Seksi parisuhteessa

Olemme olleet tyttöystäväni kanssa yhdessä jo yli 10 vuotta,mutta meillä on ongelma tai paremminkin minulla on ongelma. Minulle kun ei riitä seksin harrastaminen 1-2 kertaa kk:ssa joskus harvemminkin. Olemme keskustelleet asiasta, mutta parannusta asiaan ei ole tullut. Tosin se on tullut seväksi, että kumppanilleni seksi ei ole niin tärkeätä kuin minulle.
Asiasta on tullut minulle jo pakkomielle koska asia on mielessä päivittäin. Olen jopa ajatellut seksisuhdetta jonkun toisen kanssa. Tosin pettäminen ei taida olla minun juttu. enkä sitä paitsi ole harrastanut seksiä ikinä muiden naisten kanssa kuin tyttöystäväni.
Muuten meillä menee ihan hyvin ja rakastan kumppaniani.
Mutta tämä halujen kohtaamattomuus rikkoo meidän suhdetta.
Olisko kellään hyviä neuvoja.

ihan kun omaa kirjoittamaani lukisin..
ja kun ei aina jaksais samasta asiasta jauhaa, ennen meillakin oli erilaista,varsinkin eka vuosi, nyt vaan kerrat harventuu. mutta kun muuten asisat on niin hyvin ja olen onnellisempi kuin koskaan ennen..

enpa tieda mita neuvoksi

Joo, sama täällä. Olinkin aikonut aloittaa keskustelun asiasta täällä. Se varmaankin on niin, että sen alkuhuuman jälkeen seksielämä vaan pikkuhiljaa hiipuu..
Ikävää sen osapuolen kannalta, joka vielä haluais samaa
kiihkoa kun suhteen alkuaikoina.
Eipä siihen mullakaan mitään ratkasua löydy.
Pettäminen ei ole mikään ratkasu, itselleni ainakin tyydyttävä seksisuhde perustuu rakkauteen. piste.
Ja kun rakastaa, niin eroaminen ei myöskään ole ratkasu.
Todella turhauttavaa, tiedän.
Ja ne mielikuvat, joita meikäläisten seksielämästä esitetään, hah!
Noh, eipä tartte tuntea olevansa yksin "ongelmansa" kanssa.

Tuo ongelma koskettaa varmaan monia pitkään yhdessä olleita. Tai siis toista heistä... Neuvoja on paha antaa, meillä seksi loppui täysin viiden vuoden jälkeen, jolloin reagoin siihen lähtemällä muualle..., ei ole hyvä vinkki. Hieronta ja muu läheisyys voisi johtaa seksiin useammin, mutta tiedetään... Ei sekään aina toimi.

mun gf laittaa sekstailun vahenemisen vasymyksen ja tyokiireiden piikkiin. mut en oo enaa varma onko se ihan niin. taytyy vissiin vaan oottaa kesalomaa ja kattoo mita sit tapahtuu. gf aina sanoo et taa on valiaikasta ja et eihan aina voi haluttaa..taa ns. valiaika vaihe vaan on jatkuu jo reilu puol vuotta.

mita teidan kumppanit on sanoneet syyksi seksin loppumiseen tai vahenemiseen?
ja ois kiva kuulla onko joillan tilanne muuttunut ehka keskusteluitten jalkeen vai miten on kayny?

Oma kokemukseni on ollut että seksi ei kiinnosta kotona enää sen jälkeen kun sitä haluaa muualta. Oma, nyt jo entinen, naisystävä selitti mulle pitkään, että hän ei jaksa tai halua tänään, mutta todellinen syy oli se, että oli löytänyt toisen naisen...

Jossain keskusteluissa tyttöystävä on sanonut, ettei se muillakaan pitkään yhdessä olleilla intohimo roihua. Siihen minä, ettei kiinnosta mitä muut tekee vaan minä haluan aktiivisen seksielämän. Tosin enhän voi pakottaa häntä haluamaan seksiä useammin. Meillä tää on jatkunut jo niin pitkään että olen jo jollain tasolla luovuttanut.
Enkä muuten usko,että tyttöystävälläni olisi toinen tai olen aivan varma siitä.
Muuten meillä menee hyvin eihän me muuten oltas enää yhdessä. Mutta kyllä mua ahdistaa aika ajoin.

Olen jostain lukenut jonkun parisuhdeas.tuntijan neuvon:
suhteen osapuolilla on oikeus vaatia myös seksiä!
No, ehkä tää oli tarkotettu hetskuille ;)
Omassa suhteessani en todella aio ko. neuvosta ottaa mallia..

Oikeus pyytää/haluta seksiä ja oikeus siitä kieltäytyä. Eivätköhän ne molemmat ole terveeseen parisuhteeseen kuuluvia asioita.

Tämä onkin keskustelun paikka - on sääli, jos fyysinen hellyys loppuu suhteesta kumppanien seksuaalisten halujen epätasapainon vuoksi. Vähemmän seksiä haluavahan saattaa hyvinkin torjua kaiken fyysisen lähelläolon kokiessaan itsensä painostetuksi. Itselleni on suhteessa tärkeää, että voi osoittaa rakkautta fyysisesti. Joskus se johtaa seksiin, joskus ei.

Tietysti voimme myös miettiä, mikä sitten tarkalleen lasketaan seksiksi ja mikä ei.

meilla ei hellyys oo vahentynyt,oikeestaan painvastoin, mutta ku se niin usein jaa sille halaus asteelle.
lahes joka ilta siis.

en vaan ymmarra et mista se johtuu, en tieda pystyyko siihen kukaan vastaamaan. toista silla ei oo,se on varma.
joten ei se siitakaan johdu.

Mulla ei ole kokemusta asiasta, mutta jos niin kävisi, luultavasti toimisin siten, että pyrkisin tyttikseni kanssa kompromissiin. Esim, että joka toinen kuukausi yritteitäisiin elää toisen ehdoilla ja joka toinen kuukausi toisen. Jostain opuksesta joskus luin kokemuksia, jossa pariskunnan viriilimpi osapuoli oli huomannut, että voi tosiaan tehdä muutakin yhdessä ja toinen osapuoli oli huomannut kykenevänsä lämpenemään kuitenkin hommaan mukaan vaikka alussa ei sitä olisikaan uskonut. Tuo kaikki on siis kirjasta luettua, mutta sitä minä varmaan oikeasti kokeilisin. Nim. innostuu kaikesta uudesta, aina.

No omasta puolestani voin kyllä todeta, että mikään ei ole niin rasittavaa kuin painostaminen seksin suhteen. Mulla ainakin halut vähenee entisestään, jos mulle jauhetaan asiasta koko ajan ja yritetään vähän väliä pakottaa sitä harrastaan. Jotkut ihmiset ei vaan halua seksiä niin paljon ku toiset piste. Ne jotka haluavat suhteessaan enemmän seksiä niin miten ois jos harrastaisivat "omaa kivaa" useammin ja jättäisivät vähemmän aktiivisen puolisonsa rauhaan.

tuo, että mikä lasketaan seksiksi onkin mielenkiintoinen kysymys.

Aaaa =) Mä en ole yksin! Maailmassa on näköjään muitakin pareja jotka "kärsii" tästä samasta jutusta. Toinen haluu toinen ei. Mä olen se haluava osapuoli.
Oikeasti meinaa järki lähtee, kun joka ikinen kerta .....!! Vastaus on Ei! / väsyttää/ päätä särkee/ sänky on nukkumista varten JNE JNE.
Sitten kun mun tyttis tahtoo....kerran kuukaudessa NIIN kyllä sillon sitten pitäisi. Ja vaikka olen juuri silloin itse väsynyt....tai on pää kipee niin...En uskalla sanoo ei. "Pelkään", että jos nyt en sitten suostu niin "tilaisuus" siirtyy seuraavaan kuukauteen.

Olen samaa mieltä saritan kanssa.. mikään ei vie viimeisiäkin haluja pois kun jatkuva kerjääminen ja painostaminen.. niinkun täällä nyt on jo monet kerrat mainittu halut ei käy aina yksiin.. Toisen toiveita kunnioittaen ja tunnustellen..<3
No. Ymmärrän kyllä, että joitakin voi Hiukkasen turhauttaa joskus. :D

BeeG ja muutkin kohtalotoverit, ilmiölle on ihan nimikin, tosin vain englanniksi, jouhevaa käännöstä en ole tavannut: LesbianBedDeath.
Ikäväkseni voin todeta olevani saman ilmiön uhri.

Muiden ongelmien ohella seksin määrä ja laatu on (6 vuosien mittaan laskenut niin paljon ettei sitä edes enää tee mieli harrastaa. Rakastelusta on ollut turha puhua jo kauan. Tuo 1-2/kk olisi vielä ihan ok, mutta 1*/3kk on tässä suhteessa ihan normaalia.

Kokeilussa oli jossain vaiheessa myös ns. avoin suhde. Sikäli toimi hienosti, että seksi oli kivaa, joskus lipsahti jopa rakasteluksi. Ongelmana se että tämän toisen ihmisen kanssa oli liian hyvä olla. Häntä ei kuitenkaan voi koskaan saada.

Toisaalta oma raukkamaisuus, pelko yksin jäämisestä ja epäonnistumisesta, jättävät kiinni tähän epätyydyttävään 'kämppis'-suhteeseen.

Eikä asiasta puhuminen ole auttanut tippaakaan, jos ottaa puheeksi, tuntevansa itsensä jumppamatoksi sen muutaman kerran vuodessa kun kosketaan, niin saa vihat silmilleen ja on julma ilkeä paska. Yritä siinä sitten rakastaa ja kannustaa kun toisen kosketus tuntuu pakkopullalta molemmille ja tuntuu että on aivan yhdentekevää reagoiko siihen kosketukseen tai ei, mitään vaikutusta sillä ei ole 'suorituksen' aikana eikä sen jälkeen.

Tokihan sitä toisaalta järki sanoo että lähde nyt jo ihmeessä kiitoon siitä, mutta ei vaan saa itseään liikahtamaan. Ei edes silloin kun tämän 'sivusuhteen' päättymisen seurauksena itki silmät päästään ja masentui (virallisesti varmaan lievästi kun vielä pystyi käymään töissä) usean kuukauden ajaksi. Vieläkään en pysty sitä ihmistä näkemään ilman jälkiseurauksia. Paha olo ja ikävä tulvahtaa aivan tuoreena mieleen kun kuulee edes nimen mainittavan. Tästä syystä myös välttelen baareissa käyntiä ja samoilla seuduilla oleilua. Meni entinen kantabaari, kävelypuisto ja picknick-paikka, pari ruokapaikkaa. Kuulostaa ehkä pöljätä, mutta niiden muistojen kanssa eläminen aiheuttaa mm. spontaaneja kyyneleitä julkisilla paikoilla (ei sovi butchihkoon imagoon :-).

Mitä tässä voi sanoa, hankkikaa ihmiset vaikka ulkopuolista (ammatti) apua, ellei puhuminen kahdestaan onnistu ja käytännön toteutuskin mättää vaikka puhuminen vielä menisi. Tai jatkakaa elämää toisaalla, aluksi yksin, itseään ja itsetuntoaan kooten ja löytäkää se ihminen jonka kanssa sujuu.

Hyvää kesää tytöt ;-)

nyt selvis syy tahan mun kriisiin..meil oli vuokralainen joka ei tienny meista.ma en siita valittany,mut gf oli siit aika stressaantunu (oli aikamoinen nuija se vuokralainen)

pistettiin se ulos reilu 3vkoo sitte,ja kaikki on muuttunu ennalleen!!!

happy happy happy

Onneks olkoon hanna!

