Kiitoskirje Punavuoren pornokaupoille

1960-luvulla syntyi Helsingin Punavuoreen, Ison Roobertinkadun loppupäähän ja läheisille kaduille useita ”antikvaarisia kirjakauppoja”, joiden varsinaisia myyntiartikkeleita olivat ulkomaiset pornolehdet. Vanhin ja merkittävin oli Iso Roobertinkatu 42:ssa toiminut antikvariaatti. Sen näyteikkuna kiinnitti huomiota. Oli tanskalaisia heteropornolehtiä kuten Climax, mutta oli myös joitakin lehtiä, joiden kansissa oli miesten kuvia. Ainakin EOS, Wonderboy, MANege ja saksankielinen Amigo olivat näkyvästi esillä. Nämä lehdet antoivat niille, jotka lehtiä pystyivät hankkimaan, oman identiteetin rakennusaineksia. Mitään muuta asiallista tietoa ei 1960-luvulla ollut helposti saatavilla.

Iso Roba 42 oli aloittanut 1960-luvun alussa ja toiminta jatkui vuoteen 2016 saakka.

Ensi kertaa luikahdin antikvariaattiin sisälle keväällä 1966. Odottelin ulkona pitkään ja laskin, että nyt sisälle ei ole mennyt uusia asiakkaita ja kaikki sisällä olleet ovat poistuneet. Sisätiloissa ns. heterolehdet olivat etuhuoneessa, homolehdet takahuoneessa. Yritin nopeasti selata lehtiä ja ensi kertaa elämässäni näin kuvissa miehiä, jotka estottomasti poseerasivat alastomina. Ostin kolme lehteä. Yksi niistä oli EOS 1966, no 1.

EOSia julkaistiin Tanskassa lähes kuukausittain vuosina 1958-1973. Se pyrki olemaan ”kulttuurilehti” ja siinä oli kirjallisuuskatsauksia ja jonkinlainen novellikilpailu palkintoineen. Lehdessä esiteltiin tunnettuja kirjailijoita ja drag-tähtiä, esim. Jean Genet, Violette Leduc ja Ramonita Vargas. Toimittajana oli nimim. Kim Kent.

EOSissa oli pieni uutisosasto ja silloin tällöin oli uutisia Suomesta. Huomiota herätti tämä uutinen Suomesta: Helsingin Sanomien henkilökohtaista-ilmoitus elokuun 4. päivänä 1966. Siinä mieshenkilö haki eos-seuraa. Viikkoa myöhemmin Ilta-Sanomat julkaisi skandaaliartikkelinsa ”Homopesä”. Ilta-Sanomien toimittaja oli ottanut yhteyttä ilmoituksen tekijään ja väärän identiteetin turvin pääsi hänen asuntoonsa ja selvitteli hänen yksityiselämänsä. Radion ajankohtaisessa studiossa oli saman iltana kriittinen reportaasi ja ruotsinkielisessä Radiossa Joan Harms kritisoi Ilta-Sanomia. Lehden skandaalijuttu johti kulttuuripiirien laajaan vastalauseeseen. Vähitellen homoja koskevaa lainsäädäntöä ryhdyttiin korjaamaan 1970-luvun alussa.

Eos-lehdissä oli kontaktipalsta ja sen avulla sai ohuen häivähdyksen Suomen homomaailmaan. Jokaisessa numerossa oli ainakin kolme suomalaista kontakti-ilmoitusta. Erilaisia ”makusuuntauksiakin” alkoi näkyä. Oli kulttuurihomoja, nahka- ja univormuhomoja, matkustavia homoja ja opiskelijoita. Naisten ilmoituksia en löytänyt.

Yksityiskohtaisia tietoja kohtaamispaikoista ei EOS-lehdistä löytynyt, mutta EOS julkaisi erillistä EOS-Guidea. Ensi kertaa näin sen Albertinkadun antikvariaatin pöydällä syksyllä 1968, heti armeijasta pääsyn jälkeen. EOS-Guide oli tarkoitettu matkustavaisille, ja se opasti Helsingissä Paavo Nurmen patsaalle ja siitä kävelyreitille rantaa pitkin aseman suuntaan. Ravintoloitakin oli listalla. Siihen päättyi yksinäisyys ja alkoi löytyä ystäviä.

Kaikki hankkimani EOSit ovat nykyään Työväen museossa Tampereella.

Tanskalainen MANege-lehti antoi vinkkejä siihen, miten pukeudun ja käyttäydyn ”nahkamiehenä”. Se tieto oli tarpeen erityisesti vuoden 1975 jälkeen ja 1980-luvulla, kun Vanhan Kellarissakin voi liikkua nahkatakissa ja nahkasaappaissa. Siitä pukeutumisesta ja viiksistä tuli valtavirtaa.

MANege lehdessä oli usein Tom of Finlandin piirroksia. Ensikosketukseni Tomin piirroksiin oli MANege-lehdessä vuonna 1965. Taiteilijaan henkilökohtaisessti tutustuin vasta 1980luvun alussa.

Akro Förlaget Norrköpingissä julkaisi vuosina 1965-1967 neljä numeroa HOMO-nimistä lehteä. Niissä lehdissä oli ensi kertaa sivuja ja artikkeleita suomenkielellä.

Lehti oli siis suomalaiselle nuorelle uuden ajan airut. Lehden novellit opastivat, kuinka eletään homoelämää. Mieleen jäi mm. jatkonovelli School-days, josta sai monia vinkkejä myös intiimielämään.

1970- ja 80-luvuilla näitä ensimmäisiä ulkomaisia lehtiä voi satunnaisesti löytää antikvariaateista, mutta nykyään niitä ei saa muualta kuin ulkomaisilta keräilijöiltä netin kautta. Omistajien kuoltua perikunnat ovat yleensä kiikuttaneet ”törkymateriaalit” roskikseen. Onneksi niitä on digitoitu.