Olen tässä pari päivää vääntänyt suht' pornahtavaa kuvamateriaalia koulussa, onpa hauskaa.. ^^ ohhoh... Naisen vartalo on niin kaunis, siitä voisi ammentaa inspiraatiota loputtomiin.
Semmonen kiva tyttö nyt mun elämäni polulle heti! En jaksa odottaa....
Vähän on sisin rauhoittunut kuohumasta. Saa nähdä, liekö tyyntä myrskyn edellä. Nyt taidetta tekemään.
Revitään auki kaikki arvet tuoreet kuin vanhat kaikki auki silmien eteen katsotaan likaista menneisyyttä silmästä silmään kunnes se ei kuvota ei tunnu syyllisyys ei rauhaa tarjoa ei nyt ei koskaan
"arvet yksin täytyy kantaa
liinoihin kääriä, parantaa"
stella-korkokengät
Huh. En koskaan kuvitellut tekeväni tätä, kertovani näitä tunteita niiden aiheuttajalle. Ja tuntevani niitä uudestaan, osaavani nyt selittää. Nyt vasta tiedän sanat. Olen niitä sanonut niin monta kertaa että pahin terä on kulunut. Nyt vasta ne sanat ovat niin tuttuja että ne voi sanoa. Onneksi olen saanut niitä sanoa ihmisille jotka ovat jaksaneet kuunnella ja pystyneet ottamaan vastaan. Huh.
Pitäisköhän ottaa yhteys kaikkiin ihmisiin jotka on mulle jotain paskaa (tällä saralla) joskus saaneet aikaan, ja vaan kertoa mitä sillon ei jostain syystä voinut sanoa... Olisiko keveämpi olo, korvaisko se mitään, yhtään mitään? Voiko kukaan näistä ihmisistä koskaan ymmärtää, ja sitä kautta oikeasti katua tekojaan?
ja loppujen lopuksi, ketä se hyödyttäisi.
3n tunnin yöunien jälkeen tarvitsee ilmeisesti pari tuntia heräämiseen. Ehkä viiden tunnin unet olisi fiksumpi vaihtoehto.
Vieläkin valvon. Valvon ja odotan.
Parin kuukauden aikana olen antanut uuden mahdollisuuden ihmiselle kaukaa menneisyydestäni osoittaa olevansa kypsempi. Jostain syystä nyt eron jälkeen menneisyyteni on tullut kummallisella tavalla eteeni. Kuitenkin, tämä miespuolinen ihminen teki minusta tällaisen. Hän vahvisti tapojani toimia itseäni vastaan. Kesti vuosi parantua. Ja silti vanhoja ajatusmalleja ei pääse eroon. Siitä en syytä häntä, se on vain hänen aikaansaannoksiaan, työnsä jälki.
Tunteita meillä ei ole toisiamme kohtaan, ei muuta kuin kasvavaa lämmintä ystävyyttä. Aloin jo uskoa ja luottaa, turvautua ja avautua. Puhuin jopa menneisyydestämme, kerroin todella mitä hän sai aikaan. Terapeuttini kysyi, aikoisinko kertoa menneisyyden vaikutuksesta. Silloin ajattelin että se olisi liian kipeää, että olisi liian suuri riski sanoa, jos tulee loukatuksi. no, ei ollut.
Mutta ei hän tarpeeksi ole muuttunut. Olen menetetty tapaus, miestä en koskaan voi rakastaa niinkuin joskus pystyin, luottaakaan tuskin. Kaikesta kiittäkäämme heitä jotka tielleni osuivat liian varhain, tajuamatta tekojensa vaikutuksia.
Tässä nyt olen, elävänä, hengittävänä todisteena, joka osaa itse sanoa miltä tuntuu.