Tyhjyyden tunnetta?

Kotona. Yhtä äkkiä tämä KotiLuostarini tuntuu tyhjääkin tyhjemmältä.

Kolme päivää tunnevyörytyksessä ja lämpöisen, syvältä koskettavan huolenpidon kohteena. Nyt sitten totaalisessa arjessa, täysi kalenteri edessä - enkä osaa lukea sitä. Minä tiedän, että arki on välttämätöntä, jotta voisi kokea myös juhlan. Mutta jos arkea on kestänyt kauan, niin olisiko kohtuutonta toivoa, että ensimmäinen juhla olisi viikonmittainen positiivinen tunnevyörytys - polttavaa rakkauden tunnetta niin fyysisesti kuin psyykkisesti.

Mutta on osattava olla kiitollinen siitä, mitä on eikä jatkuvasti vain olla kahmimassa jotakin, joka voisi olla edessä - siis tulevaisuudessa.

Ystäväni puhelu kotimatkalla osoitti uudelleen sen, että tämän elämän ja tuonpuoleisen raja voi olla petollisen lyhyt, silmänräpäys ja kaikki, mitä elämästäni sen jälkeen kerrotaan, on vain historiaa. Ja tuolla rajalla ei voi vedota nuoruuteensa eikä sen tuomaan elinvoimaisuuteen (kaikkivoipaisuuteen).

Siksi olen kiitollinen tästä hetkestä. Siitä, että minulla on monia rakkaita ihmisiä ympärilläni. Ja erityisesti Sinä.