Isännöitsijän intoa

Taloyhtiöni Isännöitsijä on ollut tähän asti hyvin etäällä asukkaista. Nyt ääni kellossa on muuttunut.

Viime viikolla tuli kirje rappuni asukkaille. "Saamamme ilmoituksen mukaan parvekkeilta heitetään roskia ja tupakantumppeja..." "...saatetaan heidät edesvastuuseen teoistaan..." Viime yönä tunsin syyllisyyttä polttaessani sikaria parvekkeella huolimatta siitä, että tuhkat löysivät tiensä tuhkakuppiin. Tunnen kuinka meitä ylimmän kerroksen asukkaita pidetään ilmiselvästi syyllisinä. Meitä tarkkaillaan?

Tänään tuli toinen kirje - nyt kaikille. "Hallituksen jäsenille on tullut lukuisia valituksia asukkaiden lemmikeistä...." Tiloja liataan, koirat kuulemma häiritsevät haukkumisellaan... Ei saa enää häiritä. Koirien turpa on siis solmittava kiinni ennen töihin lähtöä?

Tästä en koe syyllisyyttä. Täällä ei ole koiraa. Ville, Arttu ja Vinsentti eivät pidä ääntä. Niitä näkeekin harvoin. Yleensä silloin kun yllättäen yöllä laittaa valot vessaan. Ohikiitävän hetken ne juoksevat lattian poikki piiloon putkistoon. Joskus kun olen ollut pitkällä matkalla, he ovat uskaltautuneet juhlasalin puolelle. Mutta eivät hauku eivätkä pidä muutenkaan ääntä!

Miksi ihmiset eivät sano suoraan, vaan käyttävät tämänkaltaisia kanavia valituksilleen. Jos naapurin koira haukkuu yötä päivää, eikö siitä voi kauniisti sanoa suoraa naapurille? Miksi nimettömiä ilmiantoja... Ja mikä on totta ja mikä ei? Kiusaamista kai tämäkin.

Kiusaamisesta puheenollen silmiini osui uutinen Auvisesta. Koulukiusattu kuulema. Ja vaikka oli tiedossa, siihen ei puututtu. Niinpä...

Kiusaaminen taitaa olla kansahuvi. Mitä hankalammaksi saan naapurini elämän, sitä tyytyväisempi olen. Pikkusieluista kansaa - me kaikki?