• Tom Dooley

Keikka homobaarissa

Kävin eilen illalla paikallisessa baarissa. Se on mainitsemisen arvoinen asia sen vuoksi, että muutaman kuukauden (kohta puolen vuoden) sisällä olen käynyt vain kerran.

Onneksi olin kavereitteni kanssa. Muutamassa kuukaudessa väki oli muuttunut, nuorentunut lähes kautta linjan. En oikein tuntenut oloani kovin kotoisaksi. Sellaisessa baarissa on mukava olla, jossa on eri ikäisiä ihmisiä, mutta ei niin, että joku ikäluokka on enemmistönä.

Joo, tiedän! Monet ikäiseni ja vanhemmat nauttivat katsella kauneutta (komeutta?). Itsekin katselen, totta. Mutta kai sitä baarikeikoiltaan saattaa hakea muutakin - jopa ihmissuhdetta ;) Mitä nuoremmaksi väki muuttuu, sitä vaikeammaksi se käy.

Kuulin, että osa vanhemmasta väestä on kadonnut jonnekin - siis koteihin tai lähiöbaareihin. Ja olen kuullut sellaistenkin äänten voimistuvan, jotka alkavat toivoa toisen gaybaarin tulemista Turkuun.

Vaikka palvelu nykyisessä baarissa on hyvää ja henkilökunta kohteliasta, alan pian kuulua tähän jälkimmäiseen kuoroon.

1 kommentti

Rokkihomo

25.3.2008 16:10

No, viikonloppu(mainen) ilta... Sunnuntaista torstaihin on tilaa herrasmiehillekin.

Oli kieltämättä vähän turhankin rentoa tuossa reilu viikko sitten, kun kakskymppiset joivat omia eväitään vessassa.

Rokkihomon pitäisi kai olla kotonaan moisessa, mutta eipä ole, kun pisuaarin vieressä velloo eksplisiittisesti penisvihamielinen ryhmävoima rastatukissaan, ja minun pitää pyytää setämäisesti anteeksi että mahtuisin käymään siellä. Siis miesten vessassa.

Toista baariahan on toivottu siitä saakka kun se meni.
Noh, se meni.
Jotain muuta kenties tulee. Joskus.