Alkoi mennä muutenkin huonosti eikä pelkästään seksin takia niinpä meillä oli tosi keskustelun paikka. Ollaan puhuttu seksistä ja muistakin asioista perin pohjin ja nyt tuntuu aika hyvältä.
Tiedän ettei kaikki korjaannu yhdessä yössä,mutta fiilikset on aika hyvät. Ekaa kertaa on pystytty puhumaan todella kunnolla ja perin pohjin. Suhtaudun tulevaisuuten tosi positiivisesti.
P.S Seksiäkin on tullut harrastettua ihan mukavasti!!!

Ihanaa kun on rakastunut ja seksi sujuu, kumpikin haluaa lähe´s yhtä paljon ja yhtä kiihkeesti vieläkin muutaman vuoden seurustelun jälkeenkin, me ollaan ratkaistu "ongelma" niin että pyritään järjestää mahdollisimman paljon yhteistä aikaa vain ja ainoastaan meille , joilloin hellitään toisiamme läheisyydellä, hellyydellä, ruualla jne.

Voikohan minkä verran olla syitä bi seksuaalisuudella siihen ettei seksi kiinnosta?

Itse olen bi seksuaali ja elän parhaillaan naisen kanssa. Kumppanini on aivan ihana, mutta seksipuoli tökkii. Ja tökkiminen on lähinnä siitä johtuvaa etten ole kauhean kiinnostunut harrastamaan sekstausta. Alussa kaikki meni ihan hyvin, mutta ajan kanssa olemme ajautuneet vähä seksisempään linjaan.

Olen kovasti pohtinut mikä on, kun kumppani on ihana ja seksi hyvää silloin kun sitä harrastamme. Mutta kun ei tahdo syttyä millään. Olenkin vähän tullut siihen tulokseen, etten ole tarpeeksi bi. Miehet saa minut syttymään seksuaalisesti enemmän. Onko kukaan muu pähkäillyt samoja asioita koskaan? Mitä mieltä olette tästä mielipiteestä?

onnea geeb.=)

omasta olen lepakko ja aiemmin minulla ei ollut kokemusta monelta vuodelta mitään seksistä.Ei naisten tai miesten, en koskaan edes kiihottunutkaan miehistä kunnolla.ja kylmäksi jäi miehetkin..kokonaan.ei ollut asiaa minuun.
Kun tapasin ensimmäisen n.kumppanini tajusin mitä on seksi parhaimmillaan, samaa ja omaa ja meitä.. eikä se silloin laimentunut kuukausien myötä.Tuli ero
Nyt vain naisten kanssa, ja ei ole kyllä ole helppoa aloittaa seksiselämää uudelleen, uusi kumppani ja niin, en kiihottunut koskaan nopeasti, kumppani oli aina nopeampi. Että nyt sitten uuteen kamarielämään, ei voi muuta kuin yrittää parhaansa ;) toivottavasti onnistuu minulla, pelot on aika suuret koska ei paljon kokemusta.

"Päätä särkee, tää on vaan väliaikaista, väsyttää, menkat..". ihan mikä vaan syy... Ja vaikka yrittäisi puhua, selvittää, tehdä kompromisseja, pitää hyvänä, jopa luvata, ettei puhu aiheesta viikkoon, ettei ahdista - aina tulee vain tappelu, ja aina kuulee olevansa se kusipääpainostaja... Tuttua.

Pahinta siinä on varmaan se, että kun pitkään elää suhteessa (vuosia), jossa tulee torjutuks aina uudestaan ja uudestaan, se vie itsetunnon.

Asiaa ei auta se, että on edelleen monen vuoden jälkeen rakastunut ja siippa on kaikki kaikessa. Tämä johtaa siihen, että on mahdotonta edes ajatella jatkavansa toiseen suuntaan, niin paljon kuin kärsiikin seksittömyydestä ja myös läheisyydestä ja ylipäänsä kaikesta, mikä parisuhteen ystävyydestä erottaa. Ja tärkeimpänä: mitä aiheuttaa jatkuva torjuminen ja omanarvontunnon katoaminen.

Ja sitten kun viimeinkin etenee pois suhteesta, käy säkä ja löytää toisenlaisen, enemmän samanlaisen ihmisen kuin itse on, ajattelee, että ah! olen niin onnellinen... niin kappas vaan, kun ei asiat vielä sittenkään suju mutkattomasti. Itsetunto voi mennä jopa niin alas, että on aluksi vaikea näyttäytyä alasti, olla oma itsensä, myöskin nauttia... ettei tekisi mitään väärin, ettei toinen pettyisi ja sen takia kiinnostus seksiin lopahtaisi.

Kestää siis aikansa päästä niistä blokeista eteenpäin, joita on kasannut ympärille ja sisäänsä. Vieläkin, vaikka olen jo pitkään ollut hyvässä suhteessa, eikä periaatteessa mitään ongelmia ole seksinkään suhteen, olen vainoharhainen ja epäilen, että kyllähän se pian jo seksikin hiipuu. En uskalla edelleenkään tehdä juuri alotetta - pelkään torjumista, ja loputonta pihtaamisen kostonkierrettä, johon aiemmassa suhteessa ajauduin.

Seksistä tulee helposti ongelma, jos sitä on liian vähän (varmaan myös, jos sitä vaaditaan liian paljon). Itse olen (ja tiedän etten ole ainoa) vielä niinkin naurettava, että jollakin tavalla mittaan suhteen hyvyyttä seksimittarilla. Että kertoisko joku, mistä tämä lähtee? Vai onko se vain keskimääräisiä x kertaa/vko -tilastojen syytä?

Minun on mahdoton sanoa ei seksille vanhan suhteeni takia. Ja toisaalta, vaikka aina ei ihan huvittaisikaan, niin suhteen pitää olla kompromisseihin perustuvaa... harvoin oikeasti on tilanne, ettei VOI harrastaa seksiä, usein kyse on siitä, että viitsii tehdä vähän töitä ja yrittää.

Elikäs ongelmaan, josta tällä listalla on ollut puhetta, en ole löytänyt ratkaisua. Ihmiset vain ovat erilaisia. Mutta koska itse kärsin niin henkisesti ja fyysisetikin seksin puutteesta, on myötätuntoni niiden puolella, jotka siinä tilanteessa ovat. Seksintarpeen suhteen ihmiset ovat erilaisia, ja on hyvä tietää, että harvoin myös muuttuvat siinä suhteessa.

Mä oon ainakin tosi kiukkunen ja vittumainen ihan noin niinku yleisellä tasolla elämässäni kun en saa, jouluna ja juhannuksenakin ois jo luksusta tässä suhteessa. Mutta kun rakastaa eikä osaa ilmankaan toista olla niin mitäs teet :(

Joskus porno/eroottinen kirjallisuus voi auttaa haluttomuuteen, jos vain löytää sellaista, mistä tykkää. Netissä esim:http://www.darkplay.net , joka on saitin esiintyjien omistuksessa (eli kaikki raha saitilta menee suoraan niille, ja kaikki on tosiaan vapaaehtoista--niillä on jopa "outtakes", eli kuvaukset siitä, miten videon tekeminen meni pieleen), taihttp://www.onourbacksmag.com

Toinen mahdollisuus on uuden seksilelun/välineen/asun ostaminen. Mitä tahansa mitä tuo seksiin jotain uutta ideaa. Esim: erinomainen kirja--The Guide to Getting it On, ehdottaa aika laajasti mahdollisuuksia. Seksi on aikuisten leikkiä, ja joskus leikki käy tylsäksi kun se on aina samaa. Uusien asioiden kokeileminen voi antaa uuden kipinän. Pitää vietellä, eikä painostaa. Voi viedä parnterinsa "sokkotreffeille" ja illan lopuksi päätyä hotellihuoneeseen yöksi, tai jopa omassa asunnossa johonkin muuhun huoneeseen kun tuttu makuuhuone, joka on ehkä järjestetty erilaiseksi (patja lattialle, kynttilät, ym.)

En tarkoita, ettei kukaan tällä listalla ole jo kokeillut näitä asioita, tai että ne aina toimii, tai että partneri lämpenee varmasti tämmöiseen, mutta ajattelin mainita kuitenkin.

Ja minun mielestä jos elää suhteessa mistä saa enemmän huonoja fiiliksiä kun hyviä, (ja asiasta on yritetty keskustella) niin yksin oleminen on ihan terve vaihtoehto.

Mä uskon siihen että jotkut naiset, heterot ja lesbot, on fyysisesti laiskoja. Toiset taas on tottuneempia kipuun ja fyysiseen epämukavuuteen.

Monet hienot asiat elämässä vaatii jonkin sortin epämukavuutta, kuten hengästymistä, hikoilua tai lihasten rasittamista. Ja jotkut ihmiset ei vaan saa tästä kiinni. Pojille vittuillaan niin ankarasti puutteellisesta suorituskyvystä että niistä melkein kaikki joutuu kehittämään jonkinlaisen suhteen urheiluun, kantamaan taakkoja nurisematta jne. Se on ikäänkuin miehen osa. Ja jotkut lesbotkin ottaa kyseisen osan kantaakseen ihan vapaaehtoisesti. Se on hienoa, mutta kannattaa vähän vahtia ettei ajaudu seksi- tai kauppajuhdaksi. Ellei halua nimenomaan juuri sitä.

Haluaisin uskoa että lahnakin voi päästä seksin harrastamisen makuun. Ihan sama juttu ku salille lähtiessä: aina ei jaksais, mutta kun pääsee alkuun ja endorfiinit astuu kehiin ei kadu hetkeäkään. Toisaalta - eivät kaikki pidä urheilusta, eivätkä halua oppia pitämään. Seksi on vähän samantyyppinen harrastus kuin urheilu, se vaatii aikaa, motivaatiota ja mielikuvia. Sekä tuon kullanarvoisen kyvyn sietää hetkellistä fyysistä epämukavuutta.

Tässä taas yksi, joka kärsii suhteen seksittömyydestä. On ylipäätään ollut helpottavaa lukea teidän muiden kirjoittamia kommentteja parisuhteista, joissa osapuolten seksihalut eivät ole tasapainossa.

Olemme naisystäväni kanssa seurustelleet viisi vuotta. Alussa myös hän oli aktiivinen ja seksiä harrastettiin parikin kertaa päivässä. Tuo nyt tietenkin liittyy suhteen alkuhuumaan, enkä missään tapauksessa mitään vastaavaa nykyisin odotakaan. Suhteemme on kaikipuolin hyvä, luottamusta, rakkautta ja välittämistä on molemmin puolin, mutta seksiä harrastamme vain hänen pyytäessään, tietyn viikonpäivän aamuna keskinmäärin kerran kuussa. Itselleni tulee useinkin spontaaneja tilanteita, jolloin haluaisin rakastella. Kun vielä jaksoin tilanteissa sanallisesti tai fyysisesti vihjailla jotain seksin harrastamisesta, hän koki asian painostamisena. Ja kuten joku jo aikaisemmin mainitsi, että sillion kun toinen haluaa (eli se yksi aamu kuukaudessa) ei varaa kieltäytymiseen ole, ettei seuraava "mahdollisuus" siirtyisin taas hamaan tulevaisuuteen.

Onkohan olemassa naispariskuntaa, jotka vielä vuosienkin yhdessä olon jälkeen olisivat seksihalujensa osalta edes jotakuinkin samalla tasolla?

