Olin tänään kehityskeskustelussa. Pomoni on nainen kuten kaikki lähimmät työkaverinikin. Keskustelu oli varsin mukavaa ja harmonista jutustelua menneestä ja tulevasta. Ongelmakohtia kaivettiin rehellisesti esiin ja kiitoksia jaettiin puolin ja toisin. Perinteinen kehityskeskustelu kai.
Pomo kysyi mielipidettäni tavastaan antaa kritiikkiä. Hän kun on hyvin impulsiivinen ja voimakas persoona, joka saa helposti herkemmät hermostumaan. Mulle hänen räiskähtelynsä ei ole koskaan ollut ongelma, vaikka tiedän naiskollegoideni kärsivän siitä paljonkin. Sanoinkin sen hänelle. Kuten senkin, että nahkani on parkkiintunut voimakkaiden naisten kanssa jo aiemmissa työpaikoissani.
Mieleni teki sanoa tottuneeni voimakkaisiin tahtonaisiin jo synnytyssalissa, mutta onneksi maltoin kieleni. Ei se ehkä työpaikalle kuulu. Äitisuhde melkein nelikymppisen miehen suusta. :) Mua tosin kaivelee, että pomollani on turhan paljon samanlaisia piirteitä kuin äidilläni. Ei hän suinkaan äitimäisen holhoavasti käyttäydy, vaan samankaltaisuuksia löytyy luonteen puolelta. Siksi kai tulenkin hänen kanssaan niin hyvin toimeen. Pelkään, että se näkyy jo läpi!
Toisekseen, tuon sanomalla olisin samantien tönäissyt kaappini oven auki. Eikös kaikilla homoilla ole voimakas ja läheinen äiti? Niinhän se setä-Freudkin taisi sanoa. Ainakin melkein kaikki eksäni ovat olleet äitejään pusuttelevia kullannuppuja, ja äidit ovat olleet niitä perheen matriarkkoja, joita kukaan ei ole uskaltanut vastustaa.
Olisi hauska tavata pomoni poika. :)
