Edustiko Orlandon ampuja vain itseään vai uskontoaan?

  • Näkökulma
  • Näkökulma
  • Sami Mollgren
  • 31

Orlandolaisessa homobaarissa tapahtui varhain sunnuntaiaamuna 12.6.2016 asioita, joita ei voi toivoa kenenkään kohdalle. Aseistautunut mies tunkeutui The Pulse Club -nimiseen yökerhoon ja riisti hengen yli 50 ihmiseltä ja haavoitti suunnilleen yhtä montaa, osaa vakavasti.

Verityön tekijäksi varmistui päivän valjettua Omar Mir Seddique Mateen.

Orlandon surullisten tapahtumien jälkeen on kuulunut puheenvuoroja, joissa on ilmaistu "kriittinen suhtautuminen" joitain sellaisia viiteryhmiä kohtaan, joihin Omar Mateenin tiedetään kuuluneen. Ja kritisoitu joistain sanomisista esitettyä kritiikkiä.

Tiedetään, että Omar Mateen on 29-vuotias vartijana työskennellyt afgaanitaustainen mies, joka on Yhdysvaltain kansalainen. Hänen tiedetään käyneen moskeijassa, olleen muslimi - ja tietojen mukaan veritekojen aikaan ilmaissut tukensa ääri-islamistiselle ISIS-järjestölle.

Etenkin Omar Mateenin maailmankatsomukseen liittyvä kritiikki on ollut äänekästä. Yksi äänekkäistä on ollut republikaanien presidenttiehdokas Donald Trump, joka pian veriteon jälkeen kommentoi olleensa "oikeassa radikaalista islamistiterrorismista" ja ilmaisi aiemminkin esittämänsä halun kieltää muslimeilta pääsy Yhdysvaltoihin. Myös joissain suomalaisissa puheenvuoroissa on ollut vastaavanlaisia kaikuja.

Omar Mateen kuului edellä lueteltujen viiteryhmien lisäksi muihinkin ryhmiin. Tämä oli esimerkiksi jonkun isä, jonkun poika, syntyjään newyorkilainen ja luonnollisesti paljon muutakin. Kaiketi myös hetero. Entinen vaimo kertoi Mateenin olleen erittäin väkivaltainen ja kontrolloiva. Isä puolestaan kertoi hänen suhtautuneen homoihin erittäin kielteisesti.

Esimerkiksi uskonnollisen tai poliittisen katsomuksen perusteella tulee usein pääteltyä henkilöstä paljon ja liitettyä tähän oletuksia. Yleensä liian paljon, epäoikeudenmukaisesti ja yleistävästi.

Yksittäisen ihmisen tai yksittäisen ihmisryhmänkään teon vuoksi ei pitäisi lähteä etsimään syntipukkia kansanryhmistä tai maailmankatsomuksista. Ei, vaikka tällainen yhteys tuntuisi itsestään selvältä. Yksilön valinnat ja konkreettiset teot eivät ole viiteryhmän syytä.

Toki vastuullisina voidaan osaltaan joissain tapauksissa pitää rikokseen yllyttäviä ja kansankiihottajia, mutta kyse on eri asiasta - ja silloin on perusteltua puhua vihapuheesta. Tai kun vanhemmat kylvävät lapseen ennakkoluuloja tai kasvattavat tämän jopa vihaamaan.

Vastuu aikuisena tehdyistä valinnoista on kuitenkin lopulta ensi sijassa aina yksilöllä.

Meillä seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluvilla on kylliksi kokemusta siitä, miten koko ryhmää saatetaan surutta leimata jonkun yksilön teon kautta - kun hlbti-vähemmistöön kuuluminen näyttäisi jotenkin olevan liitettävissä tekoon.

USA:n Orlandossa ammuttu homobaarissa

31 kommenttia

...Humanin moneen kertaan kuultua vuodatusta odottaessa...
"Edustiko Orlandon ampuja vain itseään vai uskontoaan?"

Ainakin Trump ottaa onnitteluja vastaan, koska tämä todistaa hänet oikeaksi. ISIS saattaa riemuita, mutta muslimit ympäri maailmaa tuomitsevat teon ja amerikassa osoittavat osanottonsa uhrien omaisille.

http://www.usatoday.com/story/news/nation/2016/06/12/orlando-nightclub-muslim-reaction/85790320/


Orlando on tietenkin kuin lottovoitto äärioikeistolle; homoja kuoli ja samalla ruokkii pelkoja ja ennakkoluuloja uskontoa kohtaan. Kaksi kärpästä yhdellä iskulla..