Olen ollut hiukan vajaa kolme vuotta "tyttöystäväni" kanssa. Siksi suluissa, että hän ei täysin oma, vaan naimisissa miehen kanssa. Kulissiavioliitto ja mies tietää suhteemme. Onneksi ei ole lapsia heillä, se tekee asian helpommaksi. Rakastan häntä ja tiedän että hänkin minua. Noin kaksi vuotta sitten sen tajusin, etten pelkän seksin takia ole hänen kanssaan. Tapaamme pari kertaa viikossa (vähintään), hän on luonani öitä ja minä heillä miehen ollessa matkoilla, joita on usein. Tai sitten vietämme vain muutamia tunteja yhdessä. Meillä on aivan taivaallista seksiä. Ja kun olen täällä lukenut näitä elävän elämän kertomuksia, niin pikkuhiljaa olen alkanut miettimään, että olenko siis onnekas? Vaikka olen surullinen etten saa tämän naisen kanssa viettää kaiket yöt, niin meillä on todella läheinen suhde. Puhumme kaikesta maan ja taivaan väliltä. Ja yöt jotka vietämme yhdessä. En uskoisi jos en itse sitä olisi kokenut. Tuskin tulee edelleenkään nukuttua montaa tuntia pitempään. Ja kun nukutaan, niin aivan kiinni toisissamme. Ja vieläkin joka aamu tulee viesti; huomenta rakas....ja iltaisin kauniita unia. Menisikö kaikki tämä ihanuus, jos muuttaisimme yhteen? Siitä on ollut viime aikona puhetta. Onko tämä siksi näin ihanaa, kun suhde on kuitenkin iso salaisuus, vaikka monet tietävätkin? Kielletty hedelmä....
Mikä siinä on, että alkuhuuman jälkeen seksiä ei tee mieli? Itseni on tätä vaikea kuvitella. Koska minä haluan seksuaalisesti tyydyttää ja haluan myös itse saada sitä. En voisi kuvitella elämää ilman sitä. Mutta tulevaisuutta ei voi ennustaa. Voi vain toivoa, ettei näin käy!!!

Musta yhteen muuttaminen on yksi asia, mikä on latistanut seksielämää. Kun asuu erillään tulee kaivattua toista ja sitä läheisyyttä. Mutta kun toinen on koko ajan siinä vierellä, niin se on niin itsestäänselvää, ei tule kaivattua. Vaikka yhdessä asumisessa on paljon hyviä puolia, niin kai se vaan on niin, että useimmilla arkiset asiat pukkaa päälle, eikä sitten oikein jaksa aina panostaa seksiin. Oman kokemukseni mukaan keskustelu ja aktiivinen yrittäminen kannattaa (vaikkei sitä toista aluksi yhtään huvittaisi), sillä monasti tosiaan, kun ne endorfiinit lähtee liikkeellee, niin koko tilanteeseen tulee uutta potkua. Mutta, jos/kun seksiä ei ole suhteessa ja jos puoliskoilla on kovin erilainen tarve, niin minusta kyllä kannattaa keskustella suhteen ulkopuolisen seksin sallimisesta. Ainakin itse kokisin se oikeudenmukaisena sitä kohtaan, joka haluaisi aktiivisempaa seksielämää ja toisaalta, jos olisin se, joka ei seksiä kaipaa, niin silloinhan se veisi minulta niitä suorituspaineita pois. Ja jos suhde menee sellaiseksi, että toisen tarvitsee aina olla se aloitteellinen ja tulla vielä usein torjutuksi, niin kyllä se oman kokemuksen mukaan ajan myötä syö itsetuntoa.

Musta ainakin suhteen ulkopuolinen seksi tuntuisi oudolta koska seksiin liittyy mun mielestä rakkauskin. En vois henkilökohtaisesti harrastaa seksiä ulkopuolisen kanssa, jos elän suhteessa.
Onneksi me ollaan tyttöystävän kanssa saatu puhumalla asiat vähän parempaan suuntaan.

tuon tyttöystävän kirjoitus-

Kuulosti niin samanlaiselta elämältä kuin itsekin joskus elin, ja ajatkin täsmää, aloituksen suhteen. Ei tarvitse muuta sanoa kuin että kyllä kietoutuneena toisiinsa on ihaninta nukkua ja ne huomenet...ja seksistä, parani vaan.

Elimme myös osittain etäsuhteessa ja vähän aikaa yhdessä asuimmekin ja tunteet meillä, vain meillä kasvoivat sen myötä mitä enemmin oltiin yhdessä..hmmm..=)

meillä kuten kaikilla on joskus ongelmia ja ne aiheutuivat alkoholista, jonka olevan se juuri ongelma ja tietysti koska olin vasta tajunnut olevani lesbo, siitä johtuvat ongelmat. jotka kasaantuivat myöhäisherännäisyyteen ja vihamielisyyteen meitä kohtaan.

Mutta silti...rakkaus on suurinta mitä elämä voi tarjota....tekisin kaiken samoin ja vain vain lopun toisin... pyytäisin häntä naisekseni virallistamalla suhteen...välittämästä kenestäkään muista kuin meistä.

t. syksyn tyhjät lehdet..vuosien takaa.

Löysin nämä sivut tänään ja luin aika järkyttyneenäkin tätä aihetta.

Olin vuosikausia yhdessä naiseni kanssa, erosimme 8 kk sitten. Yksi isoimmista syistä eroomme oli seksin loppuminen, muutuimme lähinnä kämppiksiksi sen suhteen.

Turhauduin seksiimme totaalisesti, koin että olin itse aika kekseliäs ja USKALSIN tyydyttää naisystäväni myös kokeilemalla eri juttuja kuten asentoja, apuvälineitä ja esim. myös anusta samaan aikaan hyväilemällä. Pieniä asioita mutta silti. Kun rakastelimme annoin rakkauteni häntä kohtaan virrata teoissani ja kosketuksessani.

Tyttöystäväni ei juurikaan "tarjonnut" minulle mitään muuta kuin sormetusta tai mekaaniselta tuntuvaa nuolemista. Rakastelu muuttui seksiksi ja se kävi aikaa myöden tylsäksi enkä enää pystynytkään saamaan orgasmia lainkaan. Lisäksi tuntui, että kun gf:ni teki minulle jotain hän oli jotenkin poissa tai kosketti minua kuin "vierasta sikaa" eli tunteettomasti.

Puhuin asiasta loputtomasti. Syyksi hän sanoi ettei osaa!!! Miten vihasinkaan häntä tuolloin! Miten se voi olla mahdollista, ettei muka osaa koskettaa rakastamaansa naista??? Menee totaalisesti fiilikset kun joutui joka kerta neuvomaan ja ohjailemaan toista kuin vähäjärkistä. (anteeksi). Eikä rakastelu sitä paitsi ole (tai ainakaan pitäisi olla) mikään tekninen suoritus, jossa kohtaa A painamalla tapahtuu B.

Rakastan häntä vieläkin mutta jätin hänet. Päättelin sen lopulta niin että mitä järkeä olla yhdessä kuin sisarukset :(

Hän odottaa tälläkin hetkellä, että palaamme yhteen ja ettei voi ketään muuta naista ajatellakaan kuin minua.

Pitäisikö siis palata yhteen ja unohta se ettei seksielämämme toimi lainkaan? Voinhan kait sitä ilmankin olla edelleen, kun emme rakastelleet noin vuoteen ennen kuin erosimme. Rakastan häntä.

APUA!

Sekaisin: jos suhde on kuin sisarusten välinen, en näe siinä mitään järkeä palata yhteen. (huom: en tietenkään tiedä sinusta tai tilanteestasi sen enempää kuin mitä olet itse kertonut, mutta olen kuullut tämän tapaisia tarinoita niin useita, että ne alkaa masentaa.)

Suurin ero parisuhteen ja läheisen ystävyyden/perhesiteen välillä on nimenomaan seksi, ja nimenomaan se päätös, että harrastetaan seksiä vain sen ihmisen kanssa, jonka kanssa on siinä parisuhteessa.

Eli voit rakastaa häntä maailman loppuun asti, mutta mielestäni kuulostaa aika epäreilulta, että hän tavallaan pakottaisi sinut selibaattiin olemalla hänen kanssa parisuhteessa. Voithan muutenkin olla tärkeä osa hänen elämänsä, ilman että joudut heittämään omat tarpeet ikkunasta ulos. Luulen, että jos uhraudut takaisin tuollaiseen suhteeseen, jäisit pidemmän ajan kuluttua vain katkeraksi.

Jos hän väittää ettei osaa, kyllä kirjoja ja muitakin tiedonlähteitä löytyy. Kyse on halusta--välittääkö hän siitä, mistä sinä pidät? Jos tykkäisit omenapiirakasta, ja se olisi sulle todella tärkeää ja tekisi sut todella onneliseksi, jaksaisiko hän lukea pari keittokirjaa läpi ja yrittää, vaikkei olisi koskaan laittanut mitään ruokaa? Tässä tapauksessa kuulostaa siltä, että hän on periatteessa vaatimassa, että älä ikinä syö kenenkään muun tekemää omenapiirakkaa, vaikken itsekkään aio sitä sinulle koskaan tehdä, koska en osaa/jaksa/viitsi. Höh.

Tai ehkä hän vain pitää seksistä passiivisena osapuolena, eli butch/femme tai top/bottom tilanteessa, kun taas sinä olet enemmän "switch"? Ehkä kompromissi löytyy rakkauden nimessä? Mutta jos tilanne ei muutu, ei saa tuntea häpeää siitä, että parisuhde ei toimi koska seksi ei toimi.

itsellekin tämän palstan sisältö on ollut avartava kokemus minulle, ja olen tajunnut että meitä todellakin on moneksi, siitä mistä tykkäämme ja mitä haluamme itsllellemme ja toiselle.

Jaa, a olen aina kuvitellut että olen jotenkin seksin suhteen pidättäytyväinen, mutta kyllä toisaalta tajunnut että ei ihan niinkään ole. Joskus tykkää vaan enempi ja joskus vähempi.Mutta seksi ja hellyys on tärkeää sen tiedän.Semmosta.

Sekaisin: jos itse olisin kerran jo repäissyt itseni seksittömyyden takia epätyydyttävästä suhteesta pois, niin varmaan en siihen enää takaisin menisi. Toipuminen suhteesta, jossa on ollut rakkautta, vie varmasti aikansa, eikä rakkauden tarvitse kokonaan hiipua, ystävyydessäkin on rakkautta.

Myös minulla on kokemusta siitä, miltä tuntuu olla haluava osapuoli naissuhteessa. Aluksi jaksoin vaatia seksiä, mutta vähitellen olen alkanut tuntea syyllisyyttä haluamisesta. Olen kaikin voimin kuolettanut halujani enkä enää edes nauti seksistä silloin harvoin kun sitä on.

Olen aina seurustellut naisten kanssa, joille seksi ei ole ollut yhtä tärkeää kuin minulle. Halukkaampien naisten kanssa ei ole synkannut henkisellä tasolla. Täydellistä parisuhdetta ei ole olemassakaan, mutta olen silti kyllästynyt pihtailuun ja siihen, että joudun tappamaan omia halujani.

On ollut helpottavaa lukea muiden mietteitä tästä aiheesta. Olen sanonut tyttöystävälleni, että mikäli meille tulee ero, en enää koskaan halua seurustella naisten kanssa. Naissuhteet ovat työntäneet minua kohti heteroelämää.

