• Pette-ri

Liitutaulu

Ostin sitten liitutaulun kylämme puodista. Siis sellaisen pienen, jonka voi laittaa keittiöön. Kun sitä tarvitsee kaikenlaista ja itse pitää kaikki muistaa. Eikä tässä iässä kaikkea enää muista. Sitä kun tuli elettyä yli kymmenen vuotta toisen kanssa, joka huolehti monestakin asiasta. Lieneekö se huono vai hyvä, siitä voi olla montaa mieltä. Skitsoa kyllä, nyttemmin nautin yksinolosta. Siinä ei ole mitään muuta vikaa kuin se yksinolo.

Liitutaulu muuten täyttyi alta aikayksikön. Tarvitsen niin monta pientä ja suurempaa asiaa. Ja sitten on se toinen liitutaulu joka on mielessäni koko ajan. Siihenkin olen piirustanut yhtä ja toista, mutta niitä asioita ei oikeastaan voi kirjoittaa seinälle vaan ne on vain hyvä pitää mielessään.

Mieleni liitutaulussa on pari sellaista toivetta ja asiaa, joita luulen tässä elämässä vielä tarvitsevani. Yksi niistä kävelee minua kohti yleensä kun en ole varautunut kohtaamiseen, joka jää sitten pelkäksi moikkaamiseksi. Toinen toiveeni koskee jotain niin maallista kuin raha. Ja kolmanteen toiveeseeni littyy paljon työtä ja murhetta mutta lienee sitten sen väärtti.

1 kommentti

martin

1.10.2011 12:27

Menestystä liitutauluista todeksi!