Oltiin tänään murun kanssa leffassa. Ennen leffan alkua tuli meidän taakse istumaan neljä suunnilleen yläaste ikäistä tyttöä. Kovaan ääneen puhuivat et jos joku tulee siihen sanomaan että ne istuu niiden paikalle niin paikkoja ei anneta. No tulihan siihen tietty ihmisiä joiden paikalle ne oli menny ja ihan kiltisti ne siitä siirtyi. No se oli eka kerta sitten se. Siitä ne tyttelit sitten siirtyi seuraavaan paikkaan ja taas ne joutui väistymään niitä joiden paikoilla ne oli. Tuossa matkan aikana selvisi se, että tytöillä oli hajapaikat eri puolilla salia ja tietenkin olisi pitäny vierekkäin päästä istumaan. No sitten kun mainokset oli jo menossa ja kolme niistä tytöistä oli vielä mahtunu istumaan vierekkäin ja neljäs oli sitten jo omalla paikallaan niin tuli saliin vielä kaksi nuorta tyttöä. Jotka sitten huomas että ne kolme tyttöä istuu niiden paikalla. Hetken pohdittuaan tytöt sitten päätti mennä sanomaan niille et vois ehkä väistyy et nekin pääsee istuu. No ne tytöt et sitten ollu samaa mieltä ja alkoi jotain inttää vastaan. Aikansa siinä intettyään, samalla saaden pahoja katseita muilta salissa olevilta, siirtyi tytöt sitten vastentahtoisesti omille paikoilleen. Siis mä en ymmärrä. Miten se on niin vaikeeta mennä heti alusta omalle paikalle. Joo, onhan se kiva istua tutun vieressä mut siinä tapauksessa tytöt olis voinu olla vähän aiemmin liikenteessä. Et niin. Pikkasen alkoi pännimään se teinimeininki siellä. Huh. Mutta Orpokoti oli ihan jees leffa ja voin sitä muillekin suositella :). Nyt vois alkaa valmistautuu nukkumaan menoon kun huomenna odottaa kiva 8-16 päivä pelkkiä infoja, huh. Palaillaan!
Kommentoi kirjoitusta
Kirjaudu sisään voidaksesi kommentoida kirjoitusta.
Ei vielä tunnusta? Liity nyt!
1 kommentti
martin
17.1.2008 00:08
Orpokoti hieno elokuva, yhdyn!