Olis mielenkiintoista lukea myös niiden vähemmän halukkaiden kirjoituksia.. Itellä oli vuosia sitten sellanen tilanne, että oltiin oltu jo useampi vuosi yhdessä ja tyttöystävä halusi seksiä enemmän kuin minä. Ja mua ärsytti jo täällä aiemminkin mainittu "itsensä tyrkyttäminen" se todella tappoi vähäisetkin halut. Henkisesti tämän tyttöystävän kanssa meni todella hyvin ja olemme edelleen hyvät ystävät. Mutta....Sitä edellisissä suheteissa ja sen jälkeen, ei ole koskaan ollut niin voimakasta eroa minun ja kulloisenkin tyttiksen kanssa seksihaluissa. Olen miettinyt tätä asiaa todella paljon, että mikä oli vikana. Mitään varsinaista ratkaisua en ole keksinyt, mutta esim. minä kiihotun enemmän siitä kun saan itse olla aloitteentekijä ja vietellä toisen. Aikanaan minulla oli tyttöystävä, jonka kanssa minä vonkasin seksiä ja hän pihtasi, se teki minut vieläkin halukkaammaksi.. Jonkinlainen perversio kai tämäkin...Toisaalta parasta seksiä on ollut niiden kanssa, joiden kanssa olen ollut joko toinen nainen tai suhde on muuten ollut jollain tapaa epävarmalla pohjalla.Ehkä turvallisuus ja varmuus tappaa mielenkiinnon seksistä? Tosin en harrasta yhden yön suhteita ollenkaan, koska en osaa harrastaa seksiä ihan tuntemattoman kanssa. Hmm. tätä kirjoittaessani alan tuntea itseni melko sekopäiseksi;)

Kylläpä on ollut ahdistavaa lukea näitä viestejä. Itse olen se "pihtari", haluton osapuoli. En muista milloin me tyttöystäväni kanssa viimeksi harrastimme seksiä. Se ahdistaa, masentaa ja pelottaa. Tyttöystäväni on kai jo tyytynyt osaansa, kun ei enää jankuta asiasta. Mutta tiedän kyllä, että tämä seksittömyys on hänelle yhtä tuskaa. Rakastamme toisiamme, emmekä halua erota. Hellyyttä kyllä riittää, mutta eihän se riitä.
Pelkään, että jos en saa halujani takaisin, menetän hänet. Minä en tiedä mitä tehdä. En halua menettää häntä, mutta en halua satuttaakaan häntä. Olisi ihanaa haluta, kyetä koskettamaan.
En tiedä kuinka saan itseni haluamaan ja uskaltamaan. Silloin todella harvoin kun haluttaisi, en vain kykene. Menen jotenkin lukkoon, paniikkiin. Kumpa tuntisin sellaista halua ja vapautta kuin joskus suhteen alussa. Kaikki tapahtuisi kuin luonnostaan. Nyt vain pelottaa. Tuntuu etten enää osaa enkä kykene tekemään mitään. Tunnen itseni ihan turhaksi.

Eikö kenenkään mielestä avoin suhde voisi olla hyvä ratkaisu suhteen seksittömyyteen (tai noin niinkuin yleensäkin) lesbosuhteissakin? Toista ihmistä ei yksinkertaisesti voi omistaa, ei edes seksuaalisesti. Olen vähän kateellinen monille homomiehille ja -suhteille, joille suhteen ulkopuolinen seksi ei ole ongelma ja parisuhde on silti saattanut kestää pitkään. Kai nyt useammalla naisellakin on seksuaalista halua, joka on täysin riippumatonta parisuhteesta ja johon ei liity rakastumista tms. vakavampaa. En ole kumppanistani mustasukkainen, jos hän lähtee ulos ystäviensä kanssa ja keskustelee heidän kanssaan syntyjä syviä, joten miksi se olisi niin hirveää, jos hänellä olisi joskus yhden yön suhteita? En tosin ole ollut tällaisessa tilanteessa käytännössä, joten en voi tietää, minkälaiset mustasukkaisuus ym. tunteet iskisivät tosipaikan tullen päälle. Olenpahan vaan miettinyt, että miksi se seksi parisuhteessa on niin pyhä asia lesbosuhteissakin.

Kun luin noita kirjoituksia mieleeni tuli seuraavaa. Saattaa olla hyvin mahdollista, että turvallisuus todellakin tappaa haluja. Olen myös itse kokenut suurinta intohimoa sellaisissa suhteissa, joiden olen tietänyt olevan vain tässä ja nyt. Siinä on oma jännityksensä. Ajattelen myös niin, että jokaisessa parisuhteessa on omat käytäntönsä. On aivan normaalia, jos jossain parisuhteessa ei harrasteta ollenkaan seksiä. Seksittömyyttä ei tulisi pitää itsessään ongelmana. Ongelmaksi muodostuu kuitenkin se, että toinen haluaa harrastaa seksiä toisen kanssa, ja toinen taas ei. Tai halutaan eri aikana ja eri mittakaavassa. Pahimmassa tapauksessa enemmän seksiä haluava voi lähteä toiseen suhteeseen. Onko se niin, että jos _oikeasti_ rakastaa, ei petä? Vai jos _oikeasti_ rakastaa, ei vaan kerro pettämisestä rakastetulleen, koska ei halua vahingoittaa tätä? Olen myös miettinyt, onko se ollenkaan rakkautta, jos ei ole seksiä. Ehkä sisarellista, hoivaavaa rakkautta, mutta entä eroottista?

Yleensä olen ollut se halukkaampi puolisko suhteessa, mutta nyt ovat
himot hävinneet.
On tullut lukko suhteeseen.
Rupeaa ahdistamaan pelkkä ajatuskin puolison kanssa rakastelemisesta.
Mullakin on tullut kypsyminen neuvomiseen.Sanot sata kertaa saman asian eikä mene perille.
Ja jos nyt jotain sanookin parikertaa, niin kumppani suuttuu ja se sitten loppuu siihen.
Ja jos erehtyy ääntä pitämään, heti muutetaan taktiikkaa.
Kumppanille riittää 1-2 isoo ja mä rupen olemaan sekopäinen siinä kohtaa ja kuis ollaakaan joskus se lysti sitten loppuukin siihen.
Menee sitten semmonen 2-4 tuntia kun saa nukuttua.
Jotenkin tullut semmoinen meininki, ettei ajattele mitään rakasteluun liittyvää ja ei kauheesti viitsi kiehnätä, ettei tuliskaan mieleen.
Parempi kun nukkuu vaan, niin jaksaa töissäkin olla.
Oikeesti, jos joskus vielä nyrjähtää, niin on se ollut hauskaa.
Mutta noi tylsät jutut pyörii mielessä, heti kun ajattellee, että mitäs jos tänään.

Apua. Olen ollut tietoinen seksuaalisesta suuntautumisestani vain suhteellisen lyhyen aikaa, mutta nämä kirjoitukset kyllä tekivät aika karmivan olon. Olen seksuaalisesti hyvin aktiivinen ihminen. Mielestäni on jotenkin outoa, jos toisen kanssa vaan nukutaan, eikä edes vähän kiehnätä. Minusta erotiikka on Suuri osa parisuhdetta.

Olen seurustellut naisen kanssa, ja alussa seksi oli taivaallista. Sitä ei voi sanoin kuvailla, mutta jotain uskomatonta se oli. Sitten alkoivat vaikeudet, kaikki muuttui. Välillä hän halusi mielettömästi, sitten saattoi mennä viikko-pari ilman mitään(ja minä olin jo siitä raunio!). Lopulta erosimme ihan muista syistä. Tiedän että naisille seksi ei ole välttämättä niin tärkeää kuin miehille, ts. libidot ovat erilaiset, ja siinä vaiheessa minua alkoi pelottaa. Minä haluan naisen, mutta en suhdetta, jossa seksiä saa liian vähän! (1-2 kertaa kuukaudessa?) Mitä jos rakastun naiseen joka on hyvin epäseksuaalinen? Mistä sen voi tietää, kun alussa useimmat kuitenkin ovat halukkaita?

Tein päätöksen, että en lue tällaisia kirjoituksia. Ahdistun vain näistä ja menetän toivoni että milloinkaan löydän sopivan naisen. Ja yllätys yllätys, täällähän minä taas olen! Kyllä nämä aiheet vaan kiinnostavat, ja pakkohan sitä on tulla katsomaan mitä kokeneet konkarit kirjoittelevat.

Nyt, unisilla pikku aivoillani, keksin kuitenkin tavan millä voin kiertää ahdistukseni: Se tosiasia, että täällä on näin paljon tyytymättömiä naisia, kertoo vain siitä, että meitä on. Meitä oikeasti on! Jopa Minä voin löytää sellaisen naisen, jonka kanssa voin olla onnellinen, eikä sen takia tarvitse yöuniaan menettää.

Teille kaikille epätyydyttävässä ihmissuhteessa eläville toivotan oikein hyvää talvea, ja paljon lämpöä ja lähisyyttä (ja niin, sitä seksiä!) Ja jos tuntuu etteivät asiat muutu, toivoisin teidän itsenne takia että saatte rohkeutta etsiä sellaisen ihmissuhteen, jossa voitte olla kokonaisia, seksuaalisia olentoja!

:)

Ei tästä keskustelusta nyt ihan hätääntyä kannata! Kyllä kai suurin osa naisistakin on jotensakin seksuaalisesti aktiivisia, toiset vähän vähemmän ja toiset vähän enemmän, suurin osa varmaan siltä väliltä.

tyhjyys: Luulisi, että jos suhteen alussa seksi sujui, eikä ole muita tekijöitä (työstressi, muu kiire, väsymys, sairaus. tai muuten vaan masennus tai huono olo--minä en ainakaan silloin jaksa) niin ehkä voisi yrittää muistaa, mitä sai silloin alussa sen kipinän aikaan, ja olisko se edelleen jossain löydettävissä? Ehkä elämä on muuten vaan rutinoitunut niin, että seksille ei löydy tarvittavaa aikaa ja rauhaa? Huolestuttavaa on kuulla että et "kykene"--tärkeintä on, että ilmapiiri on hyväksyvä ja avoin ja iman paineita--ehkä voisit aloittaa jostain aivan pienestä, kun sentään hellyyttä on? Sitten voi mennä seuraavan kerran taas vähän pidemmälle, jos siitä tuntuu. Liian kovat odotukset saattavat myös pilata illan, jos pelkää ettei kykene samanlaiseen kiihkoon kun joskus alussa, mutta entäs sitten? Saattaa olla, että jos vain pääsee alkuun, voi yllättää itseäänkin. Tai ettei se olekaan samanlaista, mutta ihanaa aivan eri tavalla. Ehkä alussa kaikki tapahtui luonnostaan, koska ei tiennyt, mitä odottaa, tai mitä toinen odottaa.

lal: On hyvin seksuaalisesti aktiivisia naisia, kuten miehiäkin. On myös naisia (ja miehiäkin, vaikka yhteiskunta tekee niille sen myöntamisen hyvin vaikeaksi) jolle seksi ei ole yhtä tärkeää. Ja se voi muuttua vaikka kuinka koko elämän aikana. Ei haluttomuus löydy pelkästään lesbo tai bi piireissä naisten kesken, vaan ihan ihmisten kesken. (queer-naiset ehkä tuntevat vain erillaista syyllisyyttä siitä asiasta kun se ilmenee, koska se herättää pelkoja "ettei pärjääkään".) Eikä se päältä päin näy.
On tarpeeksi vaikeaa löytää ihan vaan jonkun itselleen sopivan ihmisen--ei sitä seksi puolta kannata heti alusta jo tarkkailla--sen huomaa vasta myöhemmin, jos seksi ei ole sen uuden kanssa "yhteensopivaa". Mutta yhtä hyvin ongelma voi tulla sen tavasta hoitaa asuntoa verrattuna sinuun(supersiisti/luova kaaos), tai mistä vain--kaikki selviää vasta vähän ajan päästä.

