Olavi, Olavi..

Jos olisi mahdollista matkustaa ajassa, menisin vuoteen 1923. Kulkisin kauniissa vaatteissa ja tanssisin. Nauraisin iloisena, kuilusta piittaamatta. Sitä varhaisempaan aikaan en haluaisi. Liikaa kaikkea ikävää. Mutta sotien väli, kauneudessaan ja eskapismissaan täydellistä aikaa. Olen kovasti ollut Waltarin perään, sekä tietysti Olavi Paavolaisen. En ole ollut koskaan runouden ystävä, en jaksa, en ymmärrä, en jaksa yrittää. Tulenkantajat puhuttelevat minua. Olin tohkeissani Akateemisen alessa, kun sain edukkaaseen hintaan Risti ja hakaristin.

Toisaalta olisin halunnut päästä mukaan vuoden 1985 Ruisrockiin.

Kuuntelin tänään pitkästä aikaa Pelle Miljoonaa, Moottoritie on kuuma. Olen liiannuori sanomaan, että olisin ollut mukana jo levyn tullessa. Mutta silti se on minun(kin) nuoruuteen kuuluva ja merkittävä levy. En tiedä mikä siinä varsinaisesti puhuttelee minua ja niitä monia uusia sukupolvia jälkeeni.

Sain viime yönä ensimmäiset hyttysenpuremat. Yksi naamassa, vasemman silmän alla. Ei niinkään hermostuttavaa että se kutisee, mutta silmän alla on pieni patti, joka näkyy häiritsevästi koko ajan näkökentässä. Voisin ajatella sitä eräänlaisena kauneuspilkkuna, mutta se on hieman väärässä kohdassa, jotta se viestisi mahdollisille kosijoille minun olevan vapaa ja halukas.