• Jusa

Yhteys..

Ex-kumppanini kanssa olemme jutelleet nykyisin viikottain jokapäiväisistä asioista (lähes vuoden tauko erosta.. ja näkemisestä, kuulemisesta).

Huomaan, että minua ei enää hermostuta tai ärsytä hänen kaikkitietävyytensä. Se vähän huvittaa. Mutta täytyy myöntää, että usein hän on oikeassa.. kuitenkin miksi puhua kuin lapselle.. antaen ohjeita. No oikeastaan nykyisin se tuntuu jopa hyvältä.

Hän ei kuulema ole halunnut uutta kumppania.. niin en tiedä miksi? Elelee oman kertomansa mukaan yksin ja tekee vielä "surutyötä". Hän vähän hermostui, kun kysyin, että mitä kuuluu rakkausrintamalle.. näköjään ei sen enempää kuin minullakaan :))