Lopuksi: onhan myös usein totta, ettei eka kerta jonkun uuden kanssa välttämättä suju läheskään yhtä hyvin kun seksi parin vuoden päästä vakituisen kumppanin kanssa. Kun suorin reitti on jo tuttu, voi helpommin ja luontevammin kierellä tarkoituksenmukaisesti (ja tietenkin vaihteeksi) toista kautta ja taas löytää jotain uutta ja ihmeellistä...mellä kun on niin monipuoliset sukuelimet miehiin verrattuna. Älkää siis lannistuko, naiset! :D

Yks juttu vielä: KOMMUNIKOINTI este tuntuu usein olevan suurin este seksin suhteen, olisi se muu ongelma mitä tahansa. Mutta kun siitä tehdään niin tavattoman arka aihe, ja liitetään ihan joka suuntaan kaikkeen muuhun, niin että jos ei tule se voidaan tulkita ettei rakasta, tai jos antaa neuvoa tai pyytää erillaista tekniikkaa se tarkoittaa ettei se toinen osaa, vaikka asia ei todennäköisesti ole niin. Pitää varoa omia tyhmiä oletuksia.

Lal : ei sitä kirvestä kaivoon kannata heittää. Kyllä voi tuurilla löytää hurjan naisen.
Itelläkin oli semmonen, jotta vähintään kerran päivässä ja parhaimmillaan aamulla, ruokkiksella ja illalla. Ja seittemisen vuotta sitä autuutta kesti. Lucky me.
Ja kerettiin vielä harrastuksetkin ja duunitkin hoidella.
Tietysti äärilaidalta löytyy sitten naiset, jotka ei ole ikinä , mutta niistä sitten kärsivällisyydellä tulikin hurjia.
Sanoivat, että aikasemmankin elon edestä.
Varmin tapa saada mieleisensä suhde on pitää puoliso Supertyytyväisenä.Siinä nälkä kasvaa syödessä.
Nykyinen tilanne hieman outo. Mutta ehkä se tästä.

Mielenkiintoista keskustelua... ja valitettavasti niin tutunkuuloista. :-(

Itse olen ollut suhteessani se haluton osapuoli. Toisen haluihin vastaaminen ja ajatus siitä, että loukkaa, jos ei haluakaan, on saanut minut manageroimaan tunteitani ja psyykkaamaan itseäni haluihin... Joka kieltämättä tuntuu vievän kaikki fiilikset. Kavahdan sitä, että minun PITÄISI tuntea jollakin tavalla toisen vuoksi. Pitäisi, pitäisi, pitäisi... Se onkin varmin tapa tappaa kaikki erotiikka. Niin intiimissä asiassa kuin seksuaalinen halu ei voi mennä toisten asettamien odotuksien mukaisesti. Olen myöskin luopunut toivosta itseni psyykkaamisen suhteen erilaisilla eroottisilla välineillä ja viihdykkeillä. Jos se tietty tila ja vire korvien välistä puuttuu, niin se puuttuu. Seksistä ei saisi tulla velvollisuus. Ja sitten toisaalta joskus joku aivan pieni juttu saattaa saada sekopäiseksi halusta - odottamatta.

Helppo ei ole myöskään haluttoman osa. Vaikka haluttomana ehkä leimaantuukin helposti kylmäkiskoiseksi kusipääksi, joka torjuu ja petyttää kumppaniaan... Vastapuolen kärsimystä vähättelemättä itse toivoisin, että olisin se, joka SAISI haluta, saisi tuntea noita tunteita toista ihmistä kohtaan.

Toivoisin tilaa, jossa ei pitäisi yhtään mitään, mikä ei itsestä aidosti lähde.

Minäkin viimeisen puolen vuoden aikana olen hurjasti pohtinut ja kelannut samaisia asioita.
Olemme kolmatta vuotta yhdessä ihanaiseni kanssa..ja tuntuu ettei rakastelusta tule enää mitään, saati yhteiselämästäkään.
Kun tapasimme, naiseni oli neitsyt,kertomansa mukaan kaappilesbo, ja minulla taas heteromenneisyys ..piiritin häntä usean kuukauden, sitten aloimme tapailla pikkuhiljaa. Olin aktiivinen aloitteentekijä, hän tuli myötäillen perässäni..alkuun päästyämme seksi oli hyvää ja molempia tyydyttävää..tosin monesti vaivasin päätäni kullan passiivisuudella ja aprikoin, tokko hän sittenkään nauttii naisen kosketuksesta. Hän vetosi osaamattomuuteensa..kärsivällisinä jatkettiin harjoituksia --ja muukin elämä jatkui. Oli huippuhetkiä sängyn ulkopuolella, hauskaa yhdessäoloa, aktiviteettejä, muuta mukavaa..mutta kiihotus petipuuhissa loisti poissaolollaan. Ja sitten en minäkään enää saanut kicksejä..!
Vähitellen aloimme etääntyä toisistamme, riitojakin oli välillä tiuhaan tahtiin ja niistä kultani hermostui: "..ei saa riidellä,siinä voi sanoa jotain mikä särkee toisen,vahingossa pahoja asioita.." (minusta ne olivat vain sen kertomista,mikä pahoittaa mielen ja mitä voisi yrittää muuttaa jos pääsisi yhteisymmärrykseen)
Tein ajatustyötä, yritin ymmärtää itseäni, häntä, erilaisuuttamme..aloitimme kerta toisensa jälkeen puhtaalta pöydältä,kunnes..
..nyt minä en enää pysty yrittämäänkään. Aloitteellisuuteni on rajoittunut kyljen kääntämiseen..meilläei ole enää sitä henkistä läheisyyttä, jota kaipaan rakastelun pohjaksi. Naiselleni taas riittää mainiosti pelkkä kainalossa kiehnääminen ja silittely, että on joku, jonka vieressä voi yönsä nukkua.
Hän sanoo, ettei osaa puhua, tuoda itseään julki sanoin ja menee kuulemma heti lukkoon jos yritän avata solmua, aloittaa keskustelua ongelmastamme, esittää varovaisia kysymyksiä.. ja minun maailmani kutistuu kommunikaation puuttuessa..
En tunne enää rakastani, lienenkö koskaan tuntenutkaan..en tiedä mitä hän sisimmässään on. En uskalla luottaa häneen, pelkään avautua hänen kosketukselleen, vaikka sitä kipeästi kaipaankin.
En tiedä mitä teen..en pysty ymmärtämään voiko hän oikeasti olla noin erilainen, vai kätkeekö hän tarkoituksella itsensä ja ajatuksensa minulta..haluaisin rakastaa häntä sellaisena kuin hän on, mutta en kykene..pelkään etten merkitse hänelle mitään..ja murenen hiljaisuudessa palasiksi..

...MITÄ IHMETTÄ VOISIN TEHDÄ.....

sHdy, kuvailet aika vaikeaa tilannetta. Jos sinä vain etäännyt suhteesta siksi, ettei tyttöystäväsi osaa/halua keskustella, niin eihän teillä enää pian ole minkäänlaista suhdetta! Minä ainakin koettaisin kertoa puolisolle, että olen alkanut etääntyä suhteesta ja pelkään, että se vie minut pois tästä suhteesta. Voitteko ylipäätään puhua suhteestanne, koskeeko tyttöystävän puhumattomuus vain seksiä vai ylipäätään suhdettanne? Minulla itselläni ei ole mitään kovin pitkää historiaa parisuhteissa ja olen vielä äärimmäisen riitaa karttava, joten ainakin aluksi, minulle oli hirveän vaikeaa puhua suhteeseen liittyvistä asioista, mutta se auttaa kun kumppani jaksaa kysellä. Luuleltko, että tyttöystäväsi voisi vastata sinulle kysymyksiin tyyliin "mikä sinusta on suhteessamme hyvää/huonoa?", "onko jotain asioita, mitä minä teen, jotka ärsyttävät sinua?". Entä mahtaako tyttöystäväsi pelätä sinun menettämistä, jos hän kertoo/puhuu myös ikävistä asioista? Onko teillä taustalla esim. kovin erilaiset elämänkokemukset, ihmissuhdehistoriat?

Ei kai teillä ole muuta ulospääsyä asiasta, kuin että oikeasti voitte asioista puhua. Oman kokemukseni mukaan etääntyminen vaan voimistuu ja ruokkii suhteen huononemista. Voisithan kysyä myös, että voisiko puoliskosi ajatella käydä yksin tai yhdessä parisuhdeterapeutilla, ja sellaisellahan voit käydä ihan itsekin, joskus sellaisesta oi saada uusia näkökulmia, joiden avulla on taas helpompi lähestyä puolisoa.

Tiedätkö Selma, autoit oloani aika lailla :)
Olen toki yrittänyt ottaa asian puheeksi lukuisia kertoja (..niin lukuisia, että tunnen itseni kelvottomaksi kun avaan taas suuni -murullanihan ei itsellään ole mitään valittamista..) Hänen puhumattomuutensa koskee kaikkea mikä on tavan arkipuuhien ulkopuolella, ja on hän itsekin myöntänyt ettei ymmärrä syvällisiä. Niin ja todellakin -sun kirjoitukseen viitaten- olen saanut kullaltani kehotuksia kysellä, kysellä ja vielä kysellä asioista.. Jopa pakottaa puhumaan..?! Voiko se tosiaan olla niin vaikeaa..et usko, miten hankala on asettua hänen asemaansa, kun itseltäni virtaa puhetta ilman ponnisteluja ;)

Ja onhan meille kyllä erilaisuutta suotu, taustoja ja ihmissuhdehistoriikkia myöten... luonteeltaankin toinen on käytännön toimijä ja tekijä ja minä asioita vatkaava pohdiskelija.. sen olen huomannut ettei hän kovin helposti luota ihmisiin, ja luulen, etten hevillä kuule negatiivistä palautetta itsestäni / toimistani..mutta toisaalta olen usein pahoittanut mieleni "leikillään" ja vitsinä heitetyistä kommenteista, joita hän kyllä harrastaa. Auts, piikit voivat olla tosi teräviä ja saavat taas miettimään että "ei tuo musta oikeesti voi tykätä.."!

Elämäni toinen suhde tämä minullakin vasta on, koska yhden ihmisen kanssa toivoisin saavani hamaan harmaahapsisuuteen elellä.. enkä ihan helposti anna periksi. Ikävä vaan armaani kannalta että arvostan tuota haastelua ja elämisen analysointia liiaksi.. terapeutille ei yhdessä voida mennä koska tyttöystäväni on tiukasti kaapissa. Itse olen jutellut yleisellä tasolla ystäväpiiriin kuuluvan psykoterapeutin kanssa, mutta en saanut siitä kuin lisää huolta ja miettimistä :P

Etkö sinä sitten koe oloasi nurkkaan ahdistetuksi kun kumppani kyselee? Mikä sen puhumisen teki vaikeaksi sinun kohdallasi?

..mutta onhan nämä tunneasiat niin abstrakteja että voi se kyllä olla tukalaa löytää oikeita sanoja ellei ole tottunut setvimään mielenliikkeitään..koetapa siinä sitten koskettaa toista "lasiseinän läpi"..

