Pomo kaipaa - minä en

Sen taas näkee kun Pomo on palannut työpaikalle. On sähköpostia ja puhelinsoittoa! En ole reagoinut mihinkään näistä. Minulla on ollut vapaata ja nauttinut olostani Helsingin Töölössä.

On jännä kuinka nopeasti rutiinit syntyvät. Kun päivällä on ollut "omaa" aikaa, olen käynyt uimassa, istunut kahvilassa ja käynyt kirjastossa lukemassa Turun Sanomat (jota ei taida kukaan muu täällä lukea - lienekö leimautumisen pelossa). Kotiaskareita olen tehnyt sopivassa määrin. Parasta aikaa päivitän lääketieteellisiä tietojani katsomalla Holby Cityn sairaalaa. Pianhan tässä kirurgiksi...

Vähän on olo kuin maansa myyneellä. Turkuun lähtöön on muutama tunti. Huomenna olisi taas töitä. Ne työt eivät sureta. Työ on sinänsä ihan mukavaa (ainakn toisinaan - jos siinä on joku järjen hiven mukana). - Mutta surulliseksi tekee se, että on palattava siihen arkeen, jota määrittää lyhentymättömät välimatkat.

Kestän kuitenkin kuin Mies. Aikahan kuluu ja junat kulkevat. Jos hyvin käy, ensi viikolla taas Helsingissä. Lomalla vielä enemmän.

Jaahas, nyt on edessä leikkaus, jota en ole ennen nähnyt. Täytyy katsoa tarkasti - tiedä, missä tuotakin taitoa tarvitaan ;)

Huomenna vakiopaikoilla. Nähdään ja hymyillään!