• Villi-Ira

"Meillä on vapaa suhde"

IL Maanantai 26.3.2012 klo 13.11

Vapaat ja avoimet suhteet, samoin kuin useamman ihmisen kimppasuhteet, ovat oletettua yleisempiä ja aiheuttavat myös paheksuntaa. Monisuhteessa elävä Sade Kondelin ei kuitenkaan voisi edes ajatella perinteistä parisuhdetta.

Sade Kondelinille tavallinen parisuhde ei sovi. (BO STRANDEN)

Turkulainen Sade elää monisuhteessa ja samassa taloudessa Hannun, Mikon ja Sinin kanssa. Mikon kanssa hän on naimisissa ja Hannun kanssa avoliitossa, Sini puolestaan on Hannun avovaimo.

Sade on seurustellut Hannun kanssa 7,5 vuotta ja Mikon kanssa 6 vuotta.

- Nykyiseen asuntoon muutin Mikon ja Hannun kanssa viime vuoden toukokuussa, ja Sini tuli perässä kesäkuussa, hän kertoo.

- Olisin molemman pitkäaikaisen kumppanini kanssa naimisissa, jos Suomen laki antaisi siihen mahdollisuuden. Olen myös kokeillut elämistä perinteisessä kahden ihmisen parisuhteessa, ja se ei minun kohdallani vain toiminut. En usko, että enää koskaan tulen elämään vain yhden ihmisen kanssa. Olen myös hyvin ehdoton oman vapauteni suhteen.

Sade toimii myös monisuhteisten asiaa ajavan Polyamoria-yhdistyksen puheenjohtajana.

- Meillä on jäseniä 70-80. Heidän suhteistaan en tiedä, sillä sitä emme keneltäkään kysy, eikä jäseneksi pyrkivältä vaadita elämistä monisuhteessa. Joukossa saattaa olla perinteisessä parisuhteessakin eläviä, jotka haluavat olla mukana kehittämässä polyamoristen ihmisten oikeuksia.

Sade itse eli ensimmäisen kerran monisuhteessa jo 16-vuotiaana.

- Meitä oli kolme toisiinsa ihastunutta ystävää. Kun emme halunneet jättää ketään ulkopuolelle, elimme vuoden yhdessä. Se suhde ei kaatunut polyamoriaan, vaan perinteisiin teinidraamoihin, hän naurahtaa.

Mustasukkaisuutta

Sade tunnustaa, että ajoittain monisuhteeseen saattaa liittyä myös mustasukkaisuutta.

- Mutta me myös selvitämme keskenämme, miten voimme kohdata nämä asiat yhdessä. Yhdistyksemme tapaamisten kestävä teema on pohtia, missä vaiheessa on oikea aika kertoa ihastukselle, että kuuluu polyamoria-ihmisiin.

Perinteisessä parisuhteessa elävien on turha kysyä Sateelta perusteluja elämäntapansa valinnalle.

- En ymmärrä, miksi minun ratkaisuni pitäisi kelvata kenellekään ulkopuoliselle. Yhtä hyvin voisin kysyä heiltä perusteita sille, miksi ovat valinneet perinteisen parisuhteen, hän sanoo.

Lapsia Sateen omaan monisuhdekuvioon ei kuulu.

- Mutta en pidä sitä ollenkaan mahdottomana ajatuksena. Meidän yhdistyksenkin eräs aktiivijäsen on äiti ja elää monisuhteessa.

Käytännön elämässä Sade kaipaisi ulkopuolisilta enemmän kunnioitusta monisuhdeihmisiä kohtaan.

- Ei tämä ole mikään het-kellinen ilmiö, joka tulee ja syö ihmisten lapset. Monisuhteessa elävillä on tarve rakastaa ja tulla rakastetuiksi ihan kuten perinteisen parisuhteenkin valinneilla. Emme me huvin vuoksi ole valinneet suuntautumistamme. Mikään suhde ei ole toista parempi.

Voi lujittaa suhdetta

Sexpo-säätiön puheenjohtaja, seksologi ja filosofi Tommi Paalanen sanoo, että avoin suhde voi myös lujittaa perinteistä parisuhdetta.

- Yhdessä eläminen voi jatkua varmemmalta pohjalta, kun toinen haluaa pysyä vanhassa parisuhteessa senkin jälkeen, kun on saanut vapaasti kokeilla muuta maailmaa, hän sanoo.

Tärkeintä avoimesta suhteesta sopiessa Paalasen mielestä on se, että molemmat osapuolet ovat aidosti siihen valmiita ja käyneet asian etukäteen perinpohjaisesti läpi.

- Se, että vain toinen osapuoli yksipuolisesti sanelee oman vapautensa ehdoksi parisuhteen jatkumiselle, ei ole toimiva avoin suhde, Paalanen muistuttaa.

Paalanen uskoo, että vapaiden suhteiden tuomitsemisen taustalla on pelko oman parisuhteen murenemisesta, jos ilmiö yleistyy ja tulee hyväksytymmäksi.

- Mutta epävarmuutta ja mustasukkaisuutta parisuhteisiin liittyy aina muutenkin. Avoin suhde voi olla ideaalimalli ihmisille, jotka myöntävät, että haluavat enemmän seksiä tai rakkaussuhteita elämäänsä.

Paalanen on työssään kohdannut myös monisuhteessa eläviä ihmisiä.

- Tiedän kolmen kimppoja, jotka ovat jatkuneet hyvin pitkään. He ovat voineet kasvattaa yhdessä lapsiakin. Haasteena on toki se, että mitä enemmän kuviossa on ihmisiä, sitä hankalampi on pitää kaikkia osapuolia tyytyväisinä.

Usein monisuhde rinnastetaan moniavioisuuteen.

- Ne ovat kaksi täysin eri asiaa. Kulttuureissa, joissa moniavioisuus elää vahvana, se perustuu miehen valtaan ja taloudellisiin mahdollisuuksiin omistaa useampia vaimoja. Monisuhde ei perustu vallankäyttöön.

Paalasen mielestä niin vapaissa suhteissa kuin monisuhteissakin on kysymys täysi-ikäisen ja omaa elämäänsä hallitsevan ihmisen oikeudesta määritellä itse oma seksuaalisuutensa, kunhan hän ei ratkaisuillaan vahingoita kanssaihmisiään.

- Kun parisuhteita nykyään solmitaan ja puretaan yhä helpommin, ulkopuolisten on turha sanella muille, miten nämä rakkaus- ja seksielämänsä järjestävät. Yleistyksiä pitää välttää; jokaisen parisuhteen tavoin myös jokainen avoin suhde on oma tarinansa, Paalanen painottaa.

TEKSTI TIMO KIISKI