Shdy ja muut, jotka haluatte "keskustella" parisuhteestanne puolisoidenne kanssa ja he eivät lämpeä idealle. Newsflash, kaikki ei jaksa jauhaa koko ajan jostain parisuhteesta. Jotku naiset on rasittavuuteen asti kiinnostuneita analysoimaan parisuhteen tilaa jatkuvasti. Pitäisi ekoilla treffeillä jo tietää mitä parisuhteelta haluaa ja vähintään Stalinistinen viisivuotissuunnitelma elämälle tulisi olla valmiina. Ja anna kun ei tee seksiä mieli, niin johan sitä täytyy terapiian lähteä, tai ainakin asiasta täytyy keskustella niin paljon, että ei vois vähempää seksi ainakaan pariin viikkoon kiinnostaa. Keskusteluintoiset kumppanit voisivat tyydyttää tätä intoaan kavereidensa kanssa, sillä puolisoa on turha repiä niihin terapiasessioihin, jos sitä ei vaan kiinnostaa jauhaa koko ajan tunteistaan. Onneksi olen itse löytänyt parisuhteen, jossa ei tarvi koko ajan käydä "keskusteluita" (pelkkä sana jo aiheuttaa vilunväreitä) suhteen tilasta ja jos ei paneta niin ei panna, mutta ei myöskään keskustella.

moi on sitä mieltä, ettei suhdetta voi koko ajan vatvoa. Olen kanssasi ihan samaa mieltä, jatkuva vatvominen on rasittavaa. Mutta joskus sille on kyllä ihan perusteita ja sen takana on jokin ongelma, ja se voi olla ihan vain sen toisen ongelma, mutta silloinkin voi olla tärkeää, että se toinen saa tietää, ettei toinen näe ko asiassa minkään sortin ongelmaa.

sHdy, en minä koe olevani nurkkaan ahdistettu, jos minulta kysytään asioista. Sanon kyllä, jos on tarvetta, että nyt en tähän osaa sanoa mitään, mutta mietin sitä ja kerron sitten. Joskus minun on vain juuri siinä tilanteessa vaikea sanoa mitään. Joskus se voi johtua siitä, että kumppani on paljon temperamenttisempi ja räiskähteleväisempi ja minä tällainen rauhallinen viilipytty, tuntuu joskus, että ei tuon kanssa voi just nyt puhua järkevästi... Minä kyllä pidän siitä, että kumppani puhuu minulle, vaikken heti osaisi reagoida, niin olen tarkka kuuntelija ja joskus kyselijäkin ja ajattelen asioita sitten omassa päässäni paljonkin. Keskimäärin kyllä pidän kovasti keskustelemisesta ja kaiken maailman asioiden analysoimisesta, mutta minulla ei vain ole kokemusta ajatusteni jakamisesta parisuhteessa, esim. omista tunteistani kertomisesta, sitä olen joutunut opetella ja se on varmasti tehnyt minulle hyvää. Toisaalta minulla on ollut tapana ajatella, että kun tarpeeksi asiaa omassa mielessäni kääntelen ja vääntelen ja hankin muualta tietoa, niin siinähän se vastaus sitten pian tulee. Mutta nyt olen oppinut, ettei parisuhteessa tämä aina onnistu, toisen ajatuksia ei voi loogisesti päättelemällä arvata (juu, on kestänyt vähän kauan tajuta tämä ;))

sHdy kirjoitit, että tyttöystäväsi on tiukasti kaapissa, onko hän sitten kuinka selvästi sinut itsensä kanssa? Mietin, että joskus voi olla niinkin, että on sitten vähän kaapissa sen seksinkin suhteen, ei oikein tiedä/uskalla sanoa (ehkä kuvitellakaan), mitä siltä haluaa, eikä oikein osaa siitä puhuakaan. Mutta yleensä kai on tuosta seksittömyydestä tosi vaikea keskustella, koska pelkää itse painostavansa toista ja toinen ehkä tuntee olevansa painostettu. Ehkä kuitenkin on tärkeää tehdä toiselle selväksi, onko itse valmis jatkamaan seksittömässä suhteessa. Itse pidän sitä aika vaikeana yhtälönä, silloin kun toiselle asia on samaa tekevä, mutta toiselle se on tärkeä läheisyyden muoto. Toiset ratkaisevat asian sallimalla parisuhteen ulkopuoliset suhteet, mutta varmaan aika moni pitää sitä monimutkaisena vaihtoehtona.

..hyvä oli tuokin moin pointti ;) -täyttä faktaa epäilemättä. ..mites noissa suhteissa ilmaistaan romanttista rakkautta.. ja tykkäämistä yleensä? Onko se juuri tuo kunnioittavan välimatkan pito..?

Selma,teillä vaikuttaa olevan aivan samantyyppisiä elementtejä kuin meillä, ja sinun kommenttisi passaisivat minun muruseni suuhun.. miten sinä sitten muilla alueilla koet tuon kumppanisi tempperamenttisuuden? Olisiko parempi pyrkiä "tasoittumaan"..? Miten sen tunteenpalon voisi valjastaa hyötykäyttöön? (..äh,jotain muuta ehdotusta sitten kuin lakanoidenväli ;)

Ja tuo hemskutin kaappi. Hyvin todennäköisesti seksipuoli on myös siellä oven takana,ylimmän hyllyn perällä... Rinnakkainen seksisuhde olisi tietysti molempien hyväksymänä loogisen järkevä ratkaisu, mutta en tosimielessä jaksa harkita vaikka puute monesti potuttaakin. Rakastelu ja fyysinen täyttymys on niin merkitseviä ja voimakkaita asioita, että ennen pitkää kiintyisin liikaa siihen fuckbuddyyn.. eeh,ei onnistu, liian hajottavaa elämää.

Näin on näkkärit. Ite tässä odottelen jännityksellä sitä vanhan piian elämää kun tuntuu että kaikki "havilliset" naiset on sitte ihan kuolleita sängyssä. Tai sit se seksi vaan kuolee ajan myötä. Surullista ettei turvallisuus ja villi paneskelu jotenki kuulu samaan pakettiin. Mutta ehkä osa siitä villistä menosta johtuu just siitä turvattomuudesta -> vaaran tunteesta?

Ei siinä musta mitään varsin suurta ongelmaa ole, jos toinen on suhteessa vähän temperamenttisempi ja toinen vähän rauhallisempi, siinähän on sellainen hyvä kauhun tasapaino... Ei mutta, musta on hyvä, että mua vähän väliä potkitaan takamukseen ja vaaditaan reagoimaan asioihin (ts. heräämään omista ajatuksistani ja hiljaisuudesta) ja sekin tekee hyvää, että itekin oppii, ainakin ihan vähän, ääneen vihaansa tai suruansa purkamaan. Puolisko taas sanoo, että on ihan hyvä, että toinen on sen verran rauhallinen, ettei lähde mukaan kaikkiin hänen hermostus- ja tuskastumispuuskiinsa, pikkujutuista ei silloin tule niin isoja ongelmia. Ajan myötä ne pahimmat särmät molemmista päistä hioutuu ilman, että kummankaan tarvitsee varsinaisesti perusluonteeltaan muuttua. Eikä temperamenttieroilla taas ole välttämättä minkään maailman yhteyttä siihen seksielämään. Vai sHdy, luuletko, että kumppanisi laskee sinun leiskuvampana henkilönä hoitavan aktiivisuuden ja aloitteellisuuden seksinkin suhteen?

Kauhun tasapaino... Joo, en tiiä, ehkä minä oon vaan niin pinnallinen tai kypsymätön tai jotain mut omat kokemukset on nää. Ihminen jonka kanssa tekis mieli perustaa perhe, ei sytytä sängyssä.

No, jos olisin brown eyed girl, niin satsaisin niihin riettaisiin naisiin; voihan se olla, että ne vähän ajan päästä osoittautuvatkin ihan kunnollisiksi perheihmisiksi... ;) Itse haen ensisijaisesti kumppania, jonka kanssa synkkaa jollakin tavalla, mieluiten useammalla tasolla. Ja kyllä mulla ihastuminen ja seksuaalinen kiinnostus kulkevat käsikädessä, jos ei, niin sitten on kyllä kyseessä ihan toisenlaiset ihmissuhteet. En tosiaankaan ensisijaisesti etsi perheenperustamiskaveria...tai jos hakisin, niin etsisin sitten homomiehen, jonka kanssa perustaa perhe ja sitten voisikin hyvällä omalla tunnolla olla liuta ah niin ihania rakastajattaria sen säädyllisen perheen rinnalla ;>

laidasta toiseen täällä kirjoituksia , kuten meitä ihmisiäkin. ;)

Heitetäänpäs yksi ajatus josko joku osais sanoa sanasensa, miksi vain yksi saa tuntemaan ja haluamaan seksi on sellaista kuin parhaimmillaaan voi olla (oman kokemuksen perusteella ei järin paljon) miten edes voisi haluta jotain muuta, ja tunne että kaikki loppuu alkuhuuman jäleen heti.

joku sanoikin haluta perheen tai ihanaisen sänkyynsä. miksi kumpaakin ei ole samassa paketissa!

En tiedä omaanko puutteellisen lukutaidon vai mitä, mutta en ymmärtänyt kipinän kirjoitusta. Puuttuiko siitä sanoja vai oliko kirjoitus muutenvain jotenkin omituisesti muotoiltu?

Eli siis, saisiko saman uudestaan kipinä ja ymmärrettävässä muodossa? :)

et omaa puutteellista lukutaitoa...mäkään en tajua, vaikka tavaan kuinka.. :). Yritätkö uudelleen Kipinä...

tässäpä tämä selvällä suomella ;)

Minulle on käynyt niin että se ketä eniten haluan ja saanutkin sytyttää vain ja ainoastaan, ei kukaan muu.

Olen koettanut seurustella muiden kanssa ja niin.. se.. loppuu alkuunsa.
Minusta tulee passiivinen, haluton , kuikkuinen, ärtyisä ja ja...;)

Täällä niin. Kylmenen hiljalleen, käyttäydyn väärin kiihkeällä hetkellä...Nauran, kun tuntuu niin hyvältä. Päästelen vääränlaisia ääniä. Vetäydyn jonnekin omaan maailmaani seksin aikana. Vapaudun pimeässä...outo olen siis kai. Ollut vain kaksi, kenen kanssa rakastellut, seksiä en osaa harrastaa...onnistuu vain tunteella ja silloin on haavoittuvimmillaan. Olenko ihan liian mimoosa?

Tuohonpa en osaa sanoa mittään mutta tällä hetkellä itellä on ihan sellanen meininki että aivan sama ku vaa sais sitä seksiä....

Lesbian bed-death -käsitettä ei täällä oo käsitelty oikeestaan yhtään. Mikä ihme siinä on että (monille) ajan myötä käy niin että se seksi vaan kuolee pois? Kuoleeko se aina? Miksi se kuolee? Onko mahdollista keskustella seksistä ja seksielämän parantamisesta ilman että jotenki loukkaa toista? Se kuitenki on naisille mun nähdäkseni niin arka alue, miksei tietysti miehellekkin. Ainaki itellä kokemukset "rakentavasta keskustelusta" on johtanu aina siihen että seuraavan kerran kun sängyssä veuhnaa niin koko ajan on jotenki sellanen olo että ne puhutut asiat leijuu siinä sängyn yllä (toivottavasti osaan nyt selittää tän fiiliksen suht ymmärrettävästi).

