En ole pääsiäisen viettäjä tyyppiä. Toisaalta, onhan tämä lokoisaa, kun ei tarvitse tehdä mitään. Paitsi kirjoittaa kaksi kuusisivuista esseetä, yksi opintopäiväkirja, yksi tutkimusmenetelmiä vertaileva kirjoitus ja tutkia asuntotarjouksia. Ehkä siinäkin on jo tarpeeksi.
Taidan ottaa mallia kissasta. Tuossa se makaa lattialla ja häntä on kokonaan aurinkoläikässä. Tomaatitkin ovat jo yli kaksikymmensenttisiä ja kurkut jo maalla. Ja eilen tajusin lähteä kävelemään kerrostalojen ohi ja löysin viehättävän maaseutumaiseman, ihan kävelymatkan päässä.
Juuri nyt en halua muuta kuin juoda kahvia. Mieleni tekee Vaherkylän murokakkua Loviisasta. Kuullostaa ihan siltä kuin olisin paastonnut viimen kuukauden, mutta enpähän olekaan. Yksinasumisessa on se pieni vaara, että liukuu eräänlaiseen epäterveelliseen elämäntapaan. Tämä ei tarkoita villejä seikkailuja vaan sitä että läheisten k-kauppojen pirkka-tiramisut on nyt syöty parempiin suihin. Pitkäaikaisesti lounaana käytettynä tämä kostautunee ennen pitkää.
Tämä tylsä monologi tarkoittaa sitä, että NYT RIITTÄÄ! Jos yli neljäkymppinen ihminen haluaa elää edes hiukan pidempään niin kai sitä on jotain ruvettava myös asian vuoksi tekemään. Käytössä on kuitenkin ilmainen kuntosali työn puolesta ja uimahalli kävelyetäisyydellä sekä polkupyörä. Miten ihmeessä luulen jaksavani jollain kaivauksilla 8 tuntia päivässä jos kotona kahvin hakeminen on päivän suurin ponnistus. Niin, tämä on kai sellainen akateeminen ahdistus. Elämään kuuluva. Ei sen kummempaa.
