Päiväkirja minusta.

On kummallista kun uusi asia vain asettuu paikoilleen ja löytää paikkansa omassa turhassa elämässäni. Oli se sitten muutos tai jonkun asia poisjäänti.
Myöskin elämäni ensimmäinen kerta, kun joku tulee(humalassakaan) ihmettelemään sukupuoltani tai seksuaalisuuttani. Vaikka olisi sisällä kuinka varma olo itsestä ja siitä että on oikeutettu olemaan juuri tällainen, on silti vaikeaa ja turhauttavaa selitellä itseään. Miksi sitä pitää tehdä? Ihmisten tarve lokeroida ja tehdä erot ja yhtäläisyydet sanoilla selviksi. Ei sitä muista tilanteessa, kun joku tulee kourimaan haarovälistä "varmistaakseen" löytyykö niitä tavaroita vai ei? Ja keskellä päivää, kukaan ei pysähdy, eikä auta. Pitääkö sietää kaikkea, ja mitä tilanteessa oikeasti voi tehdä?

Mut suhun mä alan tutustua oikeasti, tyttöni, oot jotain mitä en osannut odottaa, jotain paljon parempaa. Mä taidan rakastaa sua. En tiedä uskallanko vielä, mutta kohta ainakin. Oot jotain, jota olen odottanut ja odottanut, jo pitkään, liian pitkään. Kesti liian kauan, että löysin etsimäni. Löysin samalla lisää toista puolta itsestäni. Sitä puolta, joka on aina piilossa. Ja nyt sä voit rauhassa ja varomattomasti tutkia uutta puolta mussa, en oo ehtiny piilottaa sitä. Ole varovainen, pyydän.

<3

päivän biisi:puhelimesta kuuluva odotusmusiikki, klassinen

On niin pirun kipeä olo kuin olla ja voi. Buranalla selvitään. Kesä voisi jo olla täällä, ja kaikki hauskuus. Mutta ei. Makaan sängyn pohjalla yhtä hyödyllisenä kuin ameeba. Argh.
Euroviisuissa ei ole mitään muuta hyvää, kuin se että helsingin kadut täyttyvät sateenkaarikansasta. Ja joukkoon sulautuminen ois tavoitteena lauantaina, jos nyt vaikka paranisin. Nyt vain kaikki kynnelle kykenevät nauramaan Euroviisuille! Ja nauttimaan mitä parhaimmasta seurasta.

Ei elämää suurempaa uutista. Ikävä. Tylsää, aivan hemmetin tylsää. Elämä poissa raiteiltaan, kiitos Sinun. Mutta epävarmuuskin tuntuu jo vakiintuneen arjeksi. Odotan vain muutosta, johonkin suuntaan.

Paranen joskus, näkemisiin.

Kummallista, miten usein sitä törmää ihmisten kapeakatseisuuteen seksuaalisista suuntautumisista puhuttaessa. Miten se on nykymaailmassa mahdollista? Tuutin täydeltä tulee kaikkea mahdollista pornoa ja silti tosielämässä kukaan ei oikeasti osaa edes ajatella tai epäillä kenenkään olevan mitään muuta kuin hetero? On hieman vaikeaa gynellä kakistella että en mä niitä pilsuja halua syödä, kun ei ole tota raskauden aiheuttajaa pitkään aikaan tulossa lähelleni... Aargh. "Tule sitten uudestaan kun alkaa ne pojat kiinnostamaan enemmän." Eli en koskaan? Miten tuo on oikeasti mahdollista? Kyllä olisin tilannetta selittänyt, jos se ois antanut suunvuoron, mutta ei niin ei.

"Niin monet kerrat oon pettänyt itseni, leikkinyt, että mä olisin joku muu,
miks ei kukaan tuu ja pelasta mua pulasta, opasta oikeelle kadulle,
estä hukkumasta hulluuteen, pahuuteen,
kompastun, pohjaan uppoon, kastun läpimäräksi ja kun takas astun
valon nään, onko ketään, jäljellä, joka vois anteeksi antaa mun pienuuden
jos löytäisin uuden minuuden, tai sit ei, anyway.."
Mariska: En mä osaa

Anatheman Closer on nyt kyllä kova sana, on niin ikävä Sinua. Hei voisko joku nyt kelata 5 päivää eteenpäin, sillee tuplanopeudella? En jaksa odottaa viikonloppuja, että saan nukkua kanssasi ja piiloutua neljän seinän sisään. En enää loppuviikosta jaksa raahautua kouluunkaan, kun tiedän, ettet ole siellä. Olen nyt jo riippuvainen, vasta kuukausi takana? Pelottavaa. Mutta en mä jaksa ajatella, kestän kuukauden ja sitten on vapaus. Jaksan ehkä.

Let me sit right here.

hieman historiaa näin alkuun.

10.3. -07
"Ei se koskaan ole ollut vaikeaa myöntää omia tunteita itselleen, mutta ei tässä näin silti pitänyt käydä, että ihastun naiseen, varsinkaan sinuun, ystävään. Ei tällä tavalla, ei näissä olosuhteissa. Olet liian tärkeä, ja niin tietämätön tunteistani, en halua rikkoa mitään. Mitä ihmettä teen sinun kanssasi."

Mutta onneksi yritin. Nyt olen onnellisempi kuin koskaan. Saan olla kanssasi, saan luvallisesti pitää sinusta, vaikka sitten aivan liikaa. Tuntuu, että kukaan ei vain osaa iloita kanssamme, ympärillämme on harmaata ja vaivalloista. Ainoastaan sinun seurassasi osaan elää ja iloita. Tarvitsen sinut, en lääkkeitä enkä terapiaa.
ANGSTIA:(En jaksa ihmetteleviä ja uteliaita katseita, kun vain hipaisenkin sinua. Miksei ole paikkaa josssa olla rauhassa, huonetta, jonka voisi täyttää sillä iloisuudella ja välittämisellä, joka minussa on? En halua enää varoa puolestasi, suojella sinua katseilta ja ilkeiltä sanoilta, meistä puhutaan kumminkin.) Tyttöni on kaapissa, minä en. Ei toimi. Katsotaan nyt. *huoh*

OSTETAAN: piilopaikka ja valepuku.