avoimemmin vasta sitten, kun he muuttuvat osaksi homohistoriaa. Vuosikymmenien mittaan huhutkin muuttuvat osaksi homohistoriaa, kun parempia asiakirjoja ei ole olemassa (vrt. Mannerheim).
Tähän aiheeseen liittyy keskustelupalstalla kommentti Risto Uimosen kirjasta "Median mahti"
http://ranneliike.net/keskustelu.php?act=rthrd&grpid=20&thrdid=13266