Kuitenki minusta tuntuu että seksi enemmän tai vähemmän on sitä aistien maailmaan heittäytymistä, sillon siitä ainaki eniten nauttii. Siis ettei tarvi miettiä ko. toimitusta teknisenä suoritteena, tyyliin, teen näin ku tuo toinen haluaa/vaatii/pyytää, vaikka itteä jo suunnilleen kyllästyttää.

Haluaisin silti uskoa siihen että on mahdollista löytää se paketti jossa yhdistyy tää lasteni potentiaalinen äiti ja toisaalta villi seksipeto. Jos se ei oo mahdollista niin kyllä, tyydyn sitten siihe petoon ;)

niinpäniin.mutta iloinen yllätys etten minäkään ole tämän ongelman kanssa yksin.lienee kai ihan luonnollista että suhteen edetessä seksi vähenee,mutta en olisi uskonut että jo muutaman kuukauden päästä voisi tapahtua niin radikaali muutos.
päänsärky,väsymys,mahakipu,ei huvita,stressi...nämä yleisimmät.niimpä sitä iloa tulee nautittua ehkä 1krt/2vk.ja eihän se välttämättä ole edes vähän.muutos vain tuli niin yllättäen kun vielä kuukausi sitten siitä sai nauttia useita kertoja viikossa. ja vika ei liene siinä että seksi olisi huonoa,päinvastoin!parasta koskaan kokemaani enkä usko kumppanini olevan kovin eri mieltä;) ehkä juuri siksi sitä sitten tahtoisi joskus kokeakin.
ja tuntuu pahalta joutua torjutuksi kerta toisensa jälkeen:( tulee inhottava fiilis; "enkämä osaa,oonko mä ruma,onko sillä toinen,onko se kyllästyny muhun jo??" eikä ole kivaa olla aina se,joka tekee aloitteen,kun ei toiselle toisaalta haluaisi mitään paineita luoda asian suhteen,sillon kai ne viimeisetkin halut katoaa,veikkaisin.viimeisimpänä,kun mitään sensuuntaista ei ollut tapahtunut yli viikkoon,(olin tietoisesti pidättäytyny edes yrittämästä)ja tein hienovaraisen aloitteen sain kuulla olevani nymfomaani,ja ne halut lopahtivat sitten siihen.ei väkisin.
äsh! sitä tuntee itsensä vaan niin surkeaksi ja kelpaamattomaksi,epävarmaksi paskiaiseksi.ei tuo mikään syy suhteen lopettamiselle ole,varsinkin kun ihmisestä välittää niin paljon.silti monet illat on tullut itkettyä että mikä helvetti tässäkin nyt on vikana kun en kelpaa.

mutta asialle tuskin voi mitään tehdä,pakko yrittää oppia elämään asian kanssa.

once I had a sex.haha.:D

vaikka jalkapohjien hieromista...Mieluummin sukat jalassa, jos on kutiavaa sorttia.
Taikka niskojen hieromista. Tai tee kauratyyny ja lämmitä mikrossa.
Vaikuttaa vähän siltä, että kamus on stressaantunut.
Ja mieluummin ilman esipuheita =;D..

naisia, joille ei tulisi mieleenkään tehdä aloitetta. Eikä se johdu toisesta ihmisestä.
Jotain mystistä, sisäsyntyistä, jota en pysty täysin ymmärtämään.
Voihan olla , et oot joutunu testaukseen. Sillon pitää vaan sinnikäästi pitää kainalossa ja halata yms. Eli toinen testaa, josko tykkäät tarpeeksi...
Kaikkein paras lienee halaaminen ja jos toinen alkaa urputtamaan, niin ei ole kuulevinaankaan..halaa vaan eikä puhu mitään...silittelee hiuksia ja silleen...

ollaa oltu 16v yhes ja välill hiipuu mut onneks puhutaan avoimesti ja joskus huutamalla mutta sexi toimii kun sen saa molempien päähän mahtuu et 2x kk ei riitä ainakaan mulle
joskus aattelen pettämstä mutten oo viellä ajatuksista pitemälle menny
tänää viimeeks pistin sille töihin vibra viestejä ja odotettavissa ois sexy ilta jollei väsy ennen kotiin tuloo
pidettiin joskus saunapäivää aina sexi iltana jollonka saattin 4x kk jotakin aikaiseksi
itte haluaisin 2-3x/vkossa
varatut ei hirveestiainakaan oikeesti petä vai pettääkö kertokaa mulle kokemuksia

JA NÄYTIN NÄÄ SIVUT KAVERILLENI SITÄ HELPOTTI TIETÄÄ ETTEI SE OO AINUT JOLLA EI AINA PELITÄ
OLI RASSANNU SILLÄ PÄÄTÄÄN
KUINA MONI ON NÄITÄ SIVUJA LUKENNU SYHDESSÄ KAVERINSA KANSSA
VOIS OLLA APUA
KUN ME KAIKKI OLLAN KUITESKIN ERILAISIA TARPEINEMME

Mitä te nyt haluttomuuttanne ihmettelette?,ettekö huomaa: nainen ja nainen ei ole luotu kaiketi yhteen ja siksi seksikin katoaa suhteesta.Kahden naisen suhde herkästi muuttuu siskosrakkaudeksi...valitettava tosiasia.

Hmppphhh.

Itellä suhde aika tuore, tai no, kohta vuosi yhteistä taivalta takana.. Mutta tuore/nuori esim. kymmenen vuotta yhdessä olleisiin verrattuna (eikähän se 10vuottakaan mikään mega pitkä aika ole, aika kun menee hujauksessa..).:)

Mutta siis asiaan:
en osaa sanoa juuta tai jaata vielä haluttomuuteen itseni tai kumppanin kohdalla, hyvin "viriilejä" olemme molemmat. Mutta meillä onkin hyvin hartaasti pidetty yllä tätä hyvää seksielämää, ihan vain vaikkapa erilaisilla yöasuilla, toisen ulkonäön kehumisella jne.:)
Luulen että nämä pienet asiat saavat sänkypuuhat toimimaan. Ehkei siinä tapauksessa jos sinne haluttomuuteen on jo "päädytty", mutta jos suhteen alusta asti kumpikin osapuoli panostaa tähänkin elämän saraan ihan tietoisesti niin luulen että saa nauttia pitkään läheisestä kanssakäymisestä.

lueskelin tata vanhaa ketjua ja huomasin et vuosi on vierahtanyt siita ku viimeksi kirjotin...
BeeG miten teilla nykyaan menee??

meilla ei ehka niin hyvin, oltiin kuukauden verran erillaan ku gf oli polvileikkauksessa ja nyt se haluaa omaa tilaa jne jne...
ehka ollaa oltu liikaa yhdessa (asutaan kimpassa), ja tehaan aina kaikki yhdessa.

seksi tai siis sen vaheneminen on nyt siis alkanu vaivata myos kultsia ja siita tama epavarmuus...

nyt en tieda yhtaan mita tekisin, ma haluan elaa loppu elaman mun naiseni kanssa...

etta semmosta...hyvia neuvoja luen mielellani, jos sellsia on..nyt tuntuu kaikki niin vaikeelta..

Ikävä kyllä meillä ei mene kovinkaan hyvin. Seksi ei suju,mutta vielä ikävämpää on se,että ei oikein suju muutenkaan.
Tässä vuoden aikana on kyllä yritetty parantaa suhdetta kaikin puolin ja välillä tuntu että sujuu. Jotenkin vain on ruvennu tuntumaan siltä että rakkaus on hävinnyt jonnekin.
Nyt tavallaan vaan odotellaan mitä tapahtuu ja kumpikaan ei osaa tai uskalla tehdä ratkasua mihinkään suuntaan.

Täällä kirjoittelee parikin "Niinaa" joten pitäisikö minun vaihtaa nimi...

BeeG:lle antaisin nyt sylintäydeltä rohkeutta aloittaa keskustelu naisesi kanssa miten Te jatkatte suhdettanne että olisitte onnellisia. Onnellisia yhdessä tai erikseen.
Tuttava naispari asui vuosia yhdessä kunnes tänä vuonna päättivät muuttaa erilleen kun yhteisasuminen ei enää toiminutkaan. Suhde ei muuttoon päättynyt vaan seurustelevat. Tällainen muutos toimii heillä,ehkä ei kaikilla mutta on yksi vaihtoehto suhteen jatkolle.

Kerroit että mikään ei suju suhteessanne.Kymmenen vuotta, pitkä suhde Teillä johon jo kaikenlaisia kokemuksia mahtuu, hyviä ja huonoja.Arki on tainnut muuttua tylsäksi ja keinoja molempien piristämiseen ette ole löytänyt. Toinen haluaa sitä ja toinen tätä.Mutta miksei yhdessä ole enää niin kivaa kuin joskus vuosia sitten?

Toivon että jaksaisitte vielä yhdessä yrittää,keskustelkaa oikeesti mihin suuntaan elämänne haluat/haluatte etenevän. Oletko vuoden, vuosien päästä naisesi kanssa edelleen yhdessä,paremmassa suhteessa. Vai oletko vielä vuosienkin jälkeen samassa ahdistavassa jamassa..

Auringonpaistetta päivääsi!! Elämä on niin shittiä joskus.

Koska seksiä enemmän kaipaavat ovat tässä keskustelussa yliedustettuina, kerron nyt vähemmän seksiä haluavan mielipiteen. Itse en kertakaikkisesti liiemmin halunnut seksiä ja seksin harrastaminen, jos sitä ei oikeasti halua, ei todellakaan ole mieltäylentävää. Näin jälkikäteen mietittynä syitä siihen oli monia. Minulla oli ruoka-aineallergia, jota en tiennyt, ja sen takia olin usein hieman huonovointinen. Ei varmastikaan ainoa syy haluttomuuteen, mutta piste i:n päällä ehkä. On luonnollista, että toiselle helposti tekee sitä mistä itse pitää ja jos kumppani pitää hyvin erityylisestä seksistä, tarpeet eivät ehkä kohtaa. Erilaisten virikkeiden kokeileminen voi auttaa: erilaisten lelujen kokeilu, pornolehtien/filmien katselu, eroottisen bileet jne jne voivat auttaa halujen löytämisessä. Noin ylipäätään, mielestäni on tärkeää löytää syyt haluttomuuden takana ja korjata ne sen sijaan että pitää haluttomuutta itsessään ongelmana. Jos esimerkiksi työ aiheuttaa niin kovaa stressiä, että halut menevät, silloin kannattaa yhdessä miettiä onko kyseinen työ todella sen arvoista.

Yksi syy haluttomuuteen voi myös olla se, että kumppani on yksinkertaisesti väärä. Ihminen voi olla yhteensopiva henkisesti, fyysisesti tai sekä että. Jokainen varmasti pystyy kuvittelemaan loistavan panon, jonka kanssa ei ole minkäänlaista henkistä yhteyttä. Samalla tavalla on olemassa ihmisiä, joiden kanssa voi olla loistava henkinen yhteys mutta ei fyysistä. Alkuhuumassa sitä ei ehkä huomaa mutta pidemmän päälle kyllä. Ihminen, jota rakastaa syvästi ja jonka kanssa on jakanut vuosia voi olla täydellinen henkinen match mutta fyysisesti täysin yhteensopimaton. Hyvä henkinen suhde ei kuitenkaan koskaan korvaa fyysistä. Itse kehotan ongelmasta kärsiviä selvittämään onko haluttomuuden taustalla syitä, jotka voi korjata, vai onko kyseessä perustavaalaatuinen fyysinen yhteensopimattomuus. Edellisessä tapauksessa asialle voi tehdä paljonkin, jälkimmäisessä ei mitään.

Jotenki helpottava tunne ku luki näitä teidän kirjotuksia ja sai huomata et ei oo yksin ongelmien kanssa.

Seurustelin hiukka alle 3vuotta yhden tytön kanssa ja 2 viimeistä vuotta oikeestaan me harrastettiin harvakseltaan seksiä.

Tyttöystäväni keksi mitä omituisempia tekosyitä ja suorastaan tyrmäsi kaikki yritykseni. keskustelimme asiasta monet kerrat et jotain pitäis tehdä asialle mutta se jäi keskusteluksi, loppujen lopuksi mun itsetunto oli saanu niin pahan kolauksen et en enää edes uskaltanu yrittää koska pelkäsin etten kestä enää uutta kieltäytymistä.

Nyt jälkeenpäin ku olen ajatellut asiaa olen huomannut et me keskusteltiin asiasta suhteen alkuvaiheessa jo, mutt kuitenki sitä vaan halus olla siinä toivossa et kaikki muuttuu paremmaksi mut niin ei sitt tapahtunut vaan oikeestaan mentiin pahempaan suuntaan koko ajan ja siihen se suhde sitt päättyskin vaikka rakastikin toista niin ei se vaan sitt kuitenkaan riittänyt.

Oman naiseni kanssa parin vuoden seurustelun jälkeen molemmat ovat kovin laiskistuneet. Tuntuu siltä ettei kumpikaan saa tarpeeksi, ja kummatkin syyttävät toisiaan seksittömyydestä. Tilanne on lähinnä naurettava. Liekö arjen kiireet vai mikä, mutta seksihommiin ei kumpikaan oikein osaa tehdä aloitetta. Läheisyyttä kyllä riittää kovastikin, mutta tuntuu että ne hetket jolloin jotain aloitteita yrittää tehdä, toisen ei tee mieli mitään, ja vastaavasti toisen halutessa itseä ei voisi vähempää kiinnostaa. Välillä tosiaan tuntuu että liekö tuo toinen sittenkin vain kämppäkaveri..

Tää tilanne kuulostaa ikävän tutulta :/ Mekin oltu pari vuotta yhdessä, ja harrastetaan seksiä ehkä kerran kuussa... Mulle se ei riitä, tyttiksestä en oikein ota selvää. Ei se ainakaan aloitteita tee, ja jotenkin tuntuu, etten pääse niin lähelle että pystyisin itse tekemään. Jotenkin siitä tuntuu kiusalliselta puhuakin. Pakko kai olisi, alkaa sen verran turhauttaa... ei kuitenkaan haluaisi muuten hyvää suhdetta pilata tällaisella. Oliskohan kellään hyviä vinkkejä, miten tällaista tilannetta kannattaisi lähteä purkamaan, kun molemmat tuntuu olevan huonoja siinä aloitteen tekemisessä? Pitäisikö vaan ottaa kalenteri kouraan ja merkata että seksiä lauantaina kello 10... :D

Mulla tilanne on muuttunut totaalisesti...kumppani vaihtui monen mutkan kautta ja nyt on elety yhdessä yli vuosi. Että voi olla asiat eri tavalla!

Siis joissakin suhteissa on tilaa ja halua kasvulle myös tällä aluella, toisissa sitten taas ei... Valitettavasti. Jokainen joutuu itse kerta toisensa jälkeen miettimään, mitkä asiat siinä suhteessa kiinni pitää ja mitkä työntää erilleen sekä sen tahtooko niiden muuttuvan ja mihin suuntaan.

Toivoa on, siskot! Painotettakoon vielä, että olen jo reippaasti keski-ikäinen.

Joo, mulla suhde kestänyt reilut 8 vuotta, joista viimeiset 3-4 (ei tahdo enää edes muistaa) vuotta elelty totaalisesti ilman seksiä. Nyt suhde mennyt jo sellaiseksi, että kummastakin tuntuu oudolta edes puhua, että ollaan kihloissa...vaan tuntuu luontevammalta sanoa, et ollaan kämppiksiä. Tavallaan tilanteeseen tottu aikanaan, siis tottu seksittömään elämään, vaikka se aluks vaikeeta olikin. Syyt seksittömään elämään lähti jotensakin siitä, että en gf:n mielestä osannut enää häntä tyydyttää, joka sitten hänen sanojensa mukaan sammutti hänen halunsa kokonaan. Aikamme yritimme kuitenkin etsiä ratkaisua (varmaan parisen vuotta), kunnes vaan luovutimme ja keskusteltuamme pitkään totesimme, että voisimme silti elää yhdessä, vaikka seksi suhteesta puuttuukin. Molemmat harrastaa sitten omaa kivaa aika-ajoin... Minua on tämä seksittömyys kuitenkin ahdistanut koko suhteen ajan, välillä enemmän ja välillä vähemmän. Silti, kun on vaan niin kovasti tykännyt toisen kanssa elämisestä, niin on ollut vaan sopeuduttava.

Nyt sitten olen alkanut mielessäni ajattelemaan vakavissani, että ehkä minun olisi jo korkea aika muuttaa pois ja alkaa etsimään uutta elämää. Tosin nyt tuntuu, että haluaisin elellä ainakin jonkin aikaa vain itsekseni. Sitä vaan harmittaa luopua kaikesta yhteisestä, mitä elämän varrella on tullut... mutta kun tämä elämä on nyt viime kuukauden aikana alkanut tuntumaan sellaiselta, että en voi enää sanoa olevani onnellinen. Itkettää kamalasti, soimaan itseäni, että miksi tuhlasin näin monta vuotta tällaiseen suhteeseen... ja toisaalta kuitenkin tosiasia on, että olen ollut nämä 8 vuotta enimmäkseen onnellinen. Kunnes nyt olen alkanut kaipaamaan pois tästä nykyisestä elämästäni.

Minulla on tietyistä syistä nyt kuitenkin sellainen elämäntilanne, että toistaiseksi oma taloudellinen tilanteeni on vähän heikommalla pohjalla ja kestää varmaan parisen vuotta, kunnes saisin säästettyä sen verran, että voisin turvallisesti lähteä pois ja että gf:llä olisi myös kaikki hyvin taloudellisella puolella... Tämän takia minulla on nyt moraalinen ongelma: Eli nyt kun olen alkanut eroa miettimään, niin tulisiko minun jo heti kertoa siitä myös gf:lleni? Ehkä sikäli tyhmä kysymys, että tottakaihan läheisen ihmisen pitää saada heti tietää, mutta toisaalta... kun olen edelleen vielä hieman epävarma, että haluanko sittenkään erota. Meillä kun on tässä vielä ihan paljonkin yhteisiä suunnitelmia niin lyhyellä kuin pitkälläkin tähtäimellä. Eikä tässä nyt ole kysymys läheisriippuvuudesta, että en sen takia uskaltaisi lähteä pois suhteesta, sillä nautin kyllä hyvin paljon itsekseni olemisesta ja ehkä sitä nytkin enemmän kaipaisin kuin suhteessa elämistä...ainakin kun suhde on tällainen. Voi siskot ja veljet... tällaista tarinaa ei noissa edellisissä jutuissa vielä ollutkaan, pistinpä paremmaksi ja silti ei yhtään hymyilytä! Olisin silti kiitollinen kommenteista, millaisista vain!

Minäpäs luulen, että nyt kun olet kypsynyt siihen, että suhteesta on lähdettävä, se vaan tapahtuu. Vaikka kuinka järkeilisit taloudellisia asioita ja yhteisiä suunnitelmia, niin olet jo puoliksi ulkona kodistanne. Joku hetki olet vain valmis, ja siirryt muualle saman tien. Vaikka toisen naisen kautta. En usko, että voit sisäsiististi määrätä koska menet. Tuohon toiselle kertomiseen en osaa sanoa oikeastaan mitään.

Se on ihan kamalaa kun ei enää halua omaa kultaansa, se tunne kun sen ite tiedostaa. Tai haluais et haluais mut kun ei vaan halua enää. Ja sit kun yrittää väkisin niin siitä tulee sitte vaan huonoa seksiä ja sitte sitä haluaa vielä entistäkin vähemmän. Mulle kävi niin edellisessä suhteessa ja lopputulema oli et tapasin toisen ja kyllä siinä sit tiedetään miten siinä kävi. Tuntui niinkuin ois ollu ekaa kertaa elämässä ihastunut. Vitsit sitä ihanaa kutkuttavaa tunnetta mahanpohjassa, ei ois saanu kyllä mikään mahti maailmassa jäämään vanhan kullan luo. Mut, siinä me oltiin kyllä molemmat yhtä lailla kypsytty eroon, oli vaan niin vaikee luopua tutusta ja turvallisesta elämästä ja mulle vain sattui tulemaan "tilaisuus" ennen häntä. Ollaan siitä juteltukin ja exäni sanoi että hän olisi voinut tehdä ihan samalla lailla.

Nyt tässä nykyisessä suhteessa, mitä on kestänyt kolmisen vuotta, on seksi täysin loppunut. Naiseni ei halua seksiä ollenkaan. Tai siis halusi sen ekan vuoden ajan, mutta hän on sanonut että ei vaan halua seksiä ollenkaan, ei ehkä koskaan, ja sillä hyvä. En viitti ruveta tuhlaamaan energiaa puhumalla siitä tai yrittämällä jotain, koska en mä häntä voi muuttaa. Asiat on niinku ne on. Musta mun nainen on kaunein ja seksikkäin olento maan päällä ja palvon maata hänen jalkojensa alla (ehkä vähän liikaakin), mutta silti tiedän mihin tämä saattaa johtaa.... ehkä vuosia kuluu ja sitten tapahtuu taas sama kaava. Elämän sykli.

Sen suuremmin tätä tuttua keskustelua kommentoimatta, kysymys tantraseksistä - onko kenellääkään kokemusta vaikka heteropuolelta, netistä en löytänyt kuin miesten seksiin ja heteroille vinkkejä ja ohjeita. Itse niin mielikuvituksettomana en osaa noita miesten ohjeita naisille kauheesti soveltaa, tarttisin valmiin paketin, jotta voisin yrittää jotakin muutosta omaan elämään.

Tai muuta konkreettista jelppiä tälle alueelle - ihan pelkkä keskustelu tyttöystävän kanssa ei riitä ohjeeksi, eikä sekään, että kun lakkaa haluamasta jotakin, se tulee luokse...

Olen ollut nyt poikaystäväni kanssa kohta 2 kk. En tiedä onko tämä ongelma, mutta emme ole harrastaneet vielä seksiä. Uskon, että syy miksi me emme ole vielä liittyy hänen erektio-ongelmaan. Hän ei ole sitä minulle suoraan sanonut, mutta olen sen kyllä itse huomannut. Mitä minun kannattaisi tehdä, kun me kuitenkin molemmat haluamme toisiamme. Sänkyyn menemiseen viittaavaa on jo ollut pidemmän aikaa, mutta asiaa ei olla viety ikinä loppuun saakka.
(Ikä 19)

Seksitreffit - http://hespac.com/victoriamilanfi.htm Liittyminen on ilmaista ja suurinta osaa sivuston ominaisuuksista pääsee käyttämään ilmaiseksi. Täysjäsenyys ei ole ehkä ihan markkinoiden edullisin, mutta seuranhaussa laadusta kannattaa